rss Blogi

Blogissa FinUnionsin väki ja vierailevat kirjoittajat pureutuvat ajankohtaisiin EU- ja työelämäaiheisiin.
15.6.2015 12.39

Euroopalle oma LGBTI-suunnitelma

FinUnionsin vieraileva asiantuntija Miika Sahamies, nuoret aikuiset ja työelämä, Akava

Miika JPEG

Euroopassa otettiin vastikään askel kohti kaikkien EU-kansalaisten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, kun oikeusasioista vastaava komissaari Vera Jourová lupasi laatia EU:lle oman sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen (LGBTI) oikeuksia parantavan toimintasuunnitelman vuoden loppuun mennessä.

Jourová painotti suunnitelman sisältävän muun muassa seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän vastaisen direktiivin (Horizontal Anti-discrimination Directive) viimeistelyn. Direktiivi takaa useille vähemmistöryhmille yhdenvertaisen pääsyn koulutukseen, palveluihin ja sosiaaliturvaan.

Euroopan parlamentti on jo pitkään vaatinut komissiota ryhtymään toimenpiteisiin LGBTI-kysymyksissä. Sen mukaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen syrjintä on Euroopassa yleistä, mikä ilmenee muun muassa EU:n perusoikeusviraston (FRA) vuonna 2013 julkaisemasta laajasta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää, väkivaltaa ja häirintää koskevasta kyselytutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan jopa kaksi kolmesta seksuaalivähemmistöön kuuluvasta eurooppalaisesta on joskus kokenut syrjintää, eikä ole voinut avoimesti kertoa seksuaalisuudestaan. Syrjintää on koettu muun muassa asunnonhaussa, sairaaloissa ja pankeissa tai poliisin kanssa asioidessa. 

Sukupuolivähemmistöjen kohdalla syrjintää tapahtuu tätäkin useammin. Tutkimuksessa 55 % sukupuolivähemmistöihin kuuluvista kertoi kokeneensa viimeisen vuoden aikana syrjintää. Koulussa tai yliopistossa syrjintää oli kokenut lähes neljäsosa vastanneista. Työhönotossa syrjintää oli kohdannut lähes viidesosa.

Suomessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteiskunnallista asemaa on parannettu vuoden alussa voimaan astuneiden tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain uudistuksilla. Tasa-arvolain muutosten myötä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kielto kattaa aiempaa paremmin sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun kohdistuvan syrjinnän.  

Myös yhdenvertaisuuslain soveltamisala on laajentunut. Uudistuksen myötä viranomaisten lisäksi koulutuksen järjestäjillä, oppilaitoksilla ja työnantajilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja laatia yhdenvertaisuussuunnitelma.

Palkansaajakeskusjärjestöt  SAK, Akava ja STTK ovat osallistuneet aktiivisesti lakimuutosten muotoiluun. Järjestöt ovat myös kouluttaneet jäsenistöään ja osallistuneet lakimuutosten viemiseen aina työpaikkatasolle saakka. Tehtävää on kuitenkin paljon niin meillä kuin muualla, jotta tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuvat käytännön tasolla kaikissa Euroopan maissa.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje