rss Blogi

Blogissa FinUnionsin väki ja vierailevat kirjoittajat pureutuvat ajankohtaisiin EU- ja työelämäaiheisiin.
31.10.2014 12.12

Eurooppa tarvitsee kysyntää

SAK:n pääekonomisti Olli Koski

Koski4

Toivo on herännyt Euroopassa. Historiallisen heikon Jose Manuel Barroson komission jälkeen Euroopan ruoriin on asettunut aristokraattisen oloinen, kokeneena federalistina pidetty kehäkettu Jean-Claude Juncker. Poliittisessa ohjelmajulistuksessaan ja julkisissa puheenvuoroissaan Juncker on korostanut talouspoliittisen kurssin muuttamista. Junckerin komission ohjelman keskeinen osa on Euroopan laajuinen investointiohjelma.

Nykyinen talousahdinko alkoi seitsemän vuotta sitten. Muualla maailmassa kriisi on hellittänyt ja Yhdysvalloissa talousnäkymät ovat huomattavan myönteiset. Euroalue sen sijaan rypee jälleen kerran taantuman reunalla. Barroson komissio ehti Olli Rehnin suulla julistaa muutamaankin otteeseen kriisin olevan ohi, mutta todellisuus valitettavasti on osoittanut tähän asti päinvastaista. Todennäköisesti Barroson-Rehnin aikakauteen tullaan viittaamaan historiassa termillä Euroopan menetetty vuosikymmen. Barroson komission lääkkeet kriisin nujertamiseksi olivat talouden rakenneuudistukset ja paastopolitiikka (siis engl. austerity) eli julkisten menojen karsinta ja (työvoima-) kustannusten hillintä.

Euroopan komission, Bundesbankin ja Saksan valtionhallinnon virkamiehiä lukuun ottamatta ekonomistit alkavat olla melko yksimielisiä kriisin pitkittymisen syystä. Pääsyy on yksipuolisen tarjontalähtöinen talous- ja paastopolitiikka, joka yhdistettynä Euroopan keskuspankin jälkijättöiseen reagointiin sekä tehottomaan pankkikriisin hoitamiseen on johtanut Euroopan nykyiseen talouskatastrofiin. Komissio ei tähän asti ole lotkauttanut korvaansa näkemyksille, jotka ovat painottaneet kysynnän merkitystä. Mutta ilman kysyntää rakenneuudistukset ja paastopolitiikka lisäävät vain työttömyyttä, köyhyyttä ja poliittisten ääriliikkeiden kannatusta. Komissio on luottanut kysynnän ilmaantuvan itsestään, kunhan rakenneuudistuksin saadaan luottamus palautettua talouteen. Luottamuskeijun loihtimaa kysyntää saadaan vielä odottaa. Kenties joulupukin olemassaolo tulee aiemmin todistetuksi.

Komission vaihtuessa on herätty kysynnän tärkeyteen. Tasapainoisempi talouskasvun mahdollistava kehitys edellyttää vaihtotaseylijäämäisten maiden osalta kotimaisen kysynnän kasvattamista ja jossain määrin heikompaa kilpailukykyä. Tässä kohdin Suomi on ollut varmaan Euroopan solidaarisin maa – vaihtotaseemme on romahtanut nopeammin kuin kenenkään muun. Katseet kohdistuvatkin Euroopan suurimpaan talouteen Saksaan, jossa äärimmäinen palkkamaltti useiden vuosien ajan on kyllä johtanut erittäin hyvään hintakilpailukykyyn, mutta myös alhaiseen tuottavuuteen ja paikallaan polkevaan kulutuskysyntään. Saksalla olisi mahdollisuuksia harjoittaa ekspansiivisempaa politiikkaa, joko lisäämällä julkisia investointimenoja tai rohkaisemalla kotimaista kulutusta. Tähän asti Saksan hallitus on ollut tähän haluton, mutta paine kurssinmuutokseen kasvaa alati. Taannoisissa IMF:n ja Maailmanpankin vuosikokouksissa Saksan hallitusta kutsuttiin kokouslähteiden mukaan ”Euroopan teekutsuliikkeeksi”.

Kysyntäpulan ratkaisemiseksi on siis nyt kehitetty ajatus Eurooppalaisesta investointiohjelmasta, jonka kooksi on ilmoitettu pyöreät 300 miljardia euroa 3 vuoden aikana. Tosiasia on kuitenkin, että EU:lla ei ole tällaista rahamäärää ja EU:n budjetti on lyöty lukkoon tuleviksi vuosiksi. Mitään ylimääräistä julkista rahaa ei ole luvassa, korkeintaan Euroopan investointipankin peruspääoman maltillinen korottaminen. Kysymys on olemassa olevien rahojen uudelleen nimeämisestä ja Euroopan investointipankin mandaatin mahdollisesta kasvattamisesta. Jotta 300 miljardia saadaan kasaan, on mukaan laskettava joukko yksityisiä investointeja joita on julkisella nk. siemenrahalla saatu käynnistettyä. Tämä kaikkihan on tuttua myös kotimaan politiikasta, jossa voidaan tuottaa laskelmia esim. kerrostalojen korjausavustusten laukaisemista moninkertaisista investoinneista.

Euroopan investointiohjelma herättää väistämättä muutamia kysymyksiä. Ensinnäkin se vaikuttaa jälleen harjoitukselta, jossa mennään viestintä edellä ja mahdollinen sisältö tulee jossain perässä. EU:n nuorisotakuu toiminee esimerkkinä: se on hieno otsikko, mutta mitä se oikeasti on? EU ei vastaa työllisyys- ja sosiaalipolitiikasta, eikä sen minun mielestäni pitäisi edes yrittää näytellä vastaavansa siitä, koska lopputulos on vain pettymystä EU:ta kohtaan. EU ei vastaa jäsenmaiden investoinneista tai elvytyksestä. Euroopan investointipankin (EIP) kautta voidaan toteuttaa koko unionia hyödyttäviä hankkeita, jotka ehkä osaoptimoinnin takia jäisivät muuten tekemättä. Jos näitä hankkeita on nykyistä enemmän, niin niitä on nyt oikea aika tehdä. Mutta ei pidä luoda ylimitoitettuja odotuksia EIP:stä, koska sen on syytä noudattaa sääntöjään, eli investointikohteiden pitää olla taloudellisesti järkevällä pohjalla. Ainakin Saksassa tehtäviä investointeja varten Saksan valtio saa vieläpä edullisempaa rahoitusta kuin EIP, joten rahoituskustannuksillakin on mahdotonta perustella EU:n aktiviteettia tällä alueella. Toki Saksan tai minkä tahansa muun maan viranomaiset ottavat ilomielin EU:n rahaa vastaan, jos sitä puolipakolla tarjotaan.

Vaikuttaakin siltä, että EU:n investointiohjelma on käsitteenä ja retoriikan välineenä hyödyllisempi kuin käytännössä. Se korostaa kysynnän luomisen tärkeyttä tässä tilanteessa. Käytännössä se on kuitenkin väärä keino tähän, koska EU:n investointipaketti ei tule olemaan mikään yleinen elvytysmälli, vaan ainakin EIP:n osalta melko tarkoin kriteerein määrätty investointiohjelma. Elvytyksestä ja tasapainoisesta makrotalouspolitiikasta vastaavat viimekädessä jäsenmaat ja EKP.

EKP:n on jatkettava poikkeuksellisia rahapolitiikan toimia ja lisättävä temppujaan. Vähintään on päästävä kahden prosentin inflaatioon ja kilpailukykyerojen umpeen kuromiseksi korkeampikin inflaatio olisi paikallaan – tämä on toki hyvin kiistanalainen kysymys keskuspankkiirien kesken. Rahapolitiikan toimivuuden palauttamiseksi Euroopan rahoitussektorin rakenteita on tarvittaessa edelleen uudistettava, eli siivottava ongelmapankit, jotta rahaa kanavoituu reaalitalouteen. Mielenkiintoista nähdä, mihin EKP:n pankkien stressitestit tällä kertaa riittävät.

Mutta vähintään yhtä tärkeää on mitoittaa ja tarkastella EU-maiden finanssipolitiikkaa uudella tapaa. Kysynnän lisäämiseksi huomio tulisi kiinnittää makrotalouspolitiikan järkevämpään ja tasapainoisempaan koordinaatioon. Ylijäämämaita on kehotettava ja painostettava lisäämään kysyntäänsä kansallisella finanssi- ja talouspolitiikalla. Federalisteja ehkä harmittaa se, että nämä asiat ovat jäsenmaiden päätösvallassa. Mutta tosiasiallista vaihtoehtoakaan ei ole.

Tässä tilanteessa Jean-Claude Juncker joutuukin heittämään peliin koko ns. pehmeän vaikutusvaltansa. Liittokansleri Angela Merkel on saatava investointien ja palkankorotusten tielle – Saksan korkeammat vähimmäispalkat ovat jo askel oikeaan suuntaan. Se ei haittaisi, jos löydettäisiin uskottavat kriteerit siihen, että taantuman oloissa sallittaisiin taloudellisesti perustellut investoinnit vakaussopimuksen rajoista huolimatta. Tällainen uudistus loisi lisää finanssipolitiikan liikkumavaraa ja tässä asiassa komission aloitteellisuus olisi perusteltua.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi