rss Blogi

Blogissa FinUnionsin väki ja vierailevat kirjoittajat pureutuvat ajankohtaisiin EU- ja työelämäaiheisiin.
28.11.2014 14.22

Komissaari Malmström ja TTIP:n uusi alku

FinUnionsin johtaja Pekka Ristelä

Ristelä Pekka 94x130 px

Ruotsalainen EU-komissaari Cecilia Malmström sai Junckerin komissiossa tärkeän salkun. Kauppakomissaarina hänen seuratuimpana työnään on luotsata EU:n ja USA:n kauppa- ja investointisopimuksesta (TTIP) käytävät neuvottelut onnistuneesti päätökseen. Tehtävä ei ole helppo: Sopimuksella on paljon tukijoita, mutta myös huolta ja kritiikkiä on koko ajan enemmän.

Malmströmin komissaarikauden tähän mennessä tärkeimmät linjaukset julkaistiin tällä viikolla, kun komissio hyväksyi hänen esittämänsä toimet TTIP-neuvotteluiden avoimuuden lisäämiseksi. Niin europarlamentin jäsenten kuin suuren yleisönkin mahdollisuuksia saada tietoa neuvotteluiden kulusta parannetaan huomattavasti. Malmströmin mukaan kysymys ei ole vähemmästä kuin uudesta alusta koko neuvotteluille.

Malmströmin uusi alku ei tietenkään tarkoita itse neuvottelujen palauttamista lähtöpisteeseen, mutta uuteen alkuun TTIP-sopimuksesta käytävässä poliittisessa keskustelussa hän toivottavasti todella pyrkii. Avoimuuden lisääminen on siinä hyvä siirto. Tiedon puute on ollut yksi kansalaiskritiikin suurimmista kysymyksistä ja Malmströmin uudistus on selvä askel kriitikkojen hyvin perustein vaatimaan suuntaan.

Kun kansalaisten ja lainsäätäjien vaatimuksiin avoimuudesta on nyt näyttävästi vastattu – tai ainakin luvattu vastata – Malmströmillä on edessään sopimuksen sisältöön liittyvät kysymykset. Niistä kuumin on sopimukseen kaavaillun investointisuojan riitojenratkaisumenettelyn kohtalo. Kyseistä sijoittajan ja valtion välistä riitojenratkaisua (ISDS) vastustaa laaja joukko kansalais- ja ay-järjestöjä molemmin puolin Atlantia. Myös europarlamentin kauppavaliokunnan puheenjohtaja Bernd Lange on todennut ISDS:n olevan jäänne viime vuosisadalta ja hyödyttävän ainoastaan ulkomaisten suuryritysten etuja.

Edellinen komissio järjesti TTIP:n investointisuojasta julkisen kuulemisen. Komissio ei ole vielä julkaissut johtopäätöksiään sen tuloksista, mutta se tiedetään, että valtaosa vastaajista suhtautui ISDS:ään kielteisesti. Kun komissio toivottavasti piakkoin päätelmänsä tekee, sillä on tuhannen taalan paikka raivata myös seuraava este onnistuneen TTIP-sopimuksen tieltä. ISDS-menettelyn pudottaminen sopimuksesta parantaisi huomattavasti mahdollisuuksia saada neuvottelutulokselle niin Euroopan kansalaisten kuin heitä edustavien lainsäätäjienkin laaja tuki.





Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi