rss Blogi

Blogissa FinUnionsin väki ja vierailevat kirjoittajat pureutuvat ajankohtaisiin EU- ja työelämäaiheisiin.
2.1.2014 13.14

Puheet EU:n ilmastojohtajuudesta eivät enää vakuuta

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola

KorholaUudet päästökehitysluvut on julkaistu vuoden loppupuolella. Huomionarvoista on, että Kiina on ohittanut per capita -päästöissään EU:n. Se on hämmentänyt monet, jotka ovat tottuneet itseruoskintaan sanoen, että meillä ei ole mitään sanomista ilmastopolitikassa niin kauan kuin kiinalaisilla on vähemmän päästöjä henkeä kohden. Nyt niin ei enää ole. Kiina saa toki kasvaa, mutta ilmastopolitiikkamme takia Kiina tuudittautui siihen ajatukseen että se saa tehdä sen likaisesti. Ja siihen ei pitäisi kenelläkään olla varaa tässä maailmassa.

Olin äskettäin seminaarissa, jossa terästeollisuus esitteli omia näkemyksiään komission julkaisemaan EU:n matalahiilitiekarttaan vuodelle 2050. Sen mukaan päästöjä tulisi leikata 80-95 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

Terästeollisuuden viesti oli selvä. Uudemman teknologian avulla voidaan vielä vähän tiristää, potentiaali on 15% vuoden 2010 tasosta, mutta komission lukuihin ei ole mitään mahdollisuuksia päästä leikkaamatta tuotantoa.

Tuotannon leikkaaminen tarkoittaa, että kysyntään vastataan muualla. Kuten Kiinassa.

Tämä on vakava viesti. Ja voidaan vaikka sopia, että unohdetaan hetkeksi talous. Puhutaan ympäristöstä.

Suomen teollisuus on maailman energia- ja ilmastotehokkaimpia. Ei terästä yksinkertaisesti voi valmistaa puhtaammalla tuotantoketjulla kuin se esimerkiksi Outokummussa nykyään tehdään. Jos suomalaisesta  terästeollisuudesta ja sen sähkönkäytöstä 20 % siirtyy Kiinaan, yksinään sähkön CO2-päästöt kasvavat 5,8 miljoonaa tonnia. Päästöt kasvavat vielä enemmän, jos energiatehokkuus ja polttoaineet lasketaan mukaan – kuten pitäisi.

EU:n osuus globaaleista päästöistä on 10 prosenttia. Vuonna 2030 se on noin neljä prosenttia. Ellemme saa aikaan yhteistä ilmastosopimusta, ponnistelumme valuvat hukkaan.

Lyhyesti sanoen ongelma on siinä, että tunnollinen Eurooppa yrittää tiristää vettä kivestä samalla kun muun maailman saasteet kasvavat.

Tuon seminaarin jälkeen etsin ison kivenmurikan sekä ostin vesimelonin. Maakuntakierroksilla olen näyttänyt näitä kahta möhkälettä. Kummasta irtoaa helpommin? Kysyin samalla, onko ilmastopolitiikallamme yhä edelleen kansalaisten tuki. Miksi me sallimme tämän epäsuhdan ihan vapaaehtoisesti?  Miksi ajattelemme, että maailma paranee, kun päästövähennys täällä muuttuu päästöjen kasvuksi tuolla, kun tuotanto siirtyy?

Joulukuussa europarlamentti äänesti siitä, kiristetäänkö päästökauppaa entisestään. Monet hallitukset, valitettavasti myös Suomen hallitus, tukivat ajatusta, joka nostaa kansalaisten sähkölaskua ja etenkin kiristää puhtaan teollisuuden kilpailukykyä. Se on niin lyhytnäköistä ajattelua, että pahaa tekee.

Vastasin ryhmäni päästökauppakannasta. Olemme vastustaneet tätä ajatusta kiristää yksipuolisesti Euroopan ilmastotavoitetta. Taistelimme katkeraan loppuun saakka, sillä uskon että ennemmin tai myöhemmin ihmiset tajuavat, ettei näin pelastu sen enempää ilmasto kuin talouskaan.

Joku tulkitsi, että olen teollisuuden asialla. Siitä en huolta kanna, kyllä isot yritykset aina löytävät keinonsa, jos ei muuten niin vaihtamalla paikkaa. Mutta työpaikat minua huolettavat.

Niin kiva kuin olisikin kehua EU:ta, puheet EU:n ilmastojohtajuudesta eivät enää vakuuta. Ilmastopolitiikan alalla pidän sitä keisarina, jonka uudet vaatteet eivät suojaa sitä sen enempää katseilta kuin viimaltakaan.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja