rss Blogi

Blogissa FinUnionsin väki ja vierailevat kirjoittajat pureutuvat ajankohtaisiin EU- ja työelämäaiheisiin.
25.6.2014 16.48

Vähemmistöjen syrjintään puututtava

Akavan asiantuntija Miika Sahamies, nuoret aikuiset ja työelämä

Miika JPEGAkava, STTK ja SAK ovat perinteisesti pitäneet  kaikkein heikoimpien puolta työelämässä. Erilaisten vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen on kuulunut koko ay-liikkeen olemassaolon ajan sen ydintehtäviin.  Olikin täysin luontevaa, että järjestöt päättivät osallistua myös Helsinki Pride -tapahtumaan, jonka aiheena oli tänä vuonna työelämä.

Vaikka Suomessa vähemmistöjen asema työmarkkinoilla on parantunut monilta osin, tehtävää riittää vielä paljon.

Euroopan komission vuonna 2012 julkaiseman Eurobarometrin mukaan 69 % suomalaisista arvioi etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän olevan Suomessa yleistä. Puolet vastaajista kokee myös transihmisten ja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän yleiseksi. Vammaisuuden osalta  vastaava luku oli 42 %, yli 55 vuoden iän osalta 42 %, uskonnon ja vakaumuksen samoin kuin sukupuolen osalta tulos oli 29 %.

Varsinkin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tilanne on huolestuttava. Heihin kohdistuvaa syrjintää ilmenee niin työhönottotilanteissa ja työehdoissa kuin kohtelussa työpaikalla ja työsuhteen päättämistilanteissa.  

EU:n perusoikeusvirasto (FRA) julkaisi vuonna 2013 laajan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää, väkivaltaa ja häirintää koskevan kyselytutkimuksen. Sen mukaan eurooppalaisista seksuaalivähemmistöihin kuuluvista henkilöistä jopa kaksi kolmasosaa oli kokenut syrjintää joskus elämänsä aikana. Sukupuolivähemmistöön kuuluvat olivat joutuneet syrjinnän kohteeksi sitäkin useammin; peräti 55 % oli kokenut syrjintää viimeisen vuoden aikana.

On hyvä, että  vähemmistöjen asemaa on ryhdytty parantamaan uudistamalla kotimaista lainsäädäntöä. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevan tasa-arvolain muutosehdotuksen myötä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kielto tulee kattamaan paremmin myös sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun kohdistuvan syrjinnän.  Lisäksi samaan aikaan uudistettavan yhdenvertaisuuslain soveltamisala laajenee ja tulee koskemaan lähtökohtaisesti kaikkea julkista ja yksityistä toimintaa. Tämä antaa entistä vahvemman tuen myös ammattiliitoille ajaa vähemmistöihin kuuluvien jäsentensä oikeuksia.

Pride-viikolle osallistumalla palkansaajakeskusjärjestöt ovat halunneet muistuttaa, että työelämän epäkohtiin on puututtava. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan syrjintään on kiinnitettävä Euroopan laajuisesti nykyistä enemmän huomiota. Vähemmistöjen ihmisoikeuksien toteutuminen ei ole työelämän kuriositeetti, omantunnon kysymys tai henkilökohtainen valinta. Oikeus yhdenvertaiseen kohteluun kuuluu kaikille.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje