rss Blogi

Blogissa FinUnionsin väki ja vierailevat kirjoittajat pureutuvat ajankohtaisiin EU- ja työelämäaiheisiin.
17.5.2016 16.52

Osaaminen on Euroopan kilpailuvaltti

Akavan asiantuntija Miika Sahamies, nuoret aikuiset ja työelämä

Miika JPEG


Komissio julkaisi aiemmin keväällä suunnitelman Euroopan uuden osaamisen ohjelmasta (A new Skills Agenda for Europe). Ohjelman tarkoitus on vahvistaa EU-kansalaisten työelämässä ja yhteiskunnassa tarvitsemia taitoja. Samalla tuetaan muuttuvissa olosuhteissa tärkeää kykyä elinikäiseen oppimiseen.

Ohjelmaan sisältyy koulutuspanostuksia, joissa korostuvat liikkuvuuden, digitaalisuuden sekä teknologisen osaamisen edistäminen eri koulutusasteilla.

Keskeinen keino osaamistason korottamiseksi on ammatillisen koulutuksen työelämäyhteyksien lisääminen sekä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien osaamistason parantaminen ns. osaamistakuulla (Skills Guarantee). Myös korkeakoulutettujen työntekijöiden liikkuvuutta halutaan lisätä uudistamalla eurooppalaista tutkintojen viitekehystä (EQF). Suunnitelmissa on lisäksi päivittää EU-tason korkeakoulupoliittisia linjauksia (The Higher Education Agenda, Key Competencies Framework).

Osaaminen, luovuus ja innovaatiot ovat keskeisiä keinoja työllistymisen ja EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi. Niiden lisäämiseksi on tärkeää luoda Euroopan tasolla yhteisiä periaatteita. Julistusten merkitys luodaan kuitenkin vasta tuomalla tavoitteet käytäntöön.

Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY tekee jatkuvasti työtä eurooppalaisten osaamistason parantamiseksi. Komission osaamispaketin yhteydessä se on korostanut koulutuksen laadun varmistamista ja riittävien harjoittelu- ja työpaikkojen merkitystä.

Suomessa keskusjärjestöt ovat kehittämässä valtakunnallista koulutus- ja työvoimapolitiikkaa. Tämän rinnalla niiden jäsenliitot tekevät konkreettista työtä jäsenistönsä osaamisen ylläpitämiseksi ammatti- ja koulutusaloittain. Keinovalikoimaan kuuluvat muun muassa erilaiset koulutukset ja kurssit sekä yleisten työelämätaitojen kehittäminen panostamalla esimerkiksi uraohjaukseen ja työnhakutaitoihin.

Monella kansainvälisen tason päättäjällä olisi paljon opittavaa Suomen ay-liikkeeltä. Työmarkkinajärjestöjen kanssa käydyn sosiaalidialogin avulla saavutettu kansalaisten osaamistaso on Suomessa maailman huippuluokkaa. Koulutusjärjestelmää pyritään jatkuvasti kehittämään vastaamalla talouden vaihteleviin olosuhteisiin ja väestörakenteen muutoksiin.

Komission Skills-agendan käyttöönotossa on tärkeää korostaa sosiaalidialogin merkitystä koko Euroopassa. Laadukas koulutus ja korkea osaamistaso saavutetaan vain ruohonjuuritason kanssa käydyllä vuoropuhelulla. Tässä ammattiyhdistysliikkeen osaaminen eri puolilla Eurooppaa on korvaamatonta.





Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje