2011

20.10.2011 11.55

Työelämän näkökulmat mukaan kestävään kehitykseen

Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n kestävän kehityksen työryhmä linjasi järjestön kantoja ensi kesänä järjestettävää RIO+20 kokousta varten. Työskentelyä hieman häiritsee kahden eri prosessin limittyminen toisiinsa, vaikka ne periaatteessa ovat eri asioita.Yhtäällä on ilmastonmuutoksen hillintään liittyvät asiat ja toisaalla kestävään kehitykseen liittyvät asiat. Sisällöllisesti asioilla on yhteys, mutta se on ohut.Kaksi eri raidetta, mutta välillä junat on kytketty yhteen. Esimerkiksi vihreän talouteen liittyvät hankkeet sopivat molemmille raiteille.

Toinen asia, jossa esiintyy sekaannusta, on ay-liikkeen kansainvälisten organisaatioiden työnjako.Aina ei ole järin selvää kuuluuko asia ennen muuta maailmanjärjestölle(ITUC) vai ETUC:lle. Lähtökohtaisesti sekä ilmastonmuutoksen torjunta että kestävä kehitys ovat ennen muuta maailmanjärjestön heiniä. Välillä myös OECD-maiden TUAC-organisaatio työntää nokkansa asioihin, jolloin soppa on valmis. Eri instanssien kokouksissa istuvat läsnä yleensä eri organisaatioiden asiantuntijat. Menettelyllä on tarkoitus estää päällekkäistä työtä, mikä onnistuukin – ainakin jossain määrin. Mutta ei voi välttyä vaikutelmalta, että pienen pieni reviiritaistelu on menossa asioiden valmistelun yhteydessä.Eikä se aina ole eduksi ja kunniaksi ay-liikkeen kansainväliselle edunvalvonnalle.

EAY:n rooli on globaalissa ay-edunvalvonnassa tuoda eurooppalaisen ay-liikkeen näkemyksiä esille. Sen tulisi toimia jonkinlaisena ”alihankkijana” maailmanjärjestölle. Ymmärrettävistä - hieman vähemmän hyväksyttävistä - syistä Euroopan ay-liikettä vaivaa yhtäältä ”valkoisen miehen taakka” ja toisaalta saavutetuista eduista halutaan pitää kiinni.

”Valkoisen miehen taakka” tuottaa linjaksi hyvin aggressiivista politiikkaa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kestävän kehityksen työssä. Saavutettujen etujen vaaliminen korostaa kehittyneiden maiden palkansaajien asemaa käyttäen keppihevosena mm. hiilivuoto- argumenttia.

Suomen ay-liike on ollut jarrumiesten joukossa. Ei kärjessä, mutta joukossa. Suomi on hyvin energiaintensiivisen tuotannon maa. Varsinkin ilmastonmuutospolitiikassa energiatuotanto on keskeisessä asemassa, joten varovainen suhtautuminen kaikkein kunnianhimoisimpiin tavoitteisiin on ymmärrettävä.

Agenda on näin muodoin hieman sekaisin.

Ilmastomuutoksen osalta ollaan valmistautumassa COP17 –kokoukseen, joka pidetään loppuvuodesta Durbanissa. Kestävän kehityksen hanketta viedään eteenpäin ensi kesäkuun kokouksessa Brasiliassa.

Työryhmämme teki kummallekin raiteelle oman resiinansa. Lisäksi tehtiin paperi energiatehokkuusdirektiivistä.

Rio+20 –prosessiin liittyvästä kannanotosta liikkui ennen kokousta useita versioita. Kokouksessa käytiin keskustelua kunnianhimon tasosta joka ”ratkaistiin” siten, että kiistanalaiset kohdat siirrettiin liitteeseen ja varsinaisesta kannanotosta tuli lyhyt. Tämä operaatio paransi paperin toimivuutta merkittävästi.

Kannanotossa nousee keskeiselle sijalle sosiaalisen kestävyyden korostaminen, turvallinen muutos (”just transition”) sekä säällinen työ (”decent work”). Minusta tämä on viisas linja: keskitytään niihin kysymyksiin, jotka kuuluvat ay-liikkeen agendalle luonnostaan ja jätetään hieman vähemmälle (mutta ei unohdeta) muut asiat. Tällä taktiikalla ay-liike voi säilyttää jonkinlaisen aseman maailmanlaajuisessa prosessissa.

Kansainvälinen ay-liike on saanut ilmastonmuutoslobbauksessa saavutuksia. Edellisessä (COP16) Cancunin kokouksessa on kirjattu ”just transition” ja ”decent work” ajatukset päätelmiin. Tästä on hyvä jatkaa.

Lyhykäiseen yhteenvetoon jäi kuitenkin joitakin epäselviä kohtia. Paperissa esitetään vihreiden työpaikkojen kasvua 50%:lla vuoteen 2015. Ongelmallista tässä on se, että ”vihreät työpaikka” on tarkalleen ottaen määrittelemätön käsite eikä mikään virallinen tilastoinstituutio tuota tarkkaan ottaen aineistoa asiasta.

Ralf Sund


Palaa otsikoihin