Siirry sisältöön
In English

Eurooppalainen vähimmäispalkka pulpahtelee vaalikeskusteluihin

Esimerkiksi EU-komission puheenjohtajaksi mielivä S&D-ryhmän kärkiehdokas Frans Timmermans on sanonut haluavansa eurooppalaisen vähimmäispalkan. Samaan aikaan vähimmäispalkkakeskustelua käydään esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa.

Eurooppalainen vähimmäispalkka ottaa askeleita kohti EU:n työohjelmaa. Näin voi päätellä esimerkiksi komission puheenjohtajuutta tavoittelevien niin sanottujen kärkiehdokkaiden puheista. Huhtikuussa Hollannissa pidetyssä Maastrichtin yliopiston ja verkkolehti Politicon EU-vaalipaneelissa selvimmin
vähimmäispalkan puolesta liputti S&D-ryhmän kärkiehdokas Frans Timmermans.

Timmermans sanoi tavoittelevansa kaikkiin EU:n jäsenmaihin maakohtaista vähimmäispalkkaa, joka olisi noin 60 prosenttia kansallisesta mediaanipalkasta.

Vähimmäispalkka on kiistelty aihe Euroopassa. Vähimmäispalkan vastustajien mukaan se syö kilpailukykyä ja heikentää työllisyyttä. EU-maista Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Itävallassa, Italiassa ja Kyproksella ei ole lakisääteistä vähimmäispalkkaa, vaan työmarkkinaosapuolet sopivat vähimmäispalkoista. Esimerkiksi Suomessa vähimmäispalkat määritellään työehtosopimuksissa, joiden korkea kattavuus taataan yleissitovuuden avulla.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vastustetaan lakisääteisten vähimmäispalkkojen käyttöönottoa, koska ne heikentäisivät työmarkkinaosapuolten sopimusvapautta ja voisivat heikentää kannustinta järjestäytyä, niin työntekijä- kuin työnantajapuolellakin.

EU-maiden suuret erot vaikeuttavat yhtenäisen ratkaisun syntyä

Vähimmäispalkka kuumentaa tunteita, koska palkkataso vaihtelee eri Euroopan maissa. Eurostatin vuoden 2017 tilastojen mukaan EU-maiden kuukausittainen vähimmäispalkka vaihteli Bulgarian 235 eurosta Luxembourgin 1 999 euroon. Kuukausittainen vähimmäispalkka on kuitenkin puutteellinen mittari, koska esimerkiksi viikkotyöaika ja pyhäpäivien määrä vaihtelevat eri jäsenmaissa. Lisäksi nimellisarvot eivät kerro mitään siitä, mihin rahat riittävät, koska hinnat vaihtelevat eri maissa.

Saksan ammattiyhdistysten kattojärjestön DGB:n alaisuudessa toimivat WSI-tutkimuslaitos julkaisi maaliskuussa 2019 vähimmäispalkkatutkimuksen, joka pyrkii tasoittamaan eroja vertaamalla yksittäisen työtunnin vähimmäispalkkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lyhyempi työviikko korottaa tuntiansiota.

Ero Euroopan korkeimman ja pienimmän vähimmäispalkan välillä on liki seitsenkertainen: Luxembourgin vähimmäistuntipalkka on vajaat 12 euroa, mutta Bulgariassa alle kaksi euroa. Ero kaventuu merkittävästi, kun sitä korjataan ostovoimalla – eli rahamäärä suhteutetaan paikalliseen hintatasoon – mutta Luxembourgin ja Bulgarian ero on silti yli 2,5-kertainen.

Lakisääteisen vähimmäispalkan EU-maat voidaan jakaa neljään ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä on Länsi-Euroopan maita, joissa vähimmäispalkka on yli yhdeksän euroa tunnissa. Näitä maita ovat Luxembourg, Ranska, Hollanti, Irlanti, Belgia ja Saksa, jossa otettiin käyttöön lakisääteinen vähimmäispalkka vuonna 2015. Myös Britannia voidaan lukea tähän joukkoon, joskin punnan kurssin heilahteluilla on vaikutusta.

Toisessa ryhmässä ovat Espanja, Slovenia ja Malta, joissa vähimmäispalkka on 4–8 euroa tunnissa. Kolmas ja suurin ryhmä sisältää 11 maata: Portugal, Kreikka ja Itä-Euroopan maat, joissa vähimmäispalkka on 2–4 euroa tunnissa. Viimeisenä on Bulgaria, jonka vähimmäispalkka jää alle kahteen euroon.

Yksityiskohdat aiheuttavat päänvaivaa

Vähimmäispalkoilla saattaa olla mahdollisuus edetä EU-tasolla, sillä komissiossa, neuvostossa ja EU-parlamentissa näyttää olevan halua edistää hanketta. EU:lla ei ole toimivaltaa säätää palkkoja koskevaa lainsäädäntöä, mutta EU:ssa voitaisiin määritellä vähimmäispalkkojen taso, joka jäsenmaiden pitäisi saavuttaa joko lainsäädännöllä tai työehtosopimuksilla. Jäsenmaita voitaisiin sitten ohjata kohti tätä tasoa esimerkiksi maakohtaisten suositusten avulla.

Saksan työministeri Hubertus Heil ilmoitti alkuvuodesta 2019, että eurooppalainen puitepäätös vähimmäispalkasta olisi yksi tavoite Saksan EU-puheenjohtajuuskaudella, joka alkaa heinäkuussa 2020.

Vähimmäispalkka on herättänyt keskustelua myös Ranskassa, jossa presidentti Emmanuel Macronin LREM-puolueen kärkiehdokas, Ranskan eurooppaministeri Nathalie Loiseau ehdotti huhtikuussa yleistä, eurooppalaista vähimmäispalkkaa. Loiseau ehdotti lisäksi, että EU:n työministerit tapaisivat vuosittain ja sopisivat maakohtaisista vähimmäispalkoista. Loiseaun ehdotus ei ole varsinaisesti uusi, sillä presidentti Macron ehdotti eurooppalaista vähimmäispalkkaa kuuluisassa puheessaan, joskin yksityiskohdat jäivät avoimiksi.

Näyttää siltä, että Euroopassa on myötätuulta maakohtaisille vähimmäispalkoille, mutta ongelmat piilevät yksityiskohdissa. Esimerkiksi Loiseaun ehdotus synnytti Ranskassa keskustelun siitä, kuinka monta prosenttia ja mistä summasta vähimmäispalkka pitäisi laskea. Loiseau ehdotti vähimmäispalkaksi vähintään 50:tä prosenttia kansallisesta mediaaniansiosta.

Eurooppalaisessa keskustelussa puhutaan pääsääntöisesti vähimmäispalkasta, joka olisi 60 prosenttia kansallisesta mediaaniansiosta. Mediaaniansio on ansaittujen palkkojen keskikohta – puolet palkansaajista ansaitsevat enemmän ja puolet vähemmän. Mediaani pyrkii tasoittamaan keskipalkkoihin liittyvää vääristymää, joka syntyy, jos osa palkansaajista tienaa selvästi enemmän tai vähemmän. EU-komission määritelmän mukaan ihminen on köyhä, jos hänen tulonsa ovat alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta.

Suomessa tämä tarkoittaisi Tilastokeskuksen vuoden 2017 lukujen mukaan noin 1230:tä euroa kuukaudessa.

Ammattiyhdistysliikkeen pää-äänenkannattaja EU:ssa, ETUC, kannattaa EU-tason päätöstä vähimmäispalkkojen vähimmäistasosta, jonka pitäisi olla 60 prosenttia mediaani- tai keskipalkoista. ETUC:lle on tärkeää, että vähimmäispalkat voidaan jatkossakin asettaa joko lainsäädännöllä tai työehtospimuksilla, jäsenmaiden työmarkkinaperinteitä kunnioittaen.