Siirry sisältöön

Komissio siirsi vastuun EU:n uudistamisesta jäsenmaille

Euroopan komissio julkisti paljon odotetun valkoisen kirjansa Euroopan tulevaisuudesta 1. maaliskuuta Euroopan parlamentissa. 

Parlamentin vastaanotto puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin esittelemälle suunnitelmalle oli nuiva. Monet europarlamentaarikot olivat toivoneet komissiolta vahvaa poliittista visiota EU:n kehittämiseksi ja pettyivät, kun aloite olikin luonteeltaan pohdiskelua eri vaihtoehtojen hyödyistä ja haitoista.

FinUnionsin johtajan Aleksi Kuusiston mukaan komissio siirsi näin vastuun EU:n uudistamisesta jäsenmaille. ”Päätöksiä odotetaan aikaisintaan joulukuun huippukokouksessa, Ranskan ja Saksan vaalien jälkeen. EU:n tulevaisuuden kannalta keskeistä on, ketkä nämä vaalit voittavat ja löytyykö näiden EU:n johtomaiden uusien hallitusten välille yhteinen näkemys EU:n tulevaisuudesta”, Kuusisto toteaa.

Komission keskustelunavaus sisältää viisi eri hahmotelmaa EU:n kehittämiseksi vuoteen 2025 mennessä: 1. Jatketaan entiseen tapaan, 2. Asetetaan sisämarkkinat etusijalle, 3. Halukkaat jäsenvaltiot tekevät enemmän yhdessä, 4. Tehdään vähemmän mutta tehokkaammin ja 5. Tehdään paljon enemmän asioita yhdessä. 

Useiden jäsenmaiden hallitukset, ml. Saksa ja Ranska, ovat ilmaisseet alustavan tukensa skenaariolle numero kolme. 

Tämä tarkoittaisi EU-maiden jakautumista useisiin eri maaryhmiin sen perusteella kuinka paljon ne haluavat yhdistää voimiaan politiikan eri osa-alueilla. 

Myös Suomen olisi tällöin valittava pysyäkö EU:n ydinmaiden joukossa vai ei.

”Monivauhtinen EU merkitsisi uusien esteiden muodostumista ydinmaiden ja muiden välille. Suomen kaltaiselle pienelle EU:n reunavaltiolle olisi hyvin riskialtista jäädä EU:n ytimien ulkopuolelle. Siksi nyt tulisi olla ennakkoluulottomasti mukana kehittämässä uutta, tiiviimpää EU:ta”, Kuusisto korostaa.

Seuraavaksi valtionpäämiehet keskustelevat EU:n kehittämisestä 25.maaliskuuta Roomassa pidettävässä huippukokouksessa. Siellä on myös tarkoitus juhlistaa aiemmin samassa paikassa perustetun EU:n 60-vuotista taivalta.

Komissio on luvannut julkistaa lähikuukausina erillisiä keskusteluasiakirjoja EU:n kehittämisen eri osa-alueista, ml. sosiaalisen ulottuvuuden ja talous- ja rahaliiton kehittämisestä.