Siirry sisältöön
In English

Sosiaalisen Euroopan käännettä todistamassa

FinUnionsin 25-vuotisen taipaleen kunniaksi toimiston entiset johtajat ovat kirjoittaneet mielenkiintoisia havaintoja kokemuksistaan. Itse johdin toimistoa 2014–2016, joten omat muistoni eivät ole kovin kaukaisia. Sen verran etäisyyttä Brysselin-vuosistani kuitenkin on, että uskallan arvioida niitä jo hieman laajemmasta perspektiivistä.

Kun aloitin Brysselissä tammikuussa 2014, eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen syystäkin karsastama José Manuel Barroson komissio oli yhä vallassa. Työntekijöiden asemaa parantavat uudistukset olivat harvassa, työelämää ja hyvinvointia heikentäviä päätöksiä tehtiin sitäkin enemmän. Pahinta jälkeä Barroson komissio teki painostaessaan talouskriisin runtelemia maita purkamaan työmarkkinoiden lainsäädäntöä ja sopimisen rakenteita.

Talouskriisin jälkipyykin ympärillä käytyjä kevään 2014 eurovaaleja seurasi Jean-Claude Junckerin nousu komission puheenjohtajaksi. Hänen johdollaan sosiaalisen Euroopan aallonpohja kääntyi varovaisesti uudeksi nousuksi. 

Yksipuolisen leikkauslinjan sijaan komissio alkoi puhua investoinneista. Työmarkkinajärjestöjen merkitys alettiin taas tunnistaa – ainakin puheissa, jos ei aina käytännössä. Kilpailukykyvaateiden rinnalle vahvistuivat hiljalleen myös tavoitteet oikeudenmukaisuudesta ja hyvinvoinnista.

Kovaa periaatteellista vääntöä Brysselin-vuosinani käytiin eurooppalaisen sääntelyn tarpeellisuudesta. Barroson komissio oli muutamien jäsenmaiden tuella korostanut sääntelyn purkua, joka usein kohdistui nimenomaan työmarkkinoihin. Kun sama agenda näytti jatkuvan Junckerin kaudella, perustimme vastapainoksi ihmisiä ja ympäristöä suojelevaa sääntelyä puolustavien ammattiyhdistys- ja kansalaisjärjestöjen verkoston, Better Regulation Watchdogin. Hiljalleen komissio alkoi entistä johdonmukaisemmin puhua paremmasta sääntelystä, ei enää sääntelyn ”keventämisestä”.

Kun sääntely ei enää ollut entisenlainen kirosana ja talouskriisin seuraukset lisäsivät painetta hyvinvointia lisääviin uudistuksiin, alkoi komissio pitkän tauon jälkeen tehdä työelämää parantavia lakiesityksiä. Lähetettyjen työntekijöiden oikeuksia vahvistettiin, epäsäännöllistä työtä tekevien mahdollisuuksia työnsä ennakointiin parannettiin ja työsuojelussa käynnistettiin tärkeä syöpävaarallisia aineita koskeva uudistus. Päätettiin myös perustaa Euroopan työviranomainen, jonka on tarkoitus vahvistaa unionin ja jäsenmaiden yhteistyötä työelämän väärinkäytösten estämisessä.

Junckerin kautta seurannut Ursula von der Leyenin johtama komissio on edeltäjänsä tavoin tekemässä useita työelämään liittyviä esityksiä, jotka ainakin lähtökohdiltaan ovat työntekijöille myönteisiä. Koronakriisi on vahvistanut entisestään EU:n paineita toimia eurooppalaisten hyvinvoinnin takaajana. Samaan suuntaan unionia vievät myös entistä vahvemmin yhteisen sävelen löytäneet Saksa ja Ranska.

Aika tulee näyttämään, kuinka kauaskantoinen Brysselistä käsin kokemani käänne lopulta on. On täysin mahdollista, että myönteinen kehitys katkeaa jäsenmaiden erimielisyyksiin tai poliittisia enemmistöjä muuttaviin vaalituloksiin. Paljon riippuu siitäkin, kuinka vahvana ammattiyhdistysliike on työntekijöille suotuisaa Eurooppaa rakentamassa. Osana sitä työtä myös FinUnionsilla on jatkossakin tärkeä paikkansa suomalaisten palkansaajien edustajana Brysselissä.