Siirry sisältöön
Työllisyydestä vastaava komissaari Nicolas Schmit komission tilaisuudessa 14. tammikuuta. Kuva: Euroopan unioni 2020
Työllisyydestä vastaava komissaari Nicolas Schmit komission tilaisuudessa 14. tammikuuta. Kuva: Euroopan unioni 2020

Vähimmäispalkkakeskustelu alkoi – komissio haluaa vähentää työssäkäyvien köyhyyttä

Eurooppalainen vähimmäispalkkakeskustelu tuli avatuksi 14. tammikuuta, kun uusi Euroopan komissio julkaisi ensimmäisiä ajatuksiaan aiheesta. Samalla se käynnisti vähimmäispalkasta ensimmäisen Euroopan-tason työmarkkinajärjestöjen kuulemisen.

FinUnionsin johtaja Katja Lehto-Komulaisen mielestä komission keskustelunavaus on tarpeellinen, sillä EU:ssa pitäisi ehkäistä jäsenmaiden välistä epätasa-arvoa ja palkkakustannuskilpailua. 

– Jos jäsenmaassa on toimiva työehtosopimusjärjestelmä, on kunnioitettava sitä, Lehto-Komulainen toteaa. 

Työmarkkinajärjestöillä on tässä vaiheessa tilaisuus kertoa komissiolle mielipiteensä siitä, millaisia EU:n toimia vähimmäispalkassa tarvittaisiin. Myös eurooppalaisten työmarkkinajärjestöjen neuvotteluvalmiutta aiheesta tiedustellaan. 

SAK ja STTK osallistuvat kuulemiseen eurooppalaisen kattojärjestönsä ETUC:n kautta. 

ETUC tukee ajatusta EU-tason vähimmäispalkasta. Se kiitteli komission ulostulon jälkeen tätä Euroopan matalapalkkaongelman huomioimisesta. Tarkemman kannan ETUC muodostaa lähiviikkoina. 

ETUC:lle on tärkeää, että komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korosti taannoin poliittisessa ohjelmassaan työmarkkinaneuvotteluen merkitystä ja jokaisen jäsenvaltion omia työmarkkinaperinteitä. 

Mahdollista lainsäädäntöehdotusta komissiolta voitaneen odottaa aikaisintaan useiden kuukausien kuluttua. 

Komission tiedote ja asiakirjat vähimmäispalkasta 14. tammikuuta 2020