Yhdessä Yorkin yliopiston valtiotieteen professorin Daphne Halikiopouloun kanssa tutkimme tässä artikkelissa äärioikeistolaisten populistipuolueiden nousua ja sitä, miksi se uhkaa demokratiaa Euroopassa. Äärioikeistopolitiikan ja populismin tunnettu tutkija Halikiopoulou kuvailee äärioikeistopuolueiden nousua Euroopan ja Pohjoismaiden politiikassa huolestuttavana. Siksi ne on pysäytettävä, hän huomauttaa FinUnionsin haastattelussa.

Populististen ja erityisesti äärioikeistopopulististen puolueiden ääniosuus on kasvanut merkittävästi kaikkialla Euroopassa. Viime vuonna pidetyissä kansallisissa vaaleissa 32 prosenttia eurooppalaisista äänestäjistä valitsi järjestelmänvastaisen puolueen, kun osuus 2000-luvun alussa oli 20 prosenttia ja 1990-luvun alussa 12 prosenttia.

”Äärioikeiston kannatus on lisääntynyt. Suurempi ongelma ei ole ainoastaan ääniosuus, vaan myös äärioikeistopuolueiden juurtuminen järjestelmään”, professori selittää.

Nämä puolueet ovat lisääntyneet nopeasti. Hän muistelee tilannetta vuonna 2012, jolloin talouskriisin jälkimainingeissa kommentaattorit vertasivat Kreikkaa, joka koki uusnatsien Kultainen aamunkoitto -liikkeen nousun, sellaisiin maihin kuin Espanja ja Portugali, jotka myös kärsivät talouskriisin vakavuudesta, mutta joilla ei ollut tuolloin menestyvää äärioikeistopuoluetta.

”Missä maassa ei ole äärioikeistopuoluetta Euroopassa nykyään”, hän kysyy.

Nopea internet-haku tuo esiin erilaisia äärioikeistolaisia ja nationalistisia puolueita.

”Äärioikeistopuolueiden määrä on kolminkertaistunut. Ja monet niistä ovat nyt hallituksessa. Tämä on erittäin huolestuttava piirre”, Halikiopoulou sanoo.

Onko Pohjoismainen demokratia kriisissä?

Pohjoismaita tarkasteltaessa näemme yhtä huolestuttavan trendin: Ruotsidemokraattien kannatuksen kasvu Ruotsissa, Tanskan Kansanpuolueen ja Edistyspuolueen kannatukset sekä Perussuomalaisten pääsy hallitukseen Suomessa. Mitä tämä kertoo Pohjoismaisten demokratioiden tilasta?

Halikiopoulou pitää näitä muutoksia vaarallisina demokratialle laajassa mielessä. Hän näkee näiden puolueiden kasvavan juurtumisen kotimaan poliittisille areenoille pitkälti siksi, että muut poliittiset toimijat ovat halukkaita kohtelemaan niitä laillisina kilpailijoina.

”Näimme sen Ruotsidemokraattien osalta, ja se on eristämispolitiikan täydellinen hajoaminen*. Näimme sen Suomessa, kun taas yksi äärioikeisto tuli hallitukseen”, hän kommentoi.

Tämän lisäksi keskustaoikeisto radikalisoituu. Monet keskustaoikeistopuolueet ovat siirtymässä kohti oikeistoa kilpaillakseen äärioikeiston kanssa. Professori ja muut tutkijat pitävät tätä demokratian kannalta erittäin vaarallisena tienä.

”Valitettavasti myös yleisö on suvaitsevaisempi populistista äärioikeistoa kohtaan. Tähän on monia syitä. Ihmiset ovat valmiit vaihtamaan demokratiaa, ehkä siksi, että he uskovat johtajien saavan aikaan taloudellista vakautta tai koska he ajattelevat niiden voivan käsitellä rikollisuutta tai siirtolaiskysymyksiä. Tämä trendi näkyy kaikkialla Euroopassa”, Halikiopoulou lisää.

Protestiäänestäjien osuus kasvaa

Daphne Halikiopoulou ottaa myös esille äskettäin julkaistun tutkimusprojektin tyytymättömyydestä  demokratiaan ja epäluottamuksesta instituutioihin äärioikeiston tukena. Havainnot ovat mielenkiintoisia.

”Tässä tutkimuksessa havaittiin, että tyytymättömyys demokratiaan ja epäluottamus poliittisiin instituutioihin liittyy äärioikeiston nousuun.”

Hän kuvailee sitä tarkemmin seuraavasti:

”Tämä tarkoittaa, että ihmiset ovat tyytymättömiä järjestelmään ja valtavirtapuolueisiin. He saattavat tuntea, että valtavirtapuolueet hallituksessa eivät pysty täyttämään yhteiskunnallisia sopimusvelvoitteitaan”, hän selittää.

Ihmiset odottavat äärioikeistolaisten äänestäjien olevan ideologisia äänestäjiä, nationalisteja ja maahanmuuttajien vastustajia, mutta näin ei aina ole. Ei enää. Ideologinen äänestäjä liittyy puolueeseen ideologisista syistä, mutta professorin mukaan vankkumattomia äärioikeistoideologeja on vähän. Hän korostaa, että äärioikeiston äänestäjäjoukkoon kuuluu myös äänestäjiä, jotka ovat tyytymättömiä ja epäluuloisia ja äänestävät äärioikeistoa protestina.

”Erittäin mielenkiintoista tutkimuksessa oli, että vähemmän ideologisille nationalistisille äänestäjille luottamus toimii toisin päin. Siellä missä järjestelmää pidetään osana kansakuntaa ja ihmiset ovat siitä ylpeitä – kuten esimerkiksi Pohjoismaat ja niiden Pohjoismainen malli -, he haluavat säilyttää sen itselleen. Mekanismi toimii toisin päin. Siksi olisi mielenkiintoista tarkastella Pohjoismaita lähemmin”, hän huomauttaa.

Ei tyypillistä äärioikeiston äänestäjää

Halikiopouloun tutkimus viittaa siihen, ettei ole olemassa tyypillistä äärioikeiston äänestäjää. Maahanmuutto on yksi tekijä, joka saa äänestäjät tukemaan äärioikeistoa, mutta se ei ole ainoa tekijä. Lisäksi maahanmuutto itsessään on monitahoinen käsite: osa äänestäjistä saattaa vastustaa maahanmuuttoa kulttuurisista syistä, kun taas toiset äänestävät taloudellisista syistä.

”Äärioikeistopuolueet painottavat yhteisesti kansallismielisyyttä ja ehdottavat nationalistisia ratkaisuja kaikkiin sosioekonomisiin ongelmiin. Maahanmuutto on ollut näille puolueille tärkeää, mutta kun nämä puolueet ovat kasvaneet vaaleissa, ne ovat laajentuneet myös ideologisesti. Tutkimukseni osoittaa, että yksi syy niiden menestymiseen on se, että ne voivat yhdistää maahanmuuton monenlaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin”, hän selittää.

Halikiopoulou ja muut tutkijat käyttävät usein Euroopan sosiaalitutkimuksen (ESS) tietoja tutkiessaan yksilötason tekijöitä, jotka ohjaavat äärioikeistopuolueiden tukea.

”Yksi artikkeleistani osoittaa, että noin kolmannes äärioikeistolaisista äänestäjistä ilmoittaa, ettei heillä ole lainkaan maahanmuuttoon liittyviä huolia. Eräässä toisessa tutkimuksessa havaitsimme, että niistä, joilla on maahanmuuttoon liittyviä huolia, erittäin suuri osa ilmoittaa huolenaiheiden olevan taloudellisia. Maahanmuuttajien pelätään olevan kilpailijoita työmarkkinoilla, hyvinvointipalveluissa ja sosiaalipalveluissa”, hän selittää.

Professorin mukaan kolmannes, joka ei ilmoittanut lainkaan maahanmuuttohuolia, on epäluuloisia äänestäjiä. Nämä äänestäjät voidaan ottaa takaisin, kun taas ideologiset äänestäjät pysyvät puolueissaan. Kaikki epäluuloiset äänestäjät, jotka kärsivät taloudellisesti, voidaan vakuuttaa.

Elinkustannuskriisin rooli

Halikiopouloun tutkimus viittaa siihen, että Suomi on yksi niistä maista, joissa äärioikeiston äänestäjäkunta koostuu monista äänestäjistä, joilla on taloudellinen huoli maahanmuutosta.

”Perussuomalaisten puolue korostaa näin ollen voimakkaasti taloutta nationalistisessa narratiivissaan. Suomen äärioikeistoa ei voida täysin irrottaa taloudesta.”

Hän korostaa luottamuksen merkitystä instituutioihin ja toimivaan politiikkaan. Tutkimuksessa tarkastellaan monia indikaattoreita, kuten luottamusta kotimaisiin instituutioihin, mutta myös luottamusta politiikkaan. Kysymys on kaiken kaikkiaan demokraattisesta edustuksesta ja kyvystä täyttää yhteiskunnalliset sopimusvelvoitteet.

”Yhdessä Tim Vlandasin kanssa kirjoittamassani artikkelissa tarkastellaan sosiaalipolitiikan roolia. Maissa, joissa on käytössä erityinen sosiaalipolitiikka, joka kompensoi useita epävarmoja ryhmiä, epävarmat ryhmät äänestävät vähemmän todennäköisesti äärioikeistoa.

Tämä on erittäin mielenkiintoista, koska se ei sovellu pohjoismaiseen kontekstiin. Pohjoismaat ovat erittäin vahvoja hyvinvointivaltioita verrattuna muuhun Eurooppaan. Huolimatta monista käytössä olevista politiikoista, äärioikeisto saa tukea.

”Arvelen, että sillä on jotain tekemistä aiemmin mainitsemieni havaintojen kanssa. Identiteettikysymys ja hyvinvoinnin sisällyttäminen nationalismiin ja kansalliseen identiteettiin luovat lisää luottamusta ja äärioikeistoa.”

Unissakävely demokraattiseen taantumaan

Kun Halikiopouloulta kysyttiin äärioikeistopuolueen menestyksen laajemmista vaikutuksista kaikkialla Euroopassa, hän kuvaili ongelmaa ”unissakävelyksi demokraattiseen taantumaan”. Hän antaa ymmärtää, että tämä toimii kahdella tasolla. Ensinnäkin on vihan normalisoituminen.

”Jos me, yleisö, hyväksymme tai tuemme äärioikeistopuoluetta, olemme askeleen vähemmän suvaitsevaisia. Se normalisoi ääriliikkeitä”, hän sanoo.

”Toiseksi todellisella organisaatiotasolla uskon – anekdoottisten todisteiden, henkilökohtaisten suhteiden ja ihmisten, joiden kanssa olen puhunut – perusteella, että monilla äärioikeistolaisilla puolueilla, jopa sellaisilla, jotka näyttävät normalisoituneilta, on yhteyksiä ääriryhmiin. Verkostot ovat olemassa ja ne toimivat.”

Lisäongelmana on, kuten näemme julkisissa keskusteluissa, että usein keskustaoikeistopuolueet omaksuvat yhä enemmän äärioikeistolaisia narratiiveja.

Vielä huolestuttavampaa on, että vallassa olevat populistit toteuttavat poissulkevaa ja suvaitsematonta politiikkaa, joka on suunniteltu kestämään niitä pidempään.

”Katsokaa mitä Donald Trump teki ja mitä Victor Orbán tekee oikeuslaitoksen kanssa. He loivat institutionaalisia mekanismeja, joista on erittäin vaikea päästä eroon ja jotka kestävät pitkään”, hän mainitsee.

Keskiössä todelliset ongelmat, jotka on ratkaistava

Mitä tälle voidaan tehdä?

Professori neuvoo olemaan joutumatta äärioikeistolaisen narratiivin toistamisen ansaan. Sen sijaan puolueiden on keskityttävä löytämään ratkaisuja yhteiskunnan perusongelmiin. Niitä on paljon, kun vielä energiakriisi ja inflaatio lisätään pitkään listaan.

”Vasemmisto ei saa olla äärioikeiston alustana. Emme voi muodostaa liittoutumia näiden ihmisten kanssa, emme saa pelata mukana lainkaan”, hän tähdentää.

Äärioikeistopuolueet ovat pystyneet esittämään houkuttelevia narratiiveja, mikä on lisännyt niiden menestystä. Valitettavasti näin ei aina ole käynyt vasemmistolle, joka toisinaan näyttää jakautuneelta ja esittää vastauksia vähemmän houkuttelevalla tavalla.

”Tämä välittyy. Mutta äärioikeiston kopioiminen ei ole ratkaisu, se ei toimi eikä houkuttele äänestäjiä”, hän korostaa.

Mitä tulee sosiaaliseen mediaan tai laajempiin puoluekampanjoihin, Halikiopoulou sanoo, että vasemmistopuolueiden on oltava esityslistan laatijoita sen sijaan, että ne vastaisivat äärioikeistolle tai vain puolustaisivat näkemyksiään.

”Puolueen menestys vaaleissa riippuu pitkälti siitä, mitä muut puolueet tekevät. Puhuminen paljon puolueen ”omistamasta” aiheesta – esimerkiksi äärioikeiston tapauksessa maahanmuutosta – lisää asian näkyvyyttä ja työntää äänestäjät lähemmäksi asian omistavaa puoluetta. Toisin sanoen liiallinen maahanmuutosta puhuminen ei suosi vasemmistoa.”

Monimutkainen suhde

Yhteistyö ammattiyhdistysliikkeen ja äärioikeiston välillä on kireää. Halikiopoulou valaisee tätä monimutkaista suhdetta. Vaikka nämä kaksi liikettä ovat monella tapaa ideologisesti vastakkaisia, äärioikeistopuolueet käyttävät usein työläisnarratiiveja, esimerkiksi hyvinvointivaltion korostamista, tullakseen houkuttelevammiksi. Nämä puolueet kilpailevat suoraan ammattiliittojen kanssa, ja aikoina, jolloin ammattiliittojen jäsenmäärät laskevat, yrittävät tarttua tilaisuuteen saadakseen tukea työntekijöiltä.

”Talouspolitiikan osalta on olemassa kahdenlaisia äärioikeistopuolueita. On niitä, jotka noudattavat uusliberaalia linjaa, esimerkiksi PVV Hollannissa tai Front National (FN) Jean Marie Le Penin johdolla 90-luvulla Ranskassa. Sitten on niitä, jotka noudattavat erittäin hyvinvointia ja työntekijöitä edistävää asemaa. Yhä useammat äärioikeistopuolueet omaksuvat nyt hyvinvointia edistäviä narratiiveja, kuten Rassemblement National (RN, aiemmin FN) sen jälkeen, kun Marine Le Pen otti vallan”, hän selittää.

”Ei ihme, että ranskalainen puoluejohtaja Marine Le Pen vaikuttaa pelastajalta sanoessaan, että puolue välittää taloudellisesti tyytymättömistä ihmisistä ja työntekijöistä. Ihmisten on pidettävä mielessä, että tämä on valenarratiivi, ja puolue selvästi rasistinen”, hän päättää.

* Ääripuolueiden marginalisointipolitiikka.

Esittelyssä Daphne Halikiopoulou

Syntynyt: Ateenassa

Asuu: Lontoossa.

Parasta Lontoossa on, että kaupungissa on aina vilkasta, pahinta on sade.

Suurin intohimo: Meri.

Jos en olisi tutkija, olisin matkaopaskirjailija.

Alkuperäinen haastattelu on julkaistu englanniksi täältä.

HUOM!

Tervetuloa mukaan seminaariimme, “How to deal with the Far-Right Populism in Europe?”, jossa tarkastellaan erilaisia ​​vaihtoehtoja äärioikeistopolitiikan ja populismin käsittelemiseksi ennen vuoden 2024 EU-vaaleja. Yorkin yliopiston valtiotieteen professori Daphne Halikiopoulou on yksi FinUnionsin seminaarin pääpuhujista 7. marraskuuta. Toinen pääpuhuja on Yannick Lahti, populismin tutkija Bolognan yliopistosta.
Lue lisää englanniksi täältä.