Emilio Gabaglio luotsasi ay-liikettä kohti sosiaalista Eurooppaa
UutisetTänään ay-liike kokoontui Euroopan parlamenttiin muistelemaan Emilio Gabaglion monia saavutuksia. Gabaglio oli Euroopan ammatillisen yhteisjärjestö ETUC:n pitkäaikaisimpia johtajia ja yksi järjestön perustajista. Hän oli eurooppalainen visionääri, joka luotsasi ay-liikettä kohti sosiaalista Eurooppaa. Hän oli läheinen yhteistyökumppani myös suomalaiselle ay-liikkeelle.
Ay-liike oli syvästi surullinen kuullessaan Emilio Gabaglion poismenosta 7.10.2024. Sinä päivänä maailmanlaajuinen ammattiyhdistysliike viettää vuosittain kunnon työn päivää. Se on päivä, joka edustaa demokratiaa, asia, joka oli myös lähellä Gabaglion sydäntä.
ETUC:n muistotilaisuudessa parlamentissa nykyinen pääsihteeri Esther Lynch kuvaili entisen pääsihteerin eurooppalaiseksi visionääriksi, joka teki kaikkensa ay-liikkeen eteen, aivan loppuun asti. Hän toimi pitkään ay-liikkeen neuvonantajana eläköitymisen jälkeen.
”Vankalla sitoutumisella hän toimi ay-liikkeen hyväksi ja hänen kausillaan tuotiin merkittäviä työntekijöitä suojaavia lainsäädäntöjä Euroopan unioniin, kuten työaikadirektiivi”, Lynch muistelee.
Gabaglio teki tiiviisti yhteistyötä silloisen Euroopan komission puheenjohtajan Jacques Delorsin kanssa. Yhdessä he muodostivat sosiaalisen Euroopan voimakaksikon.
EU-komissaari Nicolas Schmit muisti Gabagliota lämmöllä.
”Kaikkea ei voi mitata rahassa, myös sosiaalisia aspekteja on huomioitava kaikessa toiminnassa. Tämän Emilio Gabaglio ymmärsi. Hän taisteli sosiaalisuuden puolesta, oli kansainvälisesti suuntautunut ja teki kaikkensa ihmisoikeuksien ja työntekijöiden eteen.
”Meidän on seurattava Gabaglion jalanjäljissä ja taisteltava oikeudenmukaisen ja työntekijäystävällisemmän Euroopan eteen. Meillä on paljon tehtävää ja olemme hänelle sen velkaa”, komissaari totesi.
John Monks, joka toimi ETUC:n pääsihteerinä aikoinaan oli samoilla linjoilla ja kehotti ay-liikettä olemaan valppaana muuttuvassa Euroopassa.
”Meidän on Gabaglion muistoa kunnioittaen vietävä sosiaalista Eurooppaa eteenpäin”, hän sanoi.
Toinen ETUC:n entinen pääsihteeri, Bernadette Segal, muistelee Gabagliota taitavana neuvottelijana ja diplomaattina, aivan selkäytimeen saakka. Gabaglio ei kuitenkaan epäröinyt siirtyä neuvottelupöydästä kaduille, jos tilanne sitä vaati. Hänen johdollaan ETUC järjesti Eurodemonstration-työllisyys- ja sosiaalisen Euroopan päivän vuonna 1993. Yli miljoona työntekijää osallistui tapahtumiin Brysselissä ja 150 muussa paikassa ympäri Eurooppaa, mikä teki siitä ETUC:n historian suurimman mobilisaation.
Italialaisesta ekonomistista tulee ay-liikkeen johtaja
Gabaglio syntyi vuonna 1937 työväenluokkaiseen perheeseen. Hän opiskeli taloustiedettä Milanossa ennen kuin palasi kotikaupunkiinsa Comoon aloittaakseen opettajauransa. Tänä aikana hän liittyi Italian ammattiyhdistysten keskusjärjestöön (CISL) ja nousi sen kansainvälisten asioiden osaston johtajaksi.
Gabaglio oli täydellinen valinta ETUC:n kolmanneksi pääsihteeriksi vuonna 1991. Hänen johdollaan ETUC rakensi vision sosiaalisesta Euroopasta varmistaen, että ”Euroopan unioni ei saa olla pelkkä taloudellinen unioni.” Gabaglion mukaan tämä erotti Euroopan Yhdysvalloista.
Emilio Gabaglio toimi ETUC:n pääsihteerinä vuosina 1991–2003 ja johti järjestöä ammattiyhdistysliikkeen merkittävimpinä hetkinä. Sosiaaliset partnerit pääsivät yhteisymmärrykseen ennen Maastrichtin huippukokousta v. 1991, ja allekirjoittivat sopimuksen, jolla sinetöitiin unionille Euroopan sosiaalinen ulottuvuus. Toisin sanoen, Gabaglio oli mukana luomassa perustan Euroopan sosiaaliselle vuoropuhelulle, mikä pidetään yhtenä Euroopan unionin perusasioina. Tämä on saavutus, joka kuuluu historiakirjoihin.
Tuttu yhteistyökumppani myös suomalaiselle ay-liikkeelle
Suomalaiset palkansaajajärjestöjen puheenjohtajat tapasivat pääsihteeri Gabaglion kanssa aina kun he osallistuivat ETUC:n hallituskokouksiin ja muihin vastaaviin tilaisuuksiin Brysselissä. Pääsihteeri kävi myös Helsingissä toukokuussa 1994, jolloin hän oli ”Uusi Eurooppa ja työelämä” -seminaarin pääpuhuja. Gabaglio totesi, että ay-liikkeen vaikutus tulee kasvamaan EU:ssa. Alkamassa oli uusi vaihe eurooppalaisessa edunvalvonnassa laajentumisen myötä. Näin myös kävi.
Kun Suomi ja Euroopan unioni pääsivät 1. maaliskuuta 1994 neuvottelutulokseen Suomen jäsenyydestä EU:ssa, ay-liikkeessä todettiin, että on aivan välttämätöntä olla paikan päällä Brysselissä. Kun Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö KEY (josta myöhemmin tuli FinUnions) muutti toimintansa Helsingistä Brysseliin vuonna 1.2.1995, myös suomalaisten palkansaajakeskusjärjestöjen välit ETUC:iin ja Gabaglioon tiivistyivät uudella tavalla.
ETUC:n entinen varapääsihteeti Markku Jääskeläinen muistaa Gabaglion erityisen hyvin.
”Hän loi hyvän yhteistyökuvion silloiseen EU-komission puheenjohtaja Jacques Delorsiin. Sen lisäksi hän oli kaikessa kehityksessä myönteisesti mukana”, Jääskeläinen kertoi FinUnionsille viime vuonna.
ETUC ja ETUI julkaisi yhteisen In memoriam -kirjan, joka löytyy täältä.
Tutustu myös FinUnionsin historiakirjaan, jossa kerrotaan mm. Gabagliosta ja yhteistyöstä ETUC:n kanssa.