
Etenemissuunnitelma naisten oikeuksien vahvistamiseksi
UutisetEuroopan komissio esitteli 7.3. naisten oikeuksia koskevan etenemissuunnitelmansa ja sukupuolten tasa-arvoa koskevan vuoden 2025 kertomuksen. Uusi suunnitelma toimii tiekarttana EU:n tasa-arvotyölle ja sillä pyritään muun muassa puuttumaan yhteiskunnissa vallitsevaan rakenteelliseen syrjintään. Vaikka EU:ssa on saatu aikaiseksi merkittäviä lainsäädännöllisiä muutoksia tasa-arvon saralla, paljon töitä on vielä edessä.
Merkittävää edistystä on komission mukaan saavutettu mm. samapalkkaisuuden, hoitovelvollisuuksiin liittyvän työ- ja yksityiselämän tasapainon, yritysten johtokuntien sukupuolijakauman tasapainon ja naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisen saralla. Tätä tärkeää työtä on jatkettava.
Sukupuolten tasa-arvoa koskevassa vuoden 2025 kertomuksessa todetaan, että tasa-arvon saavuttaminen etenee hitaasti ja epätasaisesti eri aloilla ja jäsenmaiden välillä. Työllisyys- ja palkkaerot pienenevät EU:ssa hitaasti (ollen nyt keskimäärin 12,7 prosenttia), ja naisiin kohdistuva väkivalta, syrjivät normit ja stereotypiat ovat yhä yleisiä. Naiset ovat yliedustettuina matalapalkkaisissa töissä ja aliedustettuina päätöksentekotehtävissä. Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) ilmoitti naistenpäivänä, että ilman tehostettuja toimia täyden tasa-arvon saavuttaminen EU:ssa veisi vielä 60 vuotta.
Etenemissuunnitelman kahdeksan periaatetta
Komissio esittää kahdeksan periaatetta sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi EU:ssa. Lataa tiekartta kokonaisuudessaan täältä.
Joka kolmas nainen EU:ssa on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa (FRA:n tutkimus). Vapaus sukupuoleen perustuvasta väkivallasta saavutetaan muun muassa ehkäisemällä ja torjumalla kaikenlaista naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa, kuten suostumuksen puutteeseen perustuvaa seksuaalista väkivaltaa ja raiskauksia.
Mahdollisimman korkeat terveysstandardit saavutetaan tukemalla ja täydentämällä jäsenmaiden tarjoamia mahdollisuuksia naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin perussopimusten mukaisesti.
Palkkatasa-arvo ja taloudellinen voimaantuminen saavutetaan esimerkiksi kaventamalla sukupuolten palkka- ja eläke-eroja.
Työ- ja yksityiselämän ja hoivavastuun tasapaino saavutetaan erityisesti edistämällä hoitovelvollisuuksien tasapuolista jakautumista naisten ja miesten kesken.
Yhtäläiset työllistymismahdollisuudet ja asianmukaiset työolot saavutetaan esimerkiksi poistamalla sukupuolten välinen työllisyysero, ehkäisemällä seksuaalista häirintää työelämässä sekä huolehtimalla laadukkaiden työpaikkojen ja yhdenvertaisten urakehitysmahdollisuuksien saatavuudesta.
Kaikille avoin koulutus saavutetaan esimerkiksi edistämällä sukupuolten tasapuolista huomioimista kaikilla koulutustasoilla, kannustamalla tyttöjä ja naisia opiskelemaan luonnontieteitä ja tekniikkaa (STEM-aloja) sekä kannustamalla poikia ja miehiä hakeutumaan naisvaltaisiin opintoaloihin.
Poliittinen osallistuminen ja tasapuolinen edustus toteutuvat muun muassa edistämällä sukupuolten tasapuolista edustusta julkisessa elämässä ja politiikassa kaikilla tasoilla.
Naisten oikeuksia edistävät institutionaaliset mekanismit varmistetaan rahoittamalla tasa-arvoprojekteja ja naisten oikeuksia edistäviä järjestöjä.
Ajankohtainen aloite
Tiekartan julkistamisajankohta pidetään tärkeänä. Naisten oikeudet kohtaavat vastustusta sekä EU:n sisällä että sen ulkopuolella; seksuaali- ja lisääntymisterveyden rajoituksia on esitetty ja monimuotoisuus- ja inkluusiopolitiikkaa vastaan hyökätään. Mainittakoon myös, että sukupuolten tasa-arvo on perusoikeus ja yksi EU:n perusarvoista, jotka on kirjattu unionin lainsäädäntöön jo vuonna 1957 Rooman sopimuksella.
Etenemissuunnitelma korostaa myös tasa-arvon taloudellisia hyötyjä. Mikäli EU:n tasa-arvoa parannettaisiin, se voisi nostaa EU:n bruttokansantuotetta henkeä kohti 6,1–9,6 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, mikä vastaa noin 2–3 biljoonaa euroa. Yksi keskeinen osa suunnitelman toteuttamista on tasa-arvonäkökulman käyttöönotto EU:n budjetissa.
Kilpailukyvyn edistämiseksi ja naisten työvoimapotentiaalin hyödyntämiseksi komissio ehdottaa vahvan sukupuolten tasa-arvon näkökulman lisäämistä eri aloitteisiin, kuten laadukkaiden työpaikkojen tiekarttaan, jonka komissio esittää syksyllä 2025.
Etenemissuunnitelman aikataulu on:
- 2025: Tasa-arvoon liittyvien uusien direktiivien toteuttaminen ja seuranta jäsenmaissa. Keväällä 2025 komissio käynnistää julkisen kuulemisen vuoden 2025 jälkeisestä tasa-arvostrategiasta, joka sisältää konkreettisia poliittisia toimia.
- 2026: Uuden tasa-arvostrategian lanseeraus vuoden 2025 jälkeiselle ajalle.
- 2027: Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa koskevan direktiivin täysimääräinen toimeenpano.
- 2028–2034: Seuraava EU:n ulkosuhteiden tasa-arvotoimintasuunnitelma.
Mepit keskustelevat suunnitelmasta täysistunnossa
Suunnitelmaa on jo ehditty kritisoida. Etenemissuunnitelmasta puuttuu konkretiaa, ja moni meppi olisi mielellään nähnyt kunnianhimoisemman suunnitelman. Euroopan parlamentti keskustelee naisten oikeuksien etenemissuunnitelmasta yhdessä tasa-arvokomissaari Hadja Lahbibin kanssa täysistunnossa Strasbourgissa 11. maaliskuuta klo 13.30 alkaen (paikallista aikaa). Seuraa keskusteluja täältä.