Siirry sisältöön
ETUC:n johto. Kuva: ETUC
ETUC:n varapääsihteerit Per Hilmersson (vas.) ja Esther Lynch, liittosihteeri Isabelle Schömann, pääsihteeri Luca Visentini ja liittosihteerit Liina Carr ja Ludovic Voet. Kuva: ETUC

ETUC:n sihteeristö vahvistettiin Wienissä

Luca Visentini jatkaa Euroopan ammattiyhdistysliikkeiden yhteistyöjärjestön pääsihteerinä.

Euroopan ammattiyhdistysliike on äänestänyt eurooppalaisen yhteistyöjärjestönsä (ETUC) uudesta sihteeristöstä. ETUC:n pääsihteerinä jatkaa italialainen Luca Visentini, joka on toiminut ETUC:n pääsihteerinä vuodesta 2015. ETUC:n pääsihteeri vastaa eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen pää-äänenkannattajan toiminnan yleisestä ohjauksesta ja koordinoinnista.

”Uuden sihteeristön keskeinen tehtävä on puolustaa demokratiaa ja suvaitsevaisuutta. Meidän on edistettävä entisestään sosiaalista oikeudenmukaisuutta, säällisiä töitä ja kunnollisia palkkoja. Meidän on painostettava EU:ta tekemään enemmän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja huolehdittava, että kukaan ei jää jälkeen ilmastonmuutoksen torjunnan tai työn digitalisaation takia”, jatkokaudelle valittu Visentini sanoo.

Apulaispääsihteereiksi valittiin irlantilainen Ester Lynch ja ruotsalainen Per Hilmersson. Lynch vastaa esimerkiksi tasa-arvo-, ja ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluasemaan liittyvistä kysymyksistä sekä sosiaalisesta vuoropuhelusta. Lynch on toiminut ETUC:n liittosihteerinä vuodesta 2015 alkaen. Pohjoismaiden järjestöjen tuella ETUC:n johtoon nousseen Hilmerssonin vastuulla ovat muun muassa työn tulevaisuus, kansainvälinen kauppa ja työntekijöiden vapaa liikkuvuus EU-alueella.

ETUC:n liittosihteerinä jatkaa virolainen Liina Carr, jonka vastuulla ovat esimerkiksi suhteet EU-instituutioihin ja työntekijöiden sosiaalisten oikeuksien edistäminen. Uusina liittosihteereinä aloittavat ranskalainen Isabelle Schömann ja belgialainen Ludovic Voet.

Itävallan pääkaupungissa Wienissä tällä viikolla pidetyssä ETUC:n kongressissa on ollut paikalla noin tuhat ammattiyhdistysliikkeen edustajaa noin 40:stä Euroopan maasta.

Uuden sihteeristön lisäksi kongressi hyväksyi ETUC:n vuoteen 2023 ulottuvan toimintasuunnitelman, jossa muun muassa pyritään vahvistamaan koko EU:n laajuisesti työntekijä- ja työnantajajärjestöjen mahdollisuuksia neuvotella työehtosopimuksia.