EU-jäsenyyttä hakeneista kumppaneista ammattiliittoystävyyteen Brysselissä
Blogi
Norjalaisten ja suomalaisten ammattiliittojen yhteistyö juontaa juurensa yli 30 vuoden taakse. Norja ja Suomi hakivat rinnakkain EU-jäsenyyttä vuonna 1994 saatuaan päätökseen taloussopimuksen EFTA:n ja EU-maiden välillä (ETA-sopimus). Tämä oli lähtölaukaus pitkäaikaiselle ammattiliittojen yhteistyölle ja ystävyydelle maiden välillä.
Heinäkuun 1. päivä 1994 oli merkittävä päivä neljälle EFTA-maalle: Itävallalle, Ruotsille, Norjalle ja Suomelle. Sinä päivänä EU avasi ovensa näiden maiden diplomaateille COREPERiin, pysyvien edustajien komiteaan, jossa valmistellaan kaikki keskeiset EU-päätökset jäsenvaltioiden ministereille.
Itse osallistuin COREPER-työhön Norjan EU-edustustossa työskennellessäni Norjan LO:n (ammattiliittojen keskusjärjestö) työmarkkinalähettiläänä 28. marraskuuta 1994 saakka – äänestyspäivään, jolloin Norjan kansa torppasi EU-jäsenyyden toistamiseen 52,3 prosentin enemmistöllä.
Muistan ajan, jolloin Brysselissä olevien neljän maan edustustot ikään kuin ”harjoittelivat” EU-jäsenyyttä. Saimme puhua ja tehdä ehdotuksia, mutta niiden vaikutus saattoi olla mitä tahansa täysin mitättömän tai vaikuttavan väliltä.
Ruotsi käyttäytyi kuin ”pikku suurvalta” ottaen kantaa asioihin usein ennen suuria jäsenmaita, kuten Iso-Britanniaa, Saksaa ja Ranskaa. Itävalta oli onnekas voidessaan puhua saksaa, kun taas muut käyttivät vaihtelevasti englantia. Norja esitti satunnaisesti ehdotuksia, jotka usein hyväksyttiin – ehkä ajatuksena tukea tulevaa ”kyllä”-tulosta kansanäänestyksessä, mutta lopulta sekään ei auttanut.
Suomalaiset istuivat hiljaa ja olivat tarkkaavaisia, oppiessaan tätä eurooppalaista peliä, johon kuului 12 jäsenmaata ja neljä ”ehkä-jäsentä”. Yhtäkkiä Suomi nosti nimilaatan (Suomi-Finland) – muiden yllätykseksi. Suomi käytti puheenvuoronsa harkiten ja tarkasti, ja sai sillä kaikkien huomion. Suomi saavutti nopeasti arvostusta rauhallisella ja kunnioittavalla otteellaan.
Marraskuun 29. päivänä Norjan nimilaatta poistettiin. Minä ja norjalaiset kollegani poistuimme COREPERista. Samalla yksi aikakausi oli tullut päätökseen.
Toimistonaapureita
Palasin LO Norjan toimistolle, joka tuohon aikaan vuokrasi tiloja Ruotsin ammattiliittojen Brysselin toimistolta. Tammikuussa 1995 muutimme uuteen Kansainväliseen Ammattiliittojen Taloon (ITUH). LO Norjan toimisto sai naapureikseen Suomen ammattiliittojen EU-edustuston. Sijainti oli ay-talon neuvotteluhuoneiden lähettyvillä.
Tästä alkoi tiivis yhteistyö Norjan ja Brysselissä edustettujen suomalaisten keskusjärjestöjen välillä. Yhteistyö oli eurooppalaisessa kontekstissa tärkeää. Suomi oli EU:n jäsen, Norja ei. Suomella oli oma komissaari, Erkki Liikanen. Meillä ei ollut. Suomella oli meppinsä. Meillä ei.
Omalta osaltani näen, että Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestään. Suomalaiset ammattiliitot saivat käyttöönsä paljon enemmän tietoa EU:n tapahtumista. En pystynyt lukemaan heidän raporttejaan suomeksi, mutta jaoimme tietoa muuten.
Minulla oli kuitenkin etuna suora pääsy ETUC:n sihteeristöön ja sen kokouksiin. Suomea edustivat Brysselissä kolme keskusjärjestöä Helsingistä, mutta heidän Brysselin toimistohenkilöstönsä jäi näiden tapaamisten ulkopuolelle, kunnes tähän tuli muutos. Siksi tiedon jakaminen ja hyvät henkilökohtaiset suhteet olivat korvaamattomia.
Pohjoismaista yhteistyötä Brysselissä
Meillä oli myös tiivistä pohjoismaista yhteistyötä Suomen, Tanskan ja Ruotsin Brysselin ay-toimistojen välillä. Yksi yhteistyön muoto oli käydä kerran tai kahdesti vuodessa Strasbourgissa tapaamassa S&D-ryhmän europarlamentaarikkoja.
Pohjoismaat edustivat yhdessä ”pohjoismaista mallia”. EU on lainsäädäntökoneisto hyvässä ja pahassa. Eurooppalainen ay-liike on aina taistellut sosiaalisen Euroopan puolesta, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa, vaihtelee maittain. Pohjoismaissa keskeisiä ovat työehtosopimukset, kun taas eteläiset liitot vaativat usein EU-tason lainsäädäntöä lakihankkeissa, joita ne eivät saavuttaneet kansallisesti. Tästä johtuvat myös erimielisyydet esimerkiksi lähetettyjen työntekijöiden, työaikadirektiivin ja vähimmäispalkkadirektiivin kaltaisissa kysymyksissä.
EU-jäsenyys on Norjassa edelleen vaikea aihe, kahdesti kaatuneen kansanäänestyksen takia. Jo vuonna 1991 sanoin LO Norjan puheenjohtajalle, että Suomi liittyy EU:hun ennen Norjaa – ja ehkä myös Euroopan talous- ja rahaliittoon. Hän ei uskonut, mutta olin oikeassa.
Ajat muuttuvat nopeasti. Nyt Suomi ja Ruotsi ovat liittyneet Natoon, tuoden kaikki viisi Pohjoismaata ensimmäistä kertaa saman liittouman jäseniksi maailmassa, joka kasvaa yhä turvattomammaksi. Pohjoismainen ay-yhteistyö PAY:n kautta on ollut vahvaa jo 1960-luvulta alkaen, ja se säilyy tärkeänä myös laajenevassa Euroopassa.
Koti-Norjaan paluu
Tällä hetkellä olen palannut kotikaupunkiini Norjassa, mutta Brysselillä on aina erityinen paikka sydämessäni ja vatsassani. Asuin Belgiassa yli 31 vuotta. Muutin perheeni kanssa Brysseliin vuonna 1991 ja työskentelin LO Norjan toimistolla vuosina 1994–2022.
Mitä kaipaan eniten? ”Moules et frites”, tietenkin. Ja ammattiliittoystävien kanssa keskustelua eri kielillä.
À bientôt! Onnea FinUnionsille 30-vuotisjuhlavuoden johdosta!
Read the blog in English here.