Siirry sisältöön
Ostovoiman turvaaminen, laadukkaat työpaikat ja palkansaajien toimeentulo ovat tuoreen Eurobarometrikyselyn valossa edelleen EU-kansalaisten keskeisiä odotuksia, vaikka turvallisuuskysymykset ovatkin nousseet entistä tärkeämmiksi. Kuva: iStock.

EU-kansalaiset odottavat unionilta toimia turvallisuuden, elintason ja laadukkaiden työpaikkojen puolesta

Eurooppalaisten usko omaan tulevaisuuteensa on heikentynyt, vaikka enemmistö kokee elämänlaatunsa edelleen hyväksi. Tuoreen Eurobarometrin mukaan kasvavat elinkustannukset ja pelko elintason laskusta ovat kansalaisten suurimpia huolenaiheita. Samalla odotukset EU:ta kohtaan ovat korkealla niin talouden, turvallisuuden kuin kriisinkestävyyden vahvistamisessa.

Euroopan parlamentin tänään julkaisema Eurobarometri osoittaa, että taloudellinen epävarmuus näkyy yhä selvemmin eurooppalaisten arjessa. Lähes kolmannes EU-kansalaisista (29 %) arvioi elintasonsa heikkenevän tulevina vuosina. Suomessa näkymät ovat selvästi valoisammat, sillä vain 18 prosenttia uskoo elintasonsa laskevan, lähes puolet (48 %) arvioi sen pysyvän ennallaan ja lähes kolmannes (32 %) odottaa sen jopa paranevan.

Vaikka tulevaisuus huolettaa, enemmistö kansalaisista on edelleen tyytyväisiä elämänlaatuunsa. Suomalaisista peräti 91 prosenttia kertoo olevansa tyytyväisiä elämänlaatuunsa, kun EU-kansalasten vastaava osuus on 83 prosenttia. Hyvän elämänlaadun tärkeimmiksi tekijöiksi suomalaiset nostavat fyysisen ja psyykkisen terveyden (73 %), sosiaaliset suhteet (66 %) sekä taloudellisen tilanteen (63 %).

Inflaatio ja ostovoima eurooppalaisten suurimmat huolet

Talouskysymykset nousivat kyselyssä selvästi tärkeimmiksi asioiksi, joihin kansalaiset haluavat Euroopan parlamentin tarttuvan.

EU-kansalaisista lähes puolet (47 %) pitää inflaation, hintojen nousun ja elinkustannusten hillitsemistä parlamentin tärkeimpänä tehtävänä. Seuraavaksi tärkeimpinä pidetään talouden vahvistamista ja uusien työpaikkojen luomista (35 %) sekä puolustusta ja turvallisuutta (34 %).

Suomessa painotukset ovat hieman erilaiset. Suomalaisista 48 prosenttia nostaa puolustuksen ja turvallisuuden tärkeimmäksi painopisteeksi, mutta talous ja työpaikat seuraavat heti perässä 42 prosentilla. Demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistamista pitää tärkeänä 34 prosenttia vastaajista.

Tulokset kertovat kuitenkin yhteisestä huolesta: kansalaiset odottavat EU:lta toimia, jotka vahvistavat taloutta, turvaavat työpaikkoja ja hillitsevät elinkustannusten nousua.

Suomalaiset luottavat EU:hun

Kasvavasta epävarmuudesta huolimatta luottamus Euroopan unioniin on vahvaa. Suomalaisista 76 prosenttia pitää EU-jäsenyyttä hyödyllisenä, kun EU-kansalaisista keskimäärin näin ajattelee 74 prosenttia vastaajista.

Suomalaisille jäsenyyden suurin hyöty on jäsenmaiden välinen yhteistyö (59 %), kun taas EU-tasolla tärkeimpänä hyötynä nähdään rauhan ja turvallisuuden vahvistaminen (40 %).

Myös EU:n roolille asetetaan aiempaa suurempia odotuksia. Suomalaisista 74 prosenttia katsoo, että EU:n tulisi ottaa nykyistä suurempi vastuu kansalaisten suojelemisessa maailmanlaajuisilta kriiseiltä ja turvallisuusuhilta. EU-kansalaisista tätä mieltä on 68 prosenttia vastaajista.

Lisäksi 87 prosenttia suomalaisista ja 73 prosenttia EU-kansalaisista haluaa, että unionilla olisi nykyistä enemmän keinoja vastata maailmanlaajuisiin haasteisiin.

Maailman epävarmuus näkyy myös tulevaisuuden näkymissä. Suomalaisista 65 prosenttia suhtautuu maailman tulevaisuuteen pessimistisesti, kun EU-tasolla vastaava osuus on 58 prosenttia.

Vaikka huolet ovat kasvaneet, enemmistö pitää Euroopan unionia edelleen vakaana toimintaympäristönä. Suomalaisista 79 prosenttia ja EU-kansalaisista 75 prosenttia arvioi EU:n olevan vakaa alue levottomassa maailmassa.

Keskeiset tulokset

  • 76 % suomalaisista ja 74 % EU-kansalaisista pitää EU-jäsenyyttä hyödyllisenä.
  • 91 % suomalaisista ja 83 % EU-kansalaisista on tyytyväisiä elämänlaatuunsa.
  • 18 % suomalaisista ja 29 % EU-kansalaisista pelkää elintasonsa heikkenevän tulevina vuosina.
  • 74 % suomalaisista ja 68 % EU-kansalaisista haluaa EU ottavan suuremman roolin kansalaisten suojelemisessa kriiseiltä.
  • 87 % suomalaisista ja 73 % EU-kansalaisista katsoo, että EU tulisi olla enemmän keinoja vastata maailmanlaajuisiin haasteisiin.
  • EU-kansalaisille tärkein poliittinen painopiste on inflaation ja elinkustannusten hillitseminen (47 %), kun Suomessa korostuvat puolustus ja turvallisuus (48 %) sekä talouden vahvistaminen ja työpaikkojen luominen (42 %).

Verian-tutkimuslaitos suoritti Euroopan parlamentin kevään 2026 Eurobarometri-tutkimuksen kaikissa EU:n 27 jäsenvaltiossa. Kysely tehtiin kasvotusten, ja joissakin jäsenvaltioissa (Kypros, Malta, Ruotsi, Suomi ja Tanska) tehtiin myös videohaastatteluja.

Tutustu lisää kyselytutkimukseen täältä.