Siirry sisältöön
In English

EU-maille lisää lainoitusmahdollisuuksia koronaviruksen taloudellisten vaikutusten hoitamiseen

EU-tason toimet COVID-19-pandemian talousvaikutusten lieventämiseksi saivat jatkoa, kun euromaat pääsivät 9. huhtikuuta sopuun kolmiosaisesta kriisipaketista.
EU:n lippu, maski, käsidesipullo ja miniatyyri-ihmisiä asetelmassa.
Kuva: Euroopan unioni 2020

Euromaiden valtiovarainministereiden sopimaan yli 500 miljardin euron pakettiin sisältyvät Euroopan vakausmekanismin EVM:n hätälainoitus, Euroopan investointipankin myöntämä hätälainoitus yrityksille ja komission taannoin ehdottama SURE-lainoitus jäsenmaiden harjoittamien työllisyystoimien tukemiseksi. 

EVM:n hätälainoitus on avoin vain euromaille, mutta Euroopan investointipankin lainoitus ja SURE-järjestelmä ovat avoimia kaikille EU-jäsenmaille.

EVM:n hätälainojen käyttökohteet on rajattu koronakriisin aiheuttamiin kustannuksiin kuten esimerkiksi terveydenhuollon menoihin.

Kriisipaketti ei sisällä euromaiden yhteistä velanottoa. Joukkovelkakirjat eli niin sanotut koronabondit eivät sisältyneet sopimukseen.

FinUnionsin Katja Lehto-Komulaisen mukaan on tärkeää, että EU-toimista pääsiin valtiovarainministereiden kesken yhteisymmärrykseen:

– Pandemia vaatii yhtenäisyyttä, koska se ei tunne rajoja. Hyvä, että Euroopan parlamentti pystyy kokoontumaan jo pääsiäisen jälkeen tekemään nyt sovitun pohjalta päätökset.

Kriisipaketin sisältämät toimet on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian.

Raportti valtiovarainministereiden 9.4.2020 sopimista taloudellisista toimista Euroopan unionin neuvoston sivuilla