Siirry sisältöön
Unionin tila -puheen keskiössä olivat vahvasti EU:n turvallisuus- ja puolustusasiat. Komission puheenjohtaja puhui vähemmässä määrin kansalaisten arkeen vaikuttavista asioista. Kuva: Euroopan parlamentti. Kuva: iStock.

EU tarvitsee laadukkaita työpaikkoja, kohtuuhintaista energiaa ja asuntoja

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti keskiviikkona Euroopan parlamentissa vuosittaisen Unionin tila -puheensa, jossa pääpaino oli odotetusti turvallisuudessa, puolustuksessa ja kilpailukyvyn vahvistamisessa. Von der Leyen nosti puheessaan kuitenkin esiin myös työpaikkoihin, energian hintaan ja asumiseen liittyviä avauksia.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. #SOTEU2025

Laadukkaat työpaikat ja köyhyyden torjunta

Puheenjohtaja von der Leyen painotti puheessaan, että Euroopan kilpailukyky ei ole mahdollista ilman panostuksia laadukkaisiin työpaikkoihin.

”Kun puhumme kilpailukyvystä, meidän on puhuttava myös työpaikoista ja ihmisistä”, hän mainitsi.

Komissio aikoo esittää laadukkaiden työpaikkojen tiekartta, eli toimia laadukkaiden työpaikkojen luomiseksi vielä syksyllä 2025. Sen lisäksi puheenjohtaja mainitsi, että tiedossa on myös asetus (Quality Jobs Act).

Ensi vuodelle luvassa on myös EU:n köyhyysstrategia, jolla on erityisesti pyrittävä vähentämään lapsiperheköyhyyttä. Joka neljäs lapsi on köyhyys- tai syrjäytymisvaarassa unionin alueella. Tämä tarkoittaa lähes 19,9 miljoonaa lasta.

”Kyse on peruslaatuisesta suojelusta”, puheenjohtaja sanoi viitaten köyhyyden torjuntaan ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

EU:n tasa-arvotyötä puheenjohtaja ei maininnut sanallakaan puheessaan, vaikka naisten oikeuksien etenemissuunnitelmaan liittyviä toimia jatketaan. Komission tämän päivän julkaisemassa dokumentissa ”Lupauksista toimiin: toimikauden ensimmäinen vuosi” , on mainita HLBTQ-strategian päivittämisestä ja uuden rasisminvastaisen strategian työn vauhdittamisesta.

Oikeudenmukainen siirtymä

Puheenjohtaja myönsi, että energian kustannukset ovat edelleen liian korkeat kotitalouksille ja teollisuudelle. Tuoreen Eurobarometrin mukaan EU-kansalaiset ovat huolissaan kasvavista elinkustannuksista ja toivovat tähän ripeitä päätöksiä.

Von der Leyen lupasi puheessaan toimia kohtuuhintaisen ja puhtaan energian turvaamiseksi, mukaan lukien uudet investoinnit energia­verkkoihin ja uusiutuvan energian tuotantoon. Hän myös korosti, että oikeudenmukainen vihreä siirtymä edellyttää tukea sekä työntekijöille että teollisuudelle, jotta siirtymä ei heikennä eurooppalaista teollisuutta eikä yksittäisiä työntekijöitä jätetä yksin.

Tämä voi kuulostaa hyvältä, mutta tosiasia on se, että deindustrialisaatio eli teollisuuden hiipumisen vauhti on kiihtynyt. Ay-liike on peräänkuuluttanut pikaisia toimia eurooppalaisin ratkaisuin.

Ensimmäinen EU-tason asumisohjelma

Yhtenä puheen konkreettisimpina avauksina oli lupaus, että komissio esittää ensimmäistä kertaa EU-tasoisen kohtuuhintaisen asumisen suunnitelman seuraavan vuoden aikana.

Von der Leyen kuvasi EU:n asuntotilannetta sosiaaliseksi kriisiksi: asuntojen hinnat ovat nousseet yli 20 prosenttia viidessä vuodessa. Tämä heikentää yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta ja turvallisuutta.

”Koti merkitsee turvallisuutta – mutta liian monelle se on nykyään ahdistuksen lähde. Se liittyy velkaantumiseen ja liian suuriin asumiskustannuksiin”, puheenjohtaja sanoi.

Komissio aikoo kutsua koolle ensimmäisen asumiseen liittyvän huippukokouksen. Von der Leyen myös lupasi, että valtiontukisääntöjä tarkastellaan, jotta esimerkiksi opiskelijoille voidaan turvata edullisempia asumismahdollisuuksia.

Demokratiaa varjeltava 

Oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen on välttämätöntä vapaassa EU:ssa.

”Disinformaation lisääntyminen jakaa yhteiskuntamme ja heikentää demokratiaa. Tätä varten tarvitsemme aidon demokratiakilven. Suunnitelmissa on uuden demokratiakeskuksen perustaminen EU:hun”, von der Leyen kertoi.

Puheen keskiössä olivat vahvasti turvallisuus ja puolustus – kuten EU:n vankan tuen jatkaminen Ukrainalle sekä EU:n puolustusyhteistyön syventäminen. Von der Leyen aikoo myös ehdottaa muutoksia Israelin ja EU:n assosiaatiosopimukseen, mikä olisi merkittävä muutos komission Gaza-politiikassa.

Tutustu lisää

Komission aiesopimuksessa esitetään yksityiskohtaisesti toimet, joihin komissio aikoi ryhtyä seuraavana vuonna lainsäädännön ja muiden aloitteiden avulla. Tutustu aiesopimukseen täältä.

Puhe on luettavissa kokonaisuudessaan komission verkkosivulla. Euroopan parlamentin keskustelusta on nauhoite, joka löytyy täältä.