Marjo Pihlajaniemi

viestintäpäällikkö, SAK

Vastuullisuudesta on tullut monelle yritykselle osa imagoa ja hyvä niin. Työntekijöiden oikeuksien toteutuminen on aivan liian tärkeä kysymys ollakseen vapaaehtoinen osa yrityksen toimintaa. Tällä hetkellä esimerkiksi Ranska, Saksa ja Norja ovat jo ottaneet käyttöön yritysvastuulain.

Suomi oli jo hyvässä etukenossa kohti kansallista yritysvastuulakia. Ay-liike sekä moni muu järjestö kirittivät puolueilta hallitusohjelmassa olevan tavoitteen konkretisoimiseen. Vastakaikua saatiin ja hetken näytti, että lähdemme Ranskan, Saksan ja Norjan tielle. Keväällä tulikin stoppi. Keskusta ja RKP halusivat laittaa lainsäädäntöprosessin jäihin ja jäädä odottamaan EU-tason säätelyä.

Huolellisuusvelvoitteella keskeinen rooli

Yritysvastuulaissa on kyse siitä, että yrityksillä olisi huolellisuusvelvoite eli yrityksen tulee tuntea alihankintaketjunsa ja pyrkiä välttämään ja vähentämään niihin liittyviä ympäristö- ja/tai ihmisoikeusriskejä. Periaate on hieno, mutta piru piilee yksityiskohdissa. Toteutuksen voi tehdä monella tavalla. Pahimmillaan laista tulee reikäjuusto ilman juustoa, parhaimmillaan uusi reilumpi toimintatapa varsinkin pitkien tuotantoketjuja sisältävässä liiketoiminnassa.

EU komissio antoi oman esityksensä helmikuussa ja nyt katseet ovat kääntyneet siihen. Ensikatsomalla siinä on paljon hyvää. Ihmisoikeuksien lisäksi se kiinnittää huomiota ympäristönäkökulmaan. Se myös mahdollistaisi pelotevaikutuksen, koska uhreille voi nostaa vahingonkorvauskanteen EU-jäsenmaiden tuomioistuimissa.

Yritysvastuulakiesityksen soveltamisala suppea

Sitten on se iso mutta. Jos komission esitys etenee tässä muodossa, säätely koskisi vain 1 % yrityksistä. Eli käytännössä esimerkiksi Suomessa tämä koskisi vain muutamaa yritystä. Kuulostaa kunnon vesitykseltä ja epäreilulta kilpailuaseman heikennykseltä näiden isojen yritykseen näkökulmasta. Olisikin tärkeää, että tämä kirjaus saadaan reissussa kuntoon ja säätelyn piiriin kuuluttaisiin esimerkiksi alihankintaketjujen määrän ei yrityksen koon perusteella.

Toinen iso mutta liittyy kysymykseen, missä vaiheessa yritys on ollut riittävän huolellinen. Riittääkö, että kirjoittaa alihankkijan kanssa tehtyyn sopimukseen, että pitää kunnioittaa ihmisoikeuksia ja ympäristöä? Vai pitääkö asiaa valvoa ja viime kädessä ottaa vastuuta? Toki on selvää, että vaikka tekee parhaansa, yrityksellä ei voi olla jatkuvasti silmät ja korvat jokaisen alihankkijan pajalla, joten on vaikutettava ketjutuksen pituuteen ja määriteltävä selkeästi, kuka joutuu rikkomuksesta vastuuseen – siis jos lakiesityksessä pysyy korvausvelvollisuus.

Tavoitteena ihmisarvoa ja ympäristön suojaavaa lainsäädäntöä

Tällä hetkellä sekä Euroopan komissio että parlamentti työstävät asiaa ja toivottavasti loppuvuodesta päästään jatkamaan neuvotteluja. Senkin jälkeen menee vielä optimillisellakin arvauksella vuosi ennen päätöstä. Tämän päälle pari vuotta siirtymäaikaa.

Odottavan aika on tässä tapauksessa pitkä.

Toivonkin, että seuraava hallitus ottaa yritysvastuulain takaisin työpöydälle, koska olimme jo lähellä ratkaisua. Toki samaan aikaan on jatkettava töitä sen eteen, että muut maat pääsevät vähintään samalle tasolle ja EU:sta saatava lopputulos on riittävän kunnianhimoinen. Maailma tuskin tarvitsee yhtään porsaanreikäistä näennäissäätelyä, kun voimme saada oikeasti ihmisarvoa ja ympäristön suojaavaa lainsäädäntöä, joka on reilu myös yrityksille.