Kohtuuhintaisen asumisen puute on noussut yhdeksi eurooppalaisten suurimmista huolenaiheista. Tuoreen Eurobarometrin mukaan yli puolet kaupungissa asuvista pitää asumiseen liittyvien ongelmien ja kustannusten ratkaisemista kiireellisenä omalla asuinalueellaan. Asumisen kallistuminen vaikeuttaa myös työntekijöiden ja opiskelijoiden liikkumista ja voi pahentaa työvoimapulaa.

Euroopan komissio esitteli viime viikolla uuden kohtuuhintaisen asumisen paketin (Affordable Housing Act), jolla se haluaa antaa jäsenmaille ja paikallisille viranomaisille uusia keinoja vastata ongelmiin asumisen saavutettavuudessa sekä hintojen nousussa.

Komission esitys on tervetullut yritys tarttua Eurooppaa laajasti koskettavaan asuntokriisiin. Työntekijöiden näkökulmasta ratkaisevaa on kuitenkin se, saadaanko paketin avulla markkinoille aidosti kohtuuhintaisia asuntoja – vai jääkö huomio liiaksi yksittäisten asumisen paineeseen vaikuttavien ilmiöiden sääntelyyn.

”On hyvä, että komissio tunnistaa asumisen vaikean tilanteen ja antaa uusia työkaluja/keinoja puuttua siihen. Kohtuuhintainen asuminen on myös työntekijöiden toimeentulon ja työmarkkinoiden toimivuuden kysymys. Jos asuntoon kuluu kohtuuttoman suuri osa palkasta, vaikuttaa se suoraan ihmisten ostovoimaan ja mahdollisuuteen elää täysipainoista elämää”, FinUnionsin johtaja Susanna Salovaara kommentoi.

Paikallisille viranomaisille uusia keinoja

Komission ehdotuksen keskeinen osa on uusi EU-tason kehys ns. ”asumisen painealueiden” tunnistamiseen. Alueilla, joilla asuntojen hinnat ja vuokrat ovat karanneet suhteessa ihmisten tuloihin, ja asumiseen kohdistuu erityisen suurta kysyntää, paikallisille viranomaisille halutaan selkeämmät mahdollisuudet puuttua tilanteeseen.

Komission ehdotuksessa arvioinnissa otettaisiin huomioon muun muassa asuntojen hintojen suhde asukkaiden tuloihin, väestökehitys, asuntojen kysyntä ja tarjonta sekä erilaiset paikalliset asumispaineen lähteet.

Tämä voisi antaa kunnille ja kaupungeille nykyistä paremmat mahdollisuudet rajoittaa esimerkiksi lyhytaikaista vuokrausta tai asuntojen muuta kuin vakituista käyttöä silloin, kun se pahentaa paikallista asuntopulaa.

Lyhytaikaisen vuokrauksen rajoittamiselle asetettaisiin kuitenkin tiukat ehdot. Viranomaisten pitäisi osoittaa, että toiminnalla on ollut merkittävä kielteinen vaikutus asuntojen saatavuuteen tai kohtuuhintaisuuteen vähintään kolmen vuoden ajan. Rajoitusten pitäisi lisäksi olla kohdennettuja, tarpeellisia ja oikeasuhteisia.

Komissio pyrkii näin antamaan paikallisille viranomaisille oikeudellista varmuutta tilanteessa, jossa esimerkiksi matkailun lisääntyminen ja asuntojen muuttuminen lyhytaikaisiksi vuokra-asunnoiksi ovat vaikeuttaneet vakituiseen asumiseen tarkoitettujen asuntojen saatavuutta.

Asuntoja tarvitaan lisää, myös kohtuuhintaisia

Komissio esittää myös jäsenmaille suositusta asuntotarjonnan lisäämiseksi. Viranomaisia kannustetaan nopeuttamaan rakentamisen, korjausrakentamisen ja rakennusten käyttötarkoituksen muutosten lupamenettelyjä sekä helpottamaan investointeja.

Komissio ehdottaa myös asumisen tehostamisen suunnitelmia (Housing Acceleration Plan) alueille, joilla asuntopaine on suurinta.

Asuntotarjonnan lisääminen on välttämätöntä, mutta työntekijöiden näkökulmasta pelkkä asuntojen määrän kasvattaminen ei vielä ratkaise asumiskriisiä. Asunnon pitää olla myös sellainen, johon tavallisilla palkkatuloilla on varaa.

Tässä kohtaa komission ehdotuksessa onkin selvä aukko. Se antaa viranomaisille uusia välineitä ja kannustaa lisäämään tarjontaa, mutta ei itsessään ratkaise asumisen hinnan, vuokrien tai ihmisten käytettävissä olevien tulojen välistä ongelmaa.

Ay-liike vaatii laajempaa otetta asumiskriisiin

Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö ETUC pitää paikallisille viranomaisille annettavia uusia mahdollisuuksia tärkeänä askeleena. Järjestön mukaan lyhytaikaisen vuokrauksen sääntely ei kuitenkaan voi olla EU:n asumispolitiikan päätepiste.

Järjestö muistuttaa, että lyhytaikaiset vuokra-asunnot muodostavat komission omien lukujen mukaan vain hieman yli prosentin EU:n koko asuntokannasta. Asumiskriisiä on siksi tarkasteltava paljon laajemmasta näkökulmasta.

ETUC vaatii muun muassa julkisten investointien lisäämistä kohtuuhintaiseen asumiseen, toimia suurten rahoittajien ja asuntospekulaation hillitsemiseksi sekä vuokrasääntelyn kehittämistä. Lisäksi järjestö nostaa esiin asuntojen terveys-, turvallisuus- ja esteettömyysvaatimukset sekä sen, että palkkojen pitää riittää kattamaan asumisen kustannukset.

Ay-liikkeen näkökulmasta tärkeää on myös se, että asumista tarkastellaan kokonaisuutena työelämään liittyvänä kysymyksenä. Jos kohtuuhintaista asuntoa ei löydy työpaikan läheltä, työntekijöiden mahdollisuudet vaihtaa työpaikkaa tai muuttaa työn perässä heikkenevät. Kallis asuminen puolestaan syö palkkatulojen ostovoimaa ja voi kasvattaa köyhyysriskiä myös työssäkäyvillä.

Komission ehdotuksen vahvuus on siinä, että se tunnistaa asumisen eurooppalaiseksi ongelmaksi ja antaa kansallisille viranomaisille nykyistä selkeämmän oikeudellisen perustan puuttua asumisen saatavuutta heikentäviin ilmiöihin.

Työntekijöiden näkökulmasta paketin suurin kysymys on kuitenkin se, miten kohtuuhintaisuus määritellään ja miten sitä käytännössä edistetään.

”Asuntojen tarjonnan lisääminen ei riitä, jos uudet asunnot ovat liian kalliita pienituloisille ja ns. tavallisilla palkoilla eläville. Tarvitaan asuntoja, joihin myös tavallisilla palkkatuloilla on varaa”, Salovaara lisää.

EU:n asumispolitiikassa tarvitaan paikallisen sääntelyn ja rakentamisen nopeuttamisen lisäksi julkisia investointeja kohtuuhintaiseen asumiseen, toimia asumiskustannusten hillitsemiseksi ja riittävää palkkatasoa. Asumiskriisiä ei voida ratkaista erillään ihmisten toimeentulosta.

Komission säädöspaketti:

Ehdotus asetukseksi puitteiden luomisesta jäsenvaltioissa toteutettaville toimenpiteille asuntojen kohtuuhintaisuuden ja saatavuuden turvaamiseksi

Suositus asuntojen kohtuuhintaisuudesta ja tarjonnasta asuntostressistä kärsivillä alueilla

Kohtuuhintaista asumista koskeva eurooppalainen suunnitelma