Siirry sisältöön

Komissio esittää Suomelle 2,5 milj. euroa vähittäiskaupan irtisanottujen työllistämiseen

Euroopan globalisaatiorahaston (EGR) tuki käytetään Anttilan ja Stockmannin 1 500:n irtisanotun työntekijän työllistämiseen.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin Antti Veirto on tyytyväinen komission esitykseen, joka ohjaisi tukea nyt ensimmäistä kertaa Suomen vähittäiskaupalle.

”On hienoa, että EU tukee kaupan alan työttömäksi jääneitä poikkeustilanteessa”, PAMin tutkimuspäällikkö Antti Veirto sanoo.

Euroopan parlamentin ja EU:n ministerineuvoston on vielä hyväksyttävä komission ehdotus avustuksesta.

Anttila Oy:n viimeinen pääluottamusmies Kai Vauhkala on myös tyytyväinen EU:n esitykseen.

”Globaali verkkokaupan lisääntyminen on vaikeuttanut kivijalkakauppaa”, Vauhkala sanoo.

Vauhkala muistuttaa, että avustusrahoja ei ole voitu jäädä odottamaan rahastosta, vaan irtisanotut ovat jo olleet esimerkiksi koulutuksissa. Avustus ei mene irtisanotuille itselleen vaan valtiolle työllistämisen edistämiseen.

Suomi haki globalisaatiorahastolta nyt ensimmäistä kertaa tukea vähittäiskauppaa varten. Aiemmin tukea on haettu esimerkiksi ICT-alalle.

Teksti: Marja Ikkala/PAM

Lue lisää PAMin uutisesta 23.10.2017