Siirry sisältöön
Tästä se alkaa. Uusi parlamentti aloittaa työnsä pikaisesti. Edessä on kiireinen kuukausi. Mepit eivät valikoi, mitä kesken jääneitä asioita otetaan kaudelle mukaan, vaan ne tulevat pakettina joko kaikki tai ei mitään. Kuva: iStock.

Nämä mepit edustavat meitä Euroopan parlamentissa 

Vaalihuuman laskeuduttua katseet kääntyvät tulevalle toimikaudelle. Suomea edustavat 15 meppiä, kun parlamentti aloittaa uuden lainsäädäntökautensa. EU-vaaleissa valitut mepit aloittavat työnsä Euroopan parlamentissa, kun ensimmäinen istunto pidetään 16. heinäkuuta Strasbourgissa. Epävirallisesti meppien täytyy olla mukana jo heti vaalien jälkeen, kun poliittisissa ryhmissä alkaa vääntö valiokuntapaikoista ja isoimpien roolien valinnoista.

EU-vaaleissa oli ennustettu vilkkaampaa äänestystulosta verrattuna viime vaaleihin. Suomessa äänestysprosentti jäi kuitenkin hiukan alhaisemmaksi. Se oli tänä vuonna 42,4 prosenttia, kun viime eurovaalien äänestysprosentti Suomessa oli 42,7.

Vaalitulos vertailuna vuoden 2019 eurovaaleihin, jonka jälkeen Suomelle on tullut kaksi lisäpaikkaa. Lähde: Ylen tulospalvelu: https://vaalit.yle.fi/epv2024/tulospalvelu/fi/.

EU-vaalien ääniharavat Suomessa olivat: Vasemmistoliiton Li Andersson (247 604 ääntä), SDP:n Eero Heinäluoma (96 503 ääntä), Kokoomuksen Mika Aaltola (95 651 ääntä), Henna Virkkunen (95 045 ääntä) ja Pekka Toveri (88 433 ääntä).

Kokoomus sai lisäpaikan (yhteensä neljä meppipaikkaa) ja 24,8 prosenttia äänistä EU-vaaleissa. Vasemmistoliitto sai vaalivoiton ja varmisti kolme paikkaa Euroopan parlamentissa. Sekä keskustan, vihreiden että perusuomalaisten kannatus laski, jonka myötä kaksi viimeksi mainittua menettivät yhden paikan parlamentissa. RKP säilyttää yhden paikkaansa.

Suomen 15 mepistä 10 ovat uusia tehtävässä. Tutustu Suomen meppeihin alla olevassa meppigalleriassa.

Mika Aaltola

Ikä: 55

Poliittinen ura: ei aiempaa poliittista uraa.

Koulutus: kansainvälisen politiikan dosentti

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Kokoomus / EPP

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Jämsänkoski / Helsinki

Kuva: Kokoomus.fi.

Li Andersson

Ikä: 37

Poliittinen ura: kansanedustaja 2015-, opetusministeri 2021–2023

Koulutus: valtiotieteiden kandidaatti

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Vasemmistoliitto / GUE/NGL

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Turku / Turku

Kuva: Antti Yrjönen.

Maria Guzenina

Ikä: 55

Poliittinen ura: kansanedustaja 2007-, peruspalveluministeri 2011–2013

Koulutus: ylioppilas

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: SDP / S&D

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Helsinki / Helsinki

Kuva: Jukka-Pekka Flander.

Eero Heinäluoma

Ikä: 68

Poliittinen ura: kansanedustaja 2003–2019, valtiovarainministeri 2005–2007, eduskunnan puhemies 2011–2015, europarlamentaarikko 2019–2024.

Koulutus: Ylioppilas

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: SDP/S&D

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Kokkola / Bryssel

Kuva: Euroopan parlamentti.

Anna-Maja Henriksson

Ikä: 60

Poliittinen ura: kansanedustaja 2007–2024, opetusministeri 2023–2024, oikeusministeri 2019–2023 ja 2011–2015.

Koulutus: oikeustieteen kandidaatti

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: RKP / Renew

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Pietarsaari / Pietarsaari

Kuva: Eduskunta.fi.

Elsi Katainen

Ikä: 57

Poliittinen ura: kansanedustaja 2007–2018, europarlamentaarikko 2019–2024

Koulutus: agrologi AMK, ammatillisten aineiden opettaja

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Keskusta / Renew

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Haapajärvi / Bryssel

Kuva: Elsi Katainen.

Merja Kyllönen

Ikä: 47

Poliittinen ura: kansanedustaja 2007–2014 ja 2019-, liikenneministeri 2011–2014, europarlamentaarikko 2014–2019

Koulutus: bioanalyytikko

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Vasemmistoliitto / GUE/NGL

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Suomussalmi / Suomussalmi

Kuva: Merja Kyllönen.

Katri Kulmuni

Ikä: 36

Poliittinen ura: kansanedustaja 2015-, elinkeinoministeri 2019, valtiovarainministeri 2019–2020

Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Keskusta / Renew

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Tornio / Tornio

Kuva: Johannes Erkkilä.

Ville Niinistö

Ikä: 47

Poliittinen ura: kansanedustaja 2007–2019, ympäristöministeri 2011–2014, europarlamentaarikko 2019–2024

Koulutus: Valtiotieteiden maisteri

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Vihreät / The Greens/EFA

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Turku / Bryssel

Kuva: Salla Merikukka.

Maria Ohisalo

Ikä: 39

Poliittinen ura: kansanedustaja 2019-, sisäministeri 2019–2021, ympäristöministeri- ja ilmastoministeri 2022–2023

Koulutus: yhteiskuntatieteiden tohtori

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Vihreät / The Greens/EFA

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Helsinki / Helsinki

Kuva: Vihreat.fi.

Aura Salla

Ikä: 39

Poliittinen ura: kansanedustaja 2023-

Koulutus: valtiotieteiden tohtori

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Kokoomus / EPP

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Lappeenranta / Helsinki

Kuva: Kokoomus.fi.

Jussi Saramo

Ikä: 44

Poliittinen ura: kansanedustaja 2019-, opetusministeri 2020–2021

Koulutus: datanomi

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Vasemmistoliitto / GUE/NGL

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Porvoo / Vantaa

Kuva: Eduskunta.fi.

Pekka Toveri

Ikä: 63

Poliittinen ura: kansanedustaja 2023-

Koulutus: kenraalimajuri evp.

Puolue kotimaassa / Eurooppalainen puolueryhmä: Kokoomus / EPP

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Kankaanpää / Helsinki

Kuva: Kokoomus.fi.

Sebastian Tynkkynen

Ikä: 35

Poliittinen ura: kansanedustaja 2019-

Koulutus: ylioppilas

Puolue kotimaassa/Eurooppalainen puolueryhmä: Perussuomalaiset / ECR

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Oulu / Oulu

Kuva: Eduskunta.fi.

Henna Virkkunen

Ikä: 52

Poliittinen ura: kansanedustaja 2007–2014, opetusministeri 2008–2011, kuntaministeri 2011–2014, europarlamentaarikko 2014–2024.

Koulutus: filosofian lisensiaatti

Puolue kotimaassa/Eurooppalainen puolueryhmä: Kokoomus / EPP

Synnyinpaikka / Asuinpaikka: Joutsa / Bryssel

Kuva: Kokoomus.fi.

Äänestysaktiivisuus korkeampi EU-tasolla

Joissakin EU-maissa EU-vaaleissa äänestäminen alkoi jo 6.6., vaikka tulokset saatiin vasta vaali-illan aikana 9.6. Tällä kertaa äänestysprosentti oli alustavien tulosten mukaan 51. Vuoden 2019 vaaleissa äänestysaktiivisuus oli 50,66 prosenttia.  

Perinteisesti EU-vaaleissa äänestysprosentti on vaihdellut suuresti jäsenmaiden välillä. Esimerkiksi Belgiassa ja Luxemburgissa äänestysprosentti on yli 80, koska äänestäminen on näissä maissa pakollista. Vähiten aktiivisesti on äänestetty yleensä Slovakiassa, Sloveniassa ja Tšekissä, joissa äänestysaktiivisuus on jäänyt alle 30 prosentin.

Yhteensä 720 meppiä valittiin europarlamenttiin kesäkuun EU-vaaleissa. Vaaliennusteiden mukaan äärioikeiston kannatus oli kasvussa. Ensimmäiset arviot Itävallassa, Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa näyttävät laitaoikeiston vahvistuvan. Vaalitulos unionitasolla kuitenkin osoittaa, että EPP säilyttää paikkaansa ykköspuolueryhmänä ja S&D kakkospaikkansa. Sekä ECR että ID ovat saamassa hiukan enemmän paikkoja, mutta ennustettua vähemmän. Renew ja Vihreät kuuluvat niihin, jotka ovat menettämässä enemmän paikkoja. Vaalituloksen perusteella mahdollinen koalitio EPP:n, S&D:n ja Renew:n välillä voisi toteutua.

Kaikki jäsenmaiden vaalitulokset näkyvät täältä.

Tältä näyttää uusi Euroopan parlamentti. Alustava tulos 13.6.2024.
Lähde: https://results.elections.europa.eu/fi

Seuraavat askeleet

Parlamentin jäsenet toimivat europarlamentissa poliittisissa ryhmissä. Ryhmät ovat suurimmalta osin pysyviä, mutta heilahtelua voi tapahtua vaalitulosten myötä. Esimerkiksi tällä kertaa valittiin lähes sata meppiä, joiden puolue ei ole löytänyt poliittista ryhmäänsä EU-tasolla vielä. Neuvotteluita tullaan siis käymään seuraavien viikkojen aikana. Jokaisessa poliittisessa ryhmässä on vähintään 23 jäsentä, jotka on valittu vähintään neljäsosasta EU:n jäsenmaita. Istuntokaudella 2019–2024 parlamentissa oli seitsemän poliittista ryhmää

Uuden istuntokauden ensimmäinen täysistunto pidetään 16.–19. heinäkuuta Strasbourgissa. Uusi parlamentti valitsee puhemiehen, varapuhemiehensä ja kvestorinsa sekä päättää kussakin valiokunnassa istuvien parlamentin jäsenten määrästä.

Poliittiset ryhmät ja valiokunnat järjestäytyvät ja valitsevat puheenjohtajansa. Silloin myös selviää virallisesti parlamentin valiokunnat. 

Uuden komission valinta

Euroopan parlamentin jäsenet äänestävät Euroopan komission uudesta puheenjohtajasta. Tämänhetkisten tietojen mukaan keskustelua käydään yhä, valitaanko puheenjohtajaehdokas heinä- vai syyskuun istunnossa. Parlamentin virallisessa viestinnässä ajankohdaksi kerrotaan syyskuun istunto, mutta esimerkiksi neuvostolla ja joillain parlamentin ryhmillä on asiasta eri näkemyksiä. Myös Politicon mukaan uudet mepit äänestävät jo 18.7. Euroopan komission uuden puheenjohtajan valitsemisesta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Tämä saattaa nopeuttaa komission aloitusta verrattuna viime toimikauteen, jolloin Ursula von der Leyenin komissio astui virkaan 1.12.2019.

Puheenjohtajavalinnan jälkeen parlamentin jäsenet arvioivat syksyllä myös komissaariehdokkaita julkisissa kuulemisissa eri valiokunnissa. Uuden komission jokaisen komissaarin on saatava parlamentin hyväksyntä. Lopullisesti komissio hyväksytään täysistunnon äänestyksessä, jotta se voi astua virkaansa. Jokaisesta jäsenvaltiosta nimetään yksi komissaari. Tähän valintaprosessiin saattaa mennä paljonkin aikaa, riippuen ehdokkaista. Parlamentin alustavan aikataulun mukaisesti uusi komissio aloittanee työnsä vasta vuodenvaihteessa.