Suomen rakennustyömailla nähdään yhä useammin pitkiä ja vaikeasti hahmotettavia alihankintaketjuja, joiden loppupäässä oleva työntekijä joutuu maksaa hinnan. Rakennusliiton Toni Malmströmin mukaan kyse ei ole yksittäisistä ylilyönneistä, vaan rakenteellisesta ongelmasta, joka mahdollistaa työperäisen hyväksikäytön – ja jota ei ratkaista ilman selkeämpää sääntelyä.

Rakennusliiton kansainvälisen työvoiman yksikössä työskentelevä Toni Malmström on nähnyt ilmiön läheltä. Hänellä on kahdeksan vuoden kokemus liitosta ja yli 20 vuoden tausta rakennusalalta.

”Olen ollut selvittämässä tapauksia, joissa alihankintaketjussa on ollut kahdeksan porrasta. Siinä häntäpään työntekijälle ei jää palkasta käytännössä mitään”, Malmström kertoo.

Hänen mukaansa ongelmat eivät useimmiten ala pääurakoitsijasta, vaan syvemmällä ketjussa toimivista yrityksistä – niin sanotuista ”kilpifirmoista” tai ”pöytälaatikkoyhtiöistä”, joille vastuu ja riskit siirretään. Nykyinen tilaajavastuulaki kattaa vain oman sopimuskumppanin, eikä ulotu ketjun perälle.

”Kun vastuu ei ulotu syvemmälle, syntyy välinpitämättömyyttä. Sillä on suora vaikutus työturvallisuuteen, -olosuhteisiin ja laatuun”, Malmström sanoo.

Hyväksikäyttö on arkipäivää – ja usein näkymätöntä

Alihankintaketjuissa esiintyvä työperäinen hyväksikäyttö voi tarkoittaa alipalkkausta, työaikojen manipulointia, palkkalaskelmien puuttumista tai sitä, ettei palkkoja makseta lainkaan. Osa työntekijöistä on maksanut kotimaassaan välittäjille päästäkseen töihin Suomeen – ja päätynyt velkakierteeseen.

Yhdessä Malmströmin esiin nostamassa tapauksessa Kosovosta tulleet työntekijät olivat maksaneet työpaikasta, asuivat hallitiloissa ja saivat työluvan yhdelle yritykselle, mutta työskentelivät toisen piikkiin. Palkkaa maksettiin kolmannesta yrityksestä – jos maksettiin.

”Se näytti ihmiskaupalta tai vähintään törkeältä työperäiseltä hyväksikäytöltä. Ohjasin tapauksen poliisille, mutta tutkinta päätettiin. Resurssit ohjataan isoihin talousrikoksiin, ja yksittäisten työntekijöiden tapaukset jäävät helposti tutkimatta”, Malmström toteaa.

Tämä luo pelon ilmapiirin. Työntekijät eivät uskalla puhua, varsinkaan jos kotimaahan jäänyt perhe on riippuvainen tuloista tai altis painostukselle.

Rakennusalalla ongelmaa pahentaa toimintamalli, jossa kokonaisia urakoita – kuten runkotöitä – myydään eteenpäin yrityksille, joilla ei ole omia työntekijöitä. Riski ja vastuu siirretään ketjussa alaspäin.

”Työvoimaa kyllä olisi. Kyse on siitä, miten työ halutaan järjestää. Vastuu myydään eteenpäin”.

Lainsäädännössä vakavia aukkoja

Rakennusliiton asiantuntijan mukaan Suomessa on edelleen merkittäviä lainsäädännöllisiä puutteita. Työajan kirjaamatta jättämisestä tai palkkalaskelmien antamatta jättämisestä ei seuraa riittäviä sanktioita. Työaikakirjanpidon laiminlyönti vaikeuttaa valvontaa ja mahdollistaa alipalkkauksen.

Malmström nostaa esiin myös rangaistusten tehottomuuden.

”On täysin käsittämätöntä, että palkan varastaminen ei käytännössä johda mihinkään seuraamuksiin. Mielestäni tarvitaan pelotteita. Suomi ei saa olla lintukoto rosvoille”.

Harmaa talous on miljardiluokan ongelma. Se syö verotuloja ja vääristää kilpailua. Silti poliittista tahtoa puuttua alihankintaketjujen rakenteisiin ei ole ollut.

EU-tasolta yhteiset pelisäännöt

Alihankintaketjut ovat yhä useammin rajat ylittäviä. Työntekijöitä lähetetään Suomeen muista EU-maista, A1-todistuksia käytetään väärin ja yrityksiä perustetaan maihin, joissa valvonta on heikompaa. Tiedonvaihto viranomaisten välillä on hidasta, ja osa tiedoista jää lähtömaahan.

”EU-tasolta pitäisi tulla yhteinen pohja ja selkeät pelisäännöt. Rakennusalalla on paljon rajat ylittävää toimintaa, joten yhteiset pelisäännöt helpottaisivat valvontaa”, Malmström sanoo.

Euroopan parlamentti käsitteli viime kuussa alihankintaketjuja koskevaa oma-aloitemietintöä. Parlamentti ei esittänyt suoraa ketjujen määrän rajoittamista, mutta kehotti komissiota harkitsemaan puitedirektiiviä työnantajavelvoitteista. Samaan aikaan valmistelussa on niin sanottu reilun liikkuvuuden paketti, johon sisältyy muun muassa digitaalinen sosiaaliturvakortti (ESSPASS) ja Euroopan työviranomaisen (ELA) mandaatin vahvistaminen.

Rakennusliiton asiantuntija näkee lainsäädännöllisen tien välttämättömänä.

”Alihankintaketjujen rajoittaminen EU-tasolla olisi hyvä keino. Vaarana on, että ilman yhteisiä sääntöjä väärinkäytökset siirtyvät maasta toiseen”.

Miten ongelma ratkaistaan?

Rakennusliiton mukaan ratkaisu vaatii useita samanaikaisia toimia. Ketjuvastuuta on vahvistettava niin, että pääurakoitsija kantaa todellisen vastuun koko alihankintaketjusta. Tiedonvaihtoa maiden välillä on parannettava.

Malmström kertoo, että Virossa on käytössä työsuhderekisteri, ja sen käyttöönotto myös Suomessa helpottaisi valvontaa.

Palkanmaksun jäljitettävyyttä on vahvistettava ja sanktioiden on oltava riittävän tuntuvia.

Rakennusalan työehtosopimuksissa on jo määräyksiä esimerkiksi palkan maksamisesta Suomessa toimivan pankin kautta, jotta maksut ovat jäljitettävissä.

”Tiedonvaihtoa pitää lisätä, sääntöjä selkeyttää ja valvontaa tehostettavaa. Tämä ei ole mahdoton asia ratkaista – jos tahtoa löytyy”, Malmström tiivistää.

Rakennusliiton uusi yksikkö keskittyy harmaaseen talouteen

Töitä riittää. Rakennusliiton kansainvälisen työvoiman yksikkö aloitti toimintansa loppukesästä. Kolmihenkinen tiimi, johon kuuluvat Malmströmin lisäksi, Jussi Sakari ja Markus Ainasoja, koordinoi suuria työmaahankkeita, kuten datakeskuksia, sairaala- ja kouluprojekteja, joissa työskentelee paljon kansainvälistä työvoimaa.

Yksikkö kouluttaa luottamushenkilöitä tunnistamaan työperäisen hyväksikäytön merkkejä, käy vuoropuhelua pääurakoitsijoiden ja rakennuttajien kanssa sekä tekee poliittista vaikuttamistyötä yli puoluerajojen. Tarvittaessa epäkohtia nostetaan myös julkisuuteen.

”Toisella kädellä tuetaan ja neuvotaan, toisella kädellä tuodaan epäkohdat esiin. Pelote syntyy siitä, että asioista kerrotaan avoimesti”, Malmström kuvaa.

Oslon malli: toimiva työkalu alihankintaketjujen väärinkäytöksiä vastaan

Norjan kokemukset alihankintaketjujen sääntelystä ovat herättäneet kiinnostusta ympäri Eurooppaa. Yksi tunnetuimmista lähestymistavoista on Oslon malli, joka otettiin käyttöön julkisissa hankinnoissa yli kymmenen vuotta sitten. Mallia hyödynnetään väärinkäytösten torjumiseksi, työolojen parantamiseksi ja reilun kilpailun varmistamiseksi rakennusalalla.

FinUnions haastatteli Norjan mallista Robert René Hansenia, joka toimii Norjan ammattiliittojen keskusjärjestön (LO Norway) Brysselin-toimiston johtajana. Hansenin mukaan mallin asettamat rajoitukset ovat auttaneet puuttumaan moniin pitkiin alihankintaketjuihin liittyviin ongelmiin, kuten vastuun siirtelyyn ja työntekijöiden hyväksikäyttöön Norjassa. Hansen on seurannut alihankintaketjuihin liittyvää keskustelua pitkään sekä kotimaassaan Norja sekä EU:ssa.

”Useimmissa Norjan hankintamalleissa alihankintaketju rajataan kahteen tasoon, kun taas Oslon mallissa se rajoitettiin alun perin yhteen tasoon”, Hansen selittää.

”Tavoite on yksinkertainen: kun ketjut pitenevät liikaa, työolojen ja vastuiden valvonta muuttuu mahdottomaksi.”

EFTA-valvontaviranomainen, joka valvoo ETA-alueen sisämarkkinasääntöjä, esitti aikoinaan huolensa siitä, rajoittavatko tällaiset säännöt palvelujen vapaata liikkuvuutta. Useiden vuosien neuvottelujen jälkeen asia saatiin sovittua ja Norjan lähestymistapa hyväksyttiin. Hansenin mukaan tämä loi ”eurooppalaisesta näkökulmasta oikeudellisen yhteisymmärryksen siitä, että tällainen malli voi toimia käytännössä”.

Työturvallisuuskortti tunnistamisen välineenä

Alihankintatasojen rajoittamisen lisäksi Oslon malliin kuuluu myös muita keinoja valvonnan ja työelämän standardien parantamiseksi. Yksi niistä on pakollinen työturvallisuuskortti rakennustyömailla. Korttien avulla työntekijät ja heidän työnantajansa voidaan tunnistaa selkeästi. Kortti otettiin käyttöön 2000-luvun alussa, kun monimutkaisissa alihankintaketjuissa työskentelevien työntekijöiden tunnistaminen osoittautui onnettomuuden jälkeen liian vaikeaksi.

”Oslon malli edellyttää myös, että yritysten on palkattava oppisopimusopiskelijoita, yleensä noin 10 prosenttia työvoimastaan julkisissa hankkeissa. Tämä on lisännyt ammatillisen koulutuksen houkuttelevuutta ja vahvistanut osaavan työvoiman saatavuutta rakennusalalla”, Hansen kertoo.

”Malli on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta, ja se toimii”, hän lisää.

Suuret norjalaiset yritykset tukevat mallia, koska ne pitävät sitä välttämättömänä reilun kilpailun varmistamiseksi työmarkkinoilla ja julkisissa hankinnoissa.

”Jotkut rakennusalan suurimmista yrityksistä käyttävät omissa hankkeissaan vain yhden tason alihankintaa riippumatta siitä, mitä julkiset tai yksityiset sopimukset edellyttävät. He näkevät, että käytäntö auttaa heitä pitämään projektinsa hallinnassa”, Hansen tarkentaa.

Mallia Euroopan unionille?

Kiinnostus Oslon malliin on kasvanut EU-tasolla mm. Euroopan parlamentin ja Johan Danielssonin (S&D, Ruotsi) oma-aloitemietinnön myötä. Myös komissio on huomioinut norjalaiset hankintakäytännöt hyvinä käytäntöinä raporteissaan.

Hansen kuitenkin huomauttaa, että poliittinen enemmistö näyttää EU:ssa korostavan ennen kaikkea tavaroiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta. Työmarkkinoiden kehitys ei näitä päätöksentekijöitä hetkauta.

”Jäsenliittojemme ja heidän luottamusmiehensä kohtaavat päivittäin lisääntyvää rikollista toimintaa työmarkkinoilla, ja tälle on saatava loppu. Ne, jotka eivät halua tiukempaa sääntelyä, viittaavat sen sijaan tarkastusten ja valvonnan lisäämiseen”, Hansen toteaa.

Hansenin mukaan tehokkain tapa torjua rikollisuutta ja samalla vähentää valvonnan kustannuksia ja hallinnollista taakkaa on rajoittaa alihankintaketjujen pituutta.

Osa Oslon mallin elementeistä voitaisiin ottaa käyttöön myös EU-tasolla.

”Työturvallisuuskortit työntekijöille lisää läpinäkyvyyttä alihankintaketjuissa ja ne voisivat toimia koko Euroopassa”, Hansen sanoo.

Kun EU valmistautuu julkisten hankintojen direktiivien uudistamiseen, ay-liike ja osa päättäjistä tarkastelevat jo Norjan kokemuksia pitkien alihankintaketjujen väärinkäytösten torjuntamallina. Uudistus voisi avata mahdollisuuden velvoittaa pää- ja aliurakoitsijoita parantamaan työntekijöiden työoloja toimitusketjuissa.

Eurooppalainen ammatillinen yhteisjärjestö ETUC onkin kannustanut muun muassa tiukkoihin pääurakoitsijoiden sosiaalista vastuullisuutta koskeviin käytännesääntöihin.

Tutustu Oslon malliin Norjan työllisyys- ja sosiaalitutkimuslaitoksen raportissa.