Postilaatikkoyrityksillä Eurooppa nousuun?
BlogiYksi EU:n keskeisistä päämääristä on alusta asti ollut sisämarkkinoiden luominen. On haluttu antaa eurooppalaisille yrityksille mahdollisuus toimia koko unionin alueella samalla tavalla esteettömästi kuin amerikkalaiset yritykset toimivat kaikkialla Yhdysvalloissa. Tämän on uskottu lisäävän talouskasvua ja parantavan työllisyyttä.
Viime vuosina sisämarkkinoista on tullut yhä enemmän myös geopoliittinen kysymys. Eurooppalaisille yrityksille on haluttu antaa hyvät edellytykset kasvaa EU:ssa, jotta ne voivat vallata markkinoita myös globaalisti. Kyse on myös riippumattomuudesta ja turvallisuudesta: Vahva asema teollisessa tuotannossa, tietoverkoissa ja innovaatioissa antaa voimaa edistää omia tavoitteita ja vastustaa muiden toimijoiden painostusta.
Kaikki edellä sanottu on suhteellisen kiistatonta. Eri näkemyksiä sen sijaan löytyy keinoista, joilla sisämarkkinoita ja kilpailukykyä edistetään. Tämä pätee myös Euroopan komission maaliskuussa tekemään esitykseen uudesta eurooppalaisesta yhtiömuodosta, joka kulkee nimellä EU Inc.
Nopeutettu väylä yrityksen perustamiseen
Komission esityksen tavoitteena on luoda olemassa oleville yhtiömuodoille vaihtoehtoinen EU-tasolla määritelty muoto. Tällaisen yhtiön perustamisen olisi tarkoitus olla mahdollisimman nopeaa ja yksinkertaista, ja se tapahtuisi samoilla säännöillä ja menettelyillä kaikissa jäsenmaissa. Myös olemassa olevan yhtiön olisi mahdollista muuntautua EU Inc -yhtiöksi.
EU Inc -yhtiö voitaisiin rekisteröidä täysin digitaalisesti mihin tahansa jäsenmaahan ilman alkupääomaa. Rekisteröinti saisi maksaa korkeintaan 200 euroa ja sen pitäisi onnistua 48 tunnissa. Yrityksestä voitaisiin rekisteröinnin yhteydessä pyytää vain rajatusti tietoa, ja tiedot voitaisiin vaatia vain kerran, minkä jälkeen viranomaisten ympäri Euroopan olisi tarkoitus siirtää kerran annettuja tietoja keskenään.
Mahdollistaa työntekijöiden oikeussuojan heikentämistä
Komission esityksen voi ainakin ensi kuulemalta ajatella helpottavan varsinkin uusien pienyritysten perustamista ja toimintaa sisämarkkinoilla. Samaan aikaan esitys sisältää kuitenkin suuria riskejä niin yritysten työntekijöille kuin yhteiskunnalle laajemminkin.
Työelämän kannalta esityksen ongelmat kiteytyvät siihen, että yritysten vapaus valita rekisteröintimaansa avaa uusia mahdollisuuksia kiertää työntekijöiden oikeuksia. Esimerkiksi työpaikkojen yhteistoimintaan ja työntekijöiden hallintoedustukseen liittyvät oikeudet määrittyisivät rekisteröintimaan perusteella, jolloin valitsemalla rekisteröintimaaksi työntekomaata heikomman sääntelyn maan yritys voisi kiertää työntekijöidensä oikeuksia. Sama riski saattaa liittyä työntekijöiden oikeuksiin laajastikin.
Viranomaisvalvonnan merkitystä aliarvioidaan
Muita riskejä esityksessä liittyy muun muassa siihen, että yritysten perustamisesta tehtäisiin äärimmäisen nopeaa ja viranomaisvalvontaa rajoitettaisiin. Kun valvonta heikkenisi, olisi niin työntekijöiden oikeuksiin kuin veroihin ja työnantajamaksuihinkin liittyviin epäselvyyksiin vaikeampi puuttua. Jo pitkään tunnettu ongelma postilaatikkoyrityksistä voisikin räjähtää käsiin uudessa mittakaavassa. Velvoitteitaan kiertävät ja valvontaa välttelevät yritykset valtaisivat markkinoita, vastuullisten yritysten tappioksi.
Esitetyn yhtiömuodon riskit ovat siis suuret. Siksi komission esittämää asetusta ei pidä viedä eteenpäin ainakaan ilman perustavanlaatuisia muutoksia.
Komissio kuitenkin pyrkii samaan esitykselleen parlamentin ja neuvoston hyväksynnät kiireellisellä aikataululla. Tavoitteena on viedä koko lainsäädäntöprosessi läpi tämän vuoden puolella. Se tarkoittaa sitä, että työ parlamentissa ja neuvostossa etenee jo ennen kesälomia.
Oikea aika vaikuttaa EU Inc -esityksen käsittelyyn on siis nyt. Jos et halua sisämarkkinoille lisää epäreilua kilpailua ja työntekijöiden oikeuksien kiertämistä, kerro huolesi päättäjille – mepeille, kansanedustajille, ministereille. Vaarallinen esitys on vielä pysäytettävissä.
