
Belgradissa keskustellaan reiluista työehdoista muuttuneessa maailmassa
UutisetEuroopan ammatillisen yhteisjärjestö ETUC:n puolivälikonferenssi järjestetään 20.–21. toukokuuta 2025 Belgradissa. Konferenssissa keskustellaan työntekijöiden asemasta ja reilusta kohtelusta muuttuneessa maailmassa. Yhteisiä tavoitteita oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman Euroopan puolesta vahvistetaan ay-hengessä kahden päivän aikana.
Ammattiliittojen yhteinen työ ja syvä usko siihen, että työntekijät ovat vahvempia yhdessä järjestäytyneinä eivät ole koskaan olleet yhtä ajankohtaisia tai tarpeellisia kuin nyt. Serbiassa järjestettävässä konferenssissa käydään läpi toimikautta 2023–2027 puolivälissä, peilaten Berliinissä tehtyjä linjauksia. Teemaan viitaten, Euroopassa eletään epävakaita aikoja ja ammattiliittojen on oltava vahvoja ja valmiina toimimaan yhdessä työntekijöiden aseman parantamiseksi.
”Puolivälikonferenssi on hyvä hetki tarkistaa Berliinissä kaksi vuotta sitten tehtyjä päätöksiä ja linjauksia. Se osuu myös hyvään kohtaan, kun Brysselin uusi kausi on päässyt kunnolla alkuun”, toteaa STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, joka osallistuu konferenssiin STTK:n edustajana.
Ay-liikkeen tehtävää ja sosiaalisen Euroopan edistämistä on vaikeuttanut sekä globaalitasolla tapahtuvat muutokset, mutta myös Euroopan radikaalisti muuttunut poliittinen toimintaympäristö.
”Yhä epävarmemmassa ympäristössä on hyvä pysähtyä tarkistamaan yhteisiä tavoitteita ja kirkastaa niitä. Tärkeintä suomalaisille palkansaajille on varmistaa, että työelämän kehittäminen jatkuu EU:ssa, vaikka poliittiset painopisteet ovat muuttuneet. Panostuksia tarvitaan työntekijöiden osaamiseen ja työelämän laatuun. Tarvitsemme työkaluja, jotka tukevat ihmisiä yhteiskunnan ja työelämän muutoksessa”, Palola kommentoi.
Ay-liikkeen keskeiset tavoitteet ja saavutukset
Ay-liikkeen tavoite rakentaa työntekijöille oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi Eurooppa on edelleen ajankohtainen. Tällä kaudella ay-liike on painottanut pelisääntöjen tarvetta tekoälyn käytössä työelämässä, koska tekoäly muuttaa työelämää merkittävästi.
”Tekoälyn käyttöönotto työelämässä tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia, mutta sen on tapahduttava tasapainossa työntekijöiden etuja ja oikeuksia kunnioittaen”, kommentoi Susanna Salovaara, FinUnionsin johtaja, joka on yksi konferenssin osallistujista.
Toinen erittäin tärkeä kehityskohta on työperäisen stressin kitkeminen EU:ssa. Ay-liikkeen mukaan on entistäkin tärkeämpää helpottaa työntekijöiden tilannetta lainsäädännön avulla.
”Tarvitsemme direktiivin työhön liittyvien psykososiaalisten riskien, työstä aiheutuvan ylikuormituksen ja mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi”, painottaa Salovaara.
Konferenssissa tunnistetaan myös merkittävä työ, jonka ETUC on tehnyt viimeisten vuosien aikana ja sen saavuttamat tärkeät edistysaskeleet.
Tärkeisiin saavutuksiin kuuluvat mm. alustataloustyöntekijöiden direktiivi, huolellisuusvelvoitedirektiivi, pakkotyön vastainen asetus, Val Duchessen julistus, La Hulpen julistus ja sosiaalisen vuoropuhelun sopimus. Ne ovat vahvistaneet sosiaalisen edistyksen ja laadukkaiden työpaikkojen tavoitteita sekä korostaneet Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toteuttamisen kiireellisyyttä. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet myös keskeisiä liikkeen mobilisointikyvyn vahvistamisessa.
”ETUCin saavutusten ja tavoitteiden ohella konferenssissa keskustellaan myös kehityksestä eri Euroopan maissa. Joissain maissa työntekijöiden oikeuksia on parannettu, monissa valitettavasti heikennetty. Suomi tulee taatusti olemaan esillä jälkimmäisessä ryhmässä”, toteaa Pekka Ristelä, SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö, joka on myös paikalla Belgradissa.
ETUC:n Berliinin manifestin tavoitteet ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Belgradin konferenssia varten laadittu raportti kirjaa edistymisen Berliinin kongressissa vuonna 2023 hyväksyttyjen poliittisten linjausten ja manifestin toteuttamisessa ja esittää, miten ay-liike jatkaa työtään kärkihankkeiden eteen vaikeutuneessa poliittisessa ympäristössä.
Yhteistyö Eurooppa-tasolla on entistä tärkeämpää talouskurin, sääntelyn purun, ammattiliittoihin kohdistuvien hyökkäysten ja äärioikeiston nousun keskellä – sekä työehtosopimusneuvotteluoikeuden puutteellisen tunnustamisen sekä elinkustannusten ja hintojen nousun vuoksi.
”Kokouksen järjestäminen yhtä aikaa EU:n ja Venäjän suuntaan kurkottavassa Serbiassa kuvaa hyvin sitä maailmaa, jossa kansainvälinen ay-liikekin nyt toimii. Ay-liike ei voi olla sivussa, kun demokraattien ja autokraattien välinen kamppailu kiihtyy. Myös kysymykset Euroopan turvallisuudesta ovat nousseet vahvasti eurooppalaisen ay-liikkeen keskusteluihin”, Ristelä lisää.
Belgradin julistus ja konkreettisia toimia
Kaksi päivää kestävässä konferenssissa käsitellään strategiaa ja kuullaan ay-johtajien puheenvuoroja.
ETUC käynnistää Belgradin konferenssin myötä Trade Union Peace Project -rauhan hankkeen sekä Workers’ Watch Observatory -seurannan. Toisena päivänä Belgradissa lanseerataan Emilio Gabaglio -palkinto ansiokkaista ammattiliikkeen toimista.
Konferenssissa äänestetään myös päätöslauselmasta, joka koskee ammattiliittojen vaatimuksia onnistuneelle EU:n laajentumiselle sekä Belgradin julistuksesta. ETUC:n uusin jäsenmaa on Georgia, joka liittyi ammatillisen yhteisjärjestöön viime vuonna. Maalla on tällä hetkellä hakijamaan status EU:ssa.
Lisäksi konferenssissa julkistetaan eurooppalaista ammattiliittojen uudistumiskeskusta, joka toimii alustana uusien ja olemassa olevien strategioiden, työkalujen ja innovatiivisten toimintatapojen jakamiselle sekä liittokoalitioiden rakentamiselle kansallisella, alakohtaisella ja eurooppalaisella tasolla. ETUI:n tuella uudistamiskeskuksessa kehitetään myös räätälöityjä ratkaisuja ja osaamisen vahvistamiseen tähtääviä toimia jäsenliitoille.
Seuraa uutisointia Belgradista ETUC:n verkkosivuilla etuc.org.
Lisätty 21.5.2025
Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö ETUC hyväksyi Belgradissa julistuksen, jossa korostetaan, että Eurooppaa ei saa painostaa luopumaan vahvasta sosiaalisesta mallistaan. Julistus vaatii sekä kansallisia että EU-tason toimijoita takaamaan laadukkaat työpaikat kaikilla aloilla ja koko unionissa. Lue julistus täältä.
