Palkansaajien eurooppalainen suuntautuminen näkyi 1970-luvulla EEC-vapaakaupparatkaisussa ja myöhemmin lukuisissa yhteyksissä, joissa selvitettiin kansainvälisten murrosvuosien vaikutusta. Lopulta se näkyi myös kansanäänestyksessä vuonna 1994. Tämän pitkäaikaisen jatkumon osa oli FinUnionsin (KEY-Finlandin) toimiston tulo Brysseliin. Tältä hyvältä pohjalta FinUnionsin työ suomalaisen palkansaajan etujen valvomiseksi EU:ssa jatkuu!

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen neljännesvuosisadan ajan. Yksi uusi sukupolvi on syntynyt ja toinen tullut kunnolla aikuisikään tänä aikana. Suomalaisilla palkansaajilla on yhtä pitkän ajan ollut oma EU-edustusto Brysselissä.

25 vuoden aikana EU on kehittynyt paljon. Se on sekä laajentunut että syventynyt merkittävästi. Euroopan parlamentti on aivan oikein saanut enemmän toimivaltaa. On laadittu uutta työ- ja sosiaalilainsäädännön vähimmäistason sääntelyä palkansaajien olojen parantamiseksi. Kymmenen vuoden takaisesta talous- ja työllisyyskriisistä palautuminen on vienyt aikaa, koska pitkäaikais-, rakenne- ja nuorisotyöttömyydestä selviäminen on edennyt hitaasti monissa EU-maissa. Kaiken lisäksi korona-pandemia on aivan viime aikoina muuttanut todellisuuttamme rankasti. Sekin edellyttää myös yhteisten eurooppalaisten ratkaisujen tekemistä.

Suomalaisten palkansaajien Eurooppa-integraation juuret ulottuvat paljon kauemmas kuin 25 vuoden taakse. Eurooppa-integraatiossa on päällimmäisenä pitkä ja johdonmukainen jatkumo 1970-luvulta lähtien. Yhteisen näkemyksen jakoi koko suomalainen palkansaajaliike laajasti. Suomi on ja pysyy viennistä riippuvaisena maana, jolle olennaista on turvata suomalaisten tuotteiden pääsy Euroopan markkinoille. Lisäksi on turvattava sisämarkkinoiden toiminta molempiin suuntiin. Tämä tulee arvoon arvaamattomaan myös nyt korona-pandemian aikana.

Palkansaajien Eurooppa-integraatioon ovat vaikuttaneet muun muassa kauppapolitiikka ja monet poliittiset valinnat. Kun Iso-Britannian liittyminen Euroopan talousyhteisöön alkoi 1970-alussa tulla todeksi, uusi kauppapoliittinen tilanne vaikutti myös Suomeen. Suomi oli tärkeä sanomalehtipaperin, voin ja muiden maataloustuotteiden viejä Iso-Britanniaan. Suomi neuvotteli vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa ja säilytti sopimuksella asemansa Iso-Britanniassa, kun taas esimerkiksi Uusi-Seelanti menetti sen. ILO:n entinen toimitusjohtaja Kari Tapiola on kertonut, että SAK keskusteli vapaakauppasopimuksesta tuolloin presidentti Urho Kekkosen kanssa. SAK:n kanta syksyllä 1973 oli, että talous- ja sosiaalipoliittisia syitä olla tekemättä EEC-vapaakauppasopimusta ei ollut. Jos tasavallan presidentti ei nähnyt ulkopoliittisia esteitä sopimukselle, palkansaajat eivät vapaakaupan laajentamista vastustaneet.

Itä-Euroopan muutokset alkoivat toden teolla 1980- ja1990-lukujen vaihteessa, ja Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö ETUC sai useita uusia jäseniä 1990-luvulla itäeurooppalaisista maista. ETUC oli perustettu v. 1973, ja SAK vahvisti jäsenyytensä siinä keväällä 1974. STTK liittyi ETUC:iin 1990-luvun alussa. Neuvotteluja Euroopan talousalueesta (ETA) käytiin vuosina 1989–1991, ja suomalainen ammattiyhdistysliike seurasi Euroopan tilannetta tiiviisti. Yhteyksiä eurooppalaiseen ammattiyhdistysliikkeeseen oli ollut jo hyvän aikaa, ja yhteydet laajenivat edelleen ETUC:n kautta. Suomalaiset ammattiliitot olivat liittyneet kukin oman sektorinsa eli teollisuuden, julkisen sektorin, yksityisten palvelujen ja kuljetussektorin Eurooppa-järjestöihinsä eli ammattisihteeristöihin.

Teollisuuden ammattiliitot päättivät aloittaa projektin nimeltään Teollisuuden palkansaajien Eurooppa-projekti (TEPE) vuonna 1990. TEPE:n puheenjohtajaksi valittiin Heikki Pohja, Kemian liiton silloinen puheenjohtaja. Hänestä tuli myöhemmin yksi FinUnionsin johtajista. Edesmennyt Pekka O. Aro lähti vetämään TEPE:ä. Hän oli yksi niistä ammattiyhdistysliikkeen toimijoista, joka ymmärsi Euroopan yhdentymisen merkityksen ammattiyhdistysliikkeelle ja halusi vaikuttaa siihen suhtautumiseen. Moni ammattiyhdistysliikkeessä silloin vielä arvaili, mitä tulisi tehdä. TEPE:n lähtökohta oli antaa päättäjille mahdollisimman paljon luotettavaa ja ensi käden tietoa.

Palkansaajakeskusjärjestöt päättivät TEPE:n kokemusten kannustamana alkaa tehdä keskusjärjestötasolla Eurooppa-yhteistyötä. Palkansaajakeskusjärjestöt perustivat Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyön eli KEY:n vuonna 1991. KEY on FinUnionsin edeltäjä. Sen kautta jatkettiin tiedon välittämistä Euroopan integraatiosta, sillä tiedon tarve oli suuri. Keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen johtohenkilöille ja päättäville elimille järjestettiin paljon koulutusta Eurooppa-asioista sekä Suomessa että lukuisilla tutustumismatkoilla Brysselissä.

Ruotsi päätyi hakemaan EY-jäsenyyttä mutta ei heti kertonut sitä Suomen hallitukselle. SAK:n kansainvälisten suhteiden kautta tieto kuitenkin kulki nopeasti. Suomi haki sen enempää viivyttelemättä jäsenyyttä. Neuvottelut liittymisestä Euroopan yhteisöön alkoivat, ja Suomen ammattiyhdistysliike seurasi niitä tiiviisti.

KEY:n toimisto päätettiin pitää EY-jäsenyysneuvottelujen ajan Helsingissä, jossa myös lobbaus neuvottelijoiden kanssa hoidettiin. Pekka O. Aro johti KEY:tä vuoteen 1992, jolloin hän siirtyi ILO:n palvelukseen. Hänen seuraajakseen tuli Pekka Ahmavaara, jonka tehtäväksi annettiin myös siirtää toimisto sittemmin STTK:n Pohjoisrannan tiloista Brysseliin alkuvuodesta 1995. Nyt on siis kulunut 25 vuotta siitä, kun toimisto perustettiin Brysseliin.

Toimiston nimeksi Brysselissä tuli KEY-Finland. Pekka Ahmavaara avasi toimiston kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen taloon, jossa se sijaitsee edelleen Brysselin Rogierin aukion ja kaupungin pohjoisen rautatieaseman läheisyydessä. Samassa talossa toimii myös ETUC, tutkimusinstituutti ETUI ja Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC sekä teollisuuden Eurooppasihteeristö IndustriAll Europe. Vuonna 2007 KEY-Finlandin nimi muutettiin englanninkieliseen kieliasuun FinUnions, johon se on nyttemmin vakiintunut. Nimen haluttiin avautuvan paremmin myös ulkomaalaisille yhteistyökumppaneille Brysselissä.

Palkansaajien EU-integraatio on pohjautunut oikea-aikaisen ja täsmällisen tiedon hankkimiseen ja sen välittämiseen. Edunvalvonnan ensisijainen tavoite on EU-lainsäädäntöön vaikuttaminen. Suomalaismepit ovat läheisiä yhteistyökumppaneitamme. Kiitos heille! Teemme yhteistyötä myös muiden maiden meppien kanssa. Lisäksi yhteydet Suomen pysyvään EU-edustustoon ja komissioon ovat tärkeitä. Muiden suomalaisten toimijoiden Brysselin toimistojen kanssa ollaan myös yhteistyössä. Luonnollisesti FinUnions toimii hyvässä yhteistyössä eurooppalaisten ay-järjestöjen kanssa.

Tahdon välittää kiitokset KEY:n ja FinUnionsin historian ajalta johtajille: Pekka Ahmavaara, Heikki Pohja, Jorma Skippari, Jarmo Lähteenmäki, Jorma Rusanen, Ari Åberg, Risto Kousa, Marianne Muona, Pekka Ristelä ja Aleksi Kuusisto. Tiedotustyöstä kiitos kuuluu Aila Seppälälle, Matleena Virkkuselle, Meiju Keksille ja Tiina Huotarille. Useat suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen päättäjät ovat tukeneet toimintaamme KEY:n hallituksen tai FinUnionsin johtoryhmän jäseninä. Työkierrossa on toimistossa ollut useita kollegoita kaikkien näiden vuosien ajan. Jäsenjärjestöinämme ovat alusta alkaen olleet palkansaajakeskusjärjestöt SAK ja STTK, joille jäsenliittojensa kanssa kuuluvat erityiskiitokset kuluneista vuosista!