Siirry sisältöön
In English

Suomen työehtosopimismalli on Euroopan tavoitelluin – vähimmäispalkka tuo toivoa työssäkäyville köyhille monessa EU-maassa

Askelmerkit on viritetty kohti reilumpaa Eurooppaa vähimmäispalkkadirektiivin myötä. Kuva: iStock.

Talven ja kevään yksi kuumimmista perunoista työlainsäädännössä EU-tasolla on ollut vähimmäispalkkadirektiivi. Direktiivi on ollut vaatimuksissa jo pitkään sosiaalisella agendalla, ja sitä on vaadittu yhä kiivaammin eurooppalaisille työmarkkinoille.
Nyt eurooppalaisesta vähimmäispalkasta on vihdoin tulossa totta.

Vähimmäispalkkadirektiivi tähtää työtä tekevien köyhyyden taltuttamiseen ja siihen, että jokaiselle työssäkäyvälle voitaisiin taata ihmisarvoinen elintaso. Onhan palkka-alella kilpailu myös merkittävä etu yrityksille yhteisillä EU-sisämarkkinoilla, mistä syystä direktiivin saaminen pitäisi olla tärkeää myös yrityspuolelle.

Arviot direktiivin suorista vaikutuksista Suomen työmarkkinoille vaikuttivat pieniltä, mutta Euroopan tasolla direktiiviehdotus herätti kovaakin vastustusta. Kesän alussa saavutettu neuvottelutulos Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välillä oli kuitenkin jopa suoranainen yllätys, ja eurooppalaisissa ay-piireissä direktiiviä onkin luonnehdittu jopa ”työehtosopimusdirektiiviksi”.

Tekstissä vahvistetaan työehtosopimusneuvotteluja selväsanaisesti ja annetaan vahva tuki neuvottelujärjestelyin syntyville alakohtaisille ja toimialojen välisille työehtosopimuksille. Jäsenvaltioilla, joissa työehtosopimusten piiriin kuuluu alle 80 prosenttia työntekijöistä, on raportointivelvollisuus Euroopan komissiolle. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden täytyy toimittaa komissiolle toimintasuunnitelma siitä, miten työmarkkinoita kehitetään kohti vahvempaa sopimusneuvottelukulttuuria.

Suomi ylittää tuon raja-arvon ja maamme mallista onkin tämän päätöksentekoprosessin aikana tullut Euroopan tavoitelluimpia malleja!

Voimme päätellä, että jopa perinteisesti hyvin oikealle kallellaan olevassa komissiossa on havahduttu siihen, miten työehtosopimukset, jotka perustuvat neuvottelujärjestelyihin, ovat tarjonneet monille maille, kuten Suomi, ylivoimaisen aseman joustavuudessa ja selviytymisessä kriiseistä. Niissä työssäkäyvien köyhyys on pientä ja muutokset yhteiskunnassa ovat maltillisia. Palkkakehitys ei ole nykivää eri hallituskokoonpanoista johtuen, ja sopimuksin syntyvät palkat ovat paljon ennakoitavammissa verrattuna lakisääteisiin minimipalkkoihin.

Vähimmäispalkkadirektiivi tuo uudenlaista toivoa Eurooppaan, sillä monissa EU:n jäsenmaissa palkat ovat sellaisella tasolla, että yhä useampi joutuu tehdä kahta työtä elääkseen. Kymmenen prosenttia työntekijöistä elää köyhyysrajalla ja yli 70 prosenttia minimipalkansaajista ei pärjää palkallaan kuun loppuun saakka. Nousevat ruoka- ja energiakustannukset ovat suuri haaste suurelle osalle eurooppalaisista.

Ne maat, joissa sopimusjärjestelmien kattavuus ei ole tarvittavalla 80 prosentin tasolla, ovat velvoitettuja ottamaan vähimmäispalkkadirektiivin käyttöönsä. Mittaristona jäsenvaltioille minimipalkan muodostamiseen toimii direktiivin myötä yleiset elinkustannukset, ostovoima, talouskasvu sekä yleinen palkkojenkehitys. Myönteistä on, että direktiivissä myös todetaan ay-liikkeen asema työntekijöiden edustajana sekä osallistujana palkkaneuvotteluihin.

Vuosien mittaan olen törmännyt usein kysymykseen siitä, miksi kukaan haluaa murentaa sisäisesti Suomen hyvin toimivaa sopimusjärjestelmää. Varsinkin, kun sopimusneuvotteluin syntyvien työehtosopimusten ylivoimaisuus on näytetty toteen niin monin tutkimuksin. Asioita voidaan viedä eteenpäin sopimalla yhteisvoimin. Uusi vähimmäispalkkadirektiivi onkin elävä todiste tästä. Kertoohan järjestelmän toimivuudesta jo sekin, että jähmeäksi instituutioksi kuvailtu komissio kannustaa neuvottelupöytään astumista.

Tällä hetkellä kolmikantaneuvottelun tulos eurooppalaisesta vähimmäispalkasta on hyväksytty Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa ja se tulee lopulliseen äänestykseen parlamentin täysistuntoon syyskuussa. Tämän jälkeen jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa toimeenpanna direktiivi kansallisesti. Vielä siis joudumme odottelemaan EU-tason vaikutuksia, mutta askelmerkit on viritetty kohti reilumpaa Eurooppaa tämän direktiivin myötä!

Kirjoitus on julkaistu ensin Demokraatti -lehdessä 19.7.2022.