Olli Rehn

Olli Rehn, Suomen Pankin pääjohtaja

Suomen EU-jäsenyys täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Monelle suomalaiselle Suomen ja Euroopan integraation yhteinen historia tuntuu alkavan vasta vuoden 1992 Suomen jäsenhakemuksen myötä. Varhaisemmat kehitykset nähdään usein ”muiden historiana”, kuten turkulaiset integraatiohistorian akateemiset asiantuntijat Louis Clerc ja Kimmo Elo ovat asian kuvanneet kirjassaan ”Aatteesta instituutioksi”.

Suomi hyppäsi liikkuvaan junaan, joka oli lähtenyt asemalta 50 vuotta aikaisemmin.

Ranska ja Saksa löysivät toisensa, ensin hiili- ja teräsyhteisössä vuonna 1951 ja vuonna 1957 perustetussa Euroopan talousyhteisö EEC:ssä. Kuusi ydinmaata oli mukana. Vastaavasti Iso-Britannia, Ruotsi ja muut reunavaltiot perustivat EFTA:n, joka oli perinteinen vapaakauppaliitto ilman ylikansallisia instituutiota.

Kehitys meni Suomen kannalta hitaasti parempaan suuntaan. Presidentti Kekkosen aikana Suomi lännettyi, vaikka Neuvostoliitto yritti pitää maata otteessaan ja suomettuminen rämetti ilmapiiriä. EFTA:n liitännäisjäsenyys neuvoteltiin vuonna 1961 ja EEC-vapaakauppasopimus vuonna 1974. EEC:ssä yhteistyö syveni ja laajeni kuudesta jäsenmaasta yhdeksään ja sen jälkeen vielä kahteentoista.

Ranskalaisen Jacques Delorsin aikana Euroopan komission johdossa toteutettiin laaja sisämarkkinaohjelma. Yhteisöstä tuli unioni, EY:stä tuli EU. Päästiin sopimukseen jopa talous- ja rahaliitosta eli yhteisestä rahasta. Kylmän sodan jälkimainingeissa Ranska hyväksyi Saksan jälleenyhdistymisen, Saksa puolestaan luopui Bundesbankin määräävästä asemasta rahapolitiikassa. Syntyi euro ja Euroopan keskuspankki.

Kaikki nämä tapahtumat olivat ikään kuin osa sitä liikkuvaa junaa, johon Suomi hyppäsi 1992, kun haimme yhteisön jäsenyyttä. Pelin henkeen kuului, että Suomen ja muiden ehdokasmaiden oli hyväksyttävä EY:n siihenastinen lainsäädäntö, eli ”acquis communautaire”, kuten ranskaksi oli tapana lausua. Toki käytiin tiukkojakin neuvotteluja ja poikkeuksia haettiin, varsinkin maatalouspolitiikassa – ei kuitenkaan turvallisuuspolitiikassa.

Palkansaajaliikkeen EU-toimisto tutuksi meppivuosina

EU-jäsenyyden varmistuttua syksyllä 1994 eduskunta nimitti keskuudestaan 16 edustajaa, jotka 1.1.1995 lähetettiin Brysseliin ja Strasbourgiin. Olin mielestäni jo varsin kokenut Eurooppa-politiikassa, joskin vielä melko nuori, kun sain kunnian nousta mukaan junaan ja siirtyä kansanedustajan tehtävästä mepiksi eli Euroopan parlamentin jäseneksi. Suomen EU-jäsenyyden alkuvuosina sain siten osallistua eurooppalaiseen lainsäädäntötyöhön ja muuhun parlamentaariseen työhön, joka monella tavalla poikkesi kansanedustajan toimenkuvasta.

Uutena meppinä olin tiivisti yhteydessä moniin suomalaisiin etujärjestöihin, jotka EU-jäsenyyden myötä olivat edustettuina Brysselissä. Yksi niistä oli palkansaajakeskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö eli KEY Finland, jonka johtajaksi tuli Heikki Pohja. Arvostan suuresti sitä asiantuntemusta ja innostusta, jota Heikki ja muut varhaisen EU-jäsenyyden edustajat niin ay-liikkeestä kuin työnantajapuolelta toivat eurooppalaiseen ja suomalaiseen keskusteluun integraation mahdollisuuksista ja haasteista.

Palkansaajaliikkeen EU-toimisto eli FinUnions on nyt tehnyt Brysselissä 30 vuotta pitkäjänteistä työtä työntekijöiden puolustajana ja rakentavan työmarkkinadialogin edistäjänä. Tämä on hieno saavutus, kuten koko Suomen EU-jäsenyyskin.

Mitä Suomi on saanut Euroopan unionista kolmessa vuosikymmenessä?

Ensiksi: Suomi löysi oman paikkansa kylmän sodan jälkeen. Olimme nyt lännessä. Turvallisuuspoliittinen ulottuvuus oli vahvasti läsnä. Voidaan epäilemättä todeta, että EU on ollut meidän tärkein viiteryhmämme vuodesta 1995 alkaen.

Toiseksi: Talous- ja rahaliitto EMU, näkyvämpänä symbolina yhteinen rahamme, euro, on ollut erittäin tärkeä edistysaskel. Sisämarkkinat täydentyivät merkittävästi, kun euro syntyi.

Kolmanneksi Schengen-sopimus: Vapaa liikkuvuus toteutui vuodesta 2001 siten, että suomalaiset pystyivät liikkumaan monessa Euroopan maassa ilman rajamuodollisuuksia.

Suomi on siis saanut paljon EU:lta: turvallisuutta, vakautta, vaurautta.

Suomi ei ole ollut vain vastaanottajana. Olemme myös antaneet Euroopan unionin kehitykselle paljon. Jäsenyyden alkuvuosina Suomi oli aktiivinen, rakentava ja arvostettu uusi jäsenmaa. Otimme mm. aktiivisesti osaa talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Osallistuimme siihen ensimmäisten joukossa. Tämä oli tärkeä signaali.

Ensimmäinen EU-puheenjohtajuus 1999 oli suuri ponnistus, joka myös tuotti tulosta. Kun teet parhaasi, sinut myös palkitaan. Tätä silloinen EU-puheenjohtajuussihteeristön päällikkö, suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula on kuvannut erinomaisesti kirjassaan ”Erilaista diplomatiaa”.

Sitoutuminen Euroopan yhdentymiskehitykseen on muodostanut Suomen historian pitkän linjan ja kansallisen menestyksemme perustan. Silloin kun Euroopassa on sodittu tai jouduttu lamaan, Suomella on mennyt huonosti. Silloin kun Euroopassa on vallinnut rauha ja talous on kasvanut vakaasti, Suomella on mennyt hyvin.

Euroopan unioni, 27 jäsenvaltion yhteenliittymä, työskentelee rauhan ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi, minkä takia Suomi on valinnut EU-tien. Oman etumme vuoksi Suomen eurooppalainen valinta ei saa olla suhdannepolitiikkaa. Näin on varsinkin näinä nykyisinä myrskyisinä aikoina. Poliittisena yhteisönä EU merkitsee meille kansallista turvallisuutta – ja selkänojaa niin turvallisuus- kuin kauppapolitiikassakin.

Olli Rehn toimi Euroopan parlamentin jäsenenä 1995–1996 ja 2014–2015 sekä Euroopan unionin komissaarina 2004–2014.