Siirry sisältöön

Suurin osa nykyisistä suomalaismepeistä pyrkii jatkokaudelle

Kevään 2019 eurovaaleissa Suomen meppimäärä kasvaa yhdellä. 13 mepistä 9 on tähän mennessä ilmoittanut tavoittelevansa jatkokautta.

Jatkohaluistaan ovat kertoneet kaikki kokoomusmepit eli Sirpa Pietikäinen, Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen. Muista mepeistä paikkansa haluaisivat uusia SDP:n Miapetra Kumpula-Natri, keskustan Elsi Katainen ja Mirja Vehkaperä sekä vihreiden Heidi Hautala, vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja RKP:n Nils Torvalds

Nykymepeistä perussuomalaisten Jussi Halla-aho on eurovaalien sijaan ilmoittanut keskittyvänsä eduskuntavaaleihin. SDP:n Liisa Jaakonsaari ei aio olla ehdolla ensi keväänä eduskunta- eikä eurovaaleissa.

Kantaansa eivät ole vielä kertoneet keskustan Anneli Jäätteenmäki ja perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner

Tämänhetkisistä 13 suomalaismepistä neljä on noussut EU-parlamenttiin varapaikalta. 

Vaalikaudella 2014-2019 meppipaikkansa jättivät eri syistä Olli Rehn, Alexander Stubb, Hannu Takkula, Sampo Terho ja Paavo Väyrynen. Heistä tähän mennessä Paavo Väyrynen on ilmoittanut olevansa ehdolla 2019.  

Seuraavissa eurovaaleissa Suomen meppimäärä nousee yhdellä 13:stä 14:ään, koska Iso-Britannian EU-eron myötä parlamentin paikkajakoa muutetaan.