Siirry sisältöön

Työtä ilman työsuhdeturvaa

Valtaosalla alustatyöntekijöistä ei ole työsuhdetta eikä keikkoja tarjoava alusta katso olevansa työnantaja. Tyypillisesti tällaista työtä teettävät ruokalähetti-, taksivälitys- ja siivouspalvelualustat sekä netissä klikkaustyötä välittävät yhtiöt.

Työsuhdeturvan ulottaminen alustatyöntekijöihin mahdollistaisi heidän pääsynsä sosiaalisen suojelun piiriin, kuten työehtosopimusten mukaisiin palkkoihin, palkallisiin sairauslomiin, lomakertymiin ja riittäviin sosiaalietuuksiin.

Tämä oli liittojen edustajien ja alustatyöntekijöiden viesti eurooppalaisille päätöksentekijöille Kunnon työn päivän mielenilmauksessa Schumanin aukiolla Brysselissä.

Mielenilmauksella he halusivat tuoda erityistä huomiota alustatyöntekijöiden asemaan työmarkkinoilla seuraavilla viesteillä:

”Kunnon työ ei ole etuoikeus vaan oikeus!”

”Emme luovu ennen kuin meitä kuullaan”.

”Haluamme olla työntekijöitä, joten tehkää se mahdolliseksi.”

Yksi alustatyöntekijöistä tarttuu rohkeasti mikkiin yleisön edessä. Hän on Anuar Sebban, joka on toiminut taksinkuljettajana sekä ruokalähettinä eri alustayrityksille vuodesta 2007 lähtien. Nykyään hän on Deliveroo lähetti Brysselissä.

“En koskaan tiedä paljonko ansaitsen työpäivän saatikka kuukauden aikana. Ansiot vaihtelevat kuukaudesta toiseen”.

Alustatyöntekijöiden mahdollisuudet valita työaikansa on rajattu, jos työtä täytyy tehdä koko ajan riittävän toimeentulon hankkimiseksi. Euroopassa noin neljännes alustavälitteistä työtä tekevistä on tässä mielessä alustoista riippuvaisia.

“Minulla ei myöskään ole minkäänlaistaa turvaa jos sairastun tai ajan kolaria. Kuka silloin maksaa sairauskulujani, auton korjauksen, puhumattakaan vuokrastani”, hän kysyy.

Sebban on ollut kolmessa mopo-onnettomuudessa, ja siitä hän joutui maksamaan suolaisen hinnan.

Alustatyöntekijän odotetaan maksavan itse yrittäjävakuutuksensa, sosiaaliturvansa, työtapaturmavakuutuksensa sekä myös työasunsa ja -välineensä. Näin yritykset välttävät työnantajalle kuuluvat velvollisuudet.

“Oikeus kunnon työhön kuuluu myös meille, siksi liityin joukkoon. Jos ajamme näitä asioita yhdessä, voimme saada muutosta aikaan”, Sebban sanoo.

Eri liittojen edustajat ja alustatyöntekijät kokoontuivat Euroopan komission lähettyvillä
Kunnon työn päivän mielenilmaukseen aukiolla Brysselissä.

Euroopan komissiolta lainsäädäntöehdotus  

Ihmisjoukossa näkyy Euroopan ammatillisen yhteisjärjestö ETUCin työntekijöiden ohella muun muassa eri belgialaisten liittojen edustajat lippuineen.

ETUC on rummuttanut kovaa, että digitaalisilla työympäristöillä työskentelevillä ihmisillä, kuten ruokaläheteillä, pitäisi olla samat oikeudet kuin perinteisillä työntekijöillä. Tarvitaan selkeä linjanveto työntekijöiden ja yrittäjien välillä. Vaatimuksiin kuuluu myös Euroopan komissiolta lainsäädäntöehdotus alustatalouden työntekijöiden aseman parantamiseksi.

Samalla linjalla on vahvasti United Freelancers, joka turvaa itsenäisten työntekijöiden ja freelancereiden oikeuksia Belgiassa.

Martin Willems, edustaa United Freelancereita ja hänen viestinsä Euroopan komissiolle on seuraava: ”Alustatyöntekijöillä pitäisi olla samat oikeudet kuin perinteisillä työntekijöillä”.

Neljä Euroopan suurimmista alustatyöyrityksistä (Glovo, Delivery Hero, Wolt ja Bolt) ovat perustaneet ryhmän lobbaamaan yritysten puolesta Euroopassa.

Willemsin painottaa, että alustatyöntekijöiden edunvalvonta Euroopassa ei kuulu yksinoikeudella yrityksille. 

Kuuntele Martin Willemsin videoviesti, jossa hän lähettää terveisiä alustatyöntekijöille Suomeen.

Euroopan komissio antaa alustatyötä koskevan direktiivin Euroopan parlamentin ja työministerien käsiteltäväksi näillä näkymin 8. joulukuuta.