Uusi komissio syntyi mutkien kautta
UutisetTänään parlamentissa oli loppuäänestys komissaarien hyväksymisestä. Enemmistö mepeistä antoi tukensa uusille komissaareille. Von der Leyenin komissio odotetaan aloittavan työnsä 1. joulukuuta 2024.
Vielä viikko sitten ei tiedetty, miten komissioehdokkaiden ja erityisesti varapuheenjohtajaehdokkaiden kanssa käy. Sisäisesti päätös myöhästyi viikolla, kun S&D:n, vihreiden ja vasemmiston edustajat vastustivat Rafael Fitton varapuheenjohtajuutta uudessa komissiossa. Fitto nousee erittäin merkittävään asemaan laitaoikeiston ECR-ryhmästä. Tämä muuttaa myös valtasuhteita ja on arvioitu, että keskustaoikeisto saattaa hakea päätöksenteossa tukea äärioikeiston puolelta.
Euroopan parlamentin valiokuntien koordinaattorit pääsivät pitkien neuvottelujen jälkeen sopuun komission kuudesta varapuheenjohtajaehdokkaasta sekä Unkarin komissaariehdokas Olivér Várhelyistä. Taustalla oli EPP, S&D ja Renew -parlamenttiryhmien saavuttama sopu yhteistyöjulistuksesta alkavalle lainsäädäntökaudelle. Tämä heijastui myös päivän äänestystulokseen. Enemmistä mepeistä äänestivät komission puolesta äänin 370 puolesta, 282 vastaan ja 36 tyhjää.
Uuden komission esittely
Uusi komissio koostuu 27 komissaarista, joista 11 on naisia. EPP on ratkaisevassa asemassa, sillä heillä on yhteensä 14 komissaaria. Toiseksi eniten komissaareja tulee Renew:stä (8 paikkaa). S&D:llä on 4 komissaaria ja ECR:llä yksi.
Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli tänään parlamentille komissaarit uusien painopisteiden pohjalta.
”Komission linjaukset ja tehtäväkirjeiden suuntaviivat velvoittavat komissioehdokkaita. Mario Draghin raportti tulee olemaan keskiössä tulevalla kaudella, ja komission pääaloitteena tulee olemaan kilpailukykykompassi, joka asettaa kehyksen koko komission työlle”, puheenjohtaja alusti.
Kompassi perustuu Draghin kolmeen pilariin ja innovaatiokuilun umpeen kuromiseen sekä innovaatioiden luotsaamiseen eteenpäin sekä teknologiakehitysten edistämiseen. Tehtävät tulevat olemaan komissaari Ekaterina Spasova Gecheva-Zaharievan (Bulgaria, startup-yritykset, tutkimus ja innovointi) ja komissaari, varapuheenjohtaja Henna Virkkusen vastuulla (Suomi, teknologinen omavaraisuus, turvallisuus ja demokratia).
”Toinen kompassin pilari on hiilestä irtautuminen ja kilpailusuunnitelman tekeminen. Komissio on pistänyt alulle etenemissuunnitelma nettonollateollisuussäädöksestä. Kurssilla on pysyttävä vihreän kehityksen osalta”, von der Leyen totesi.
Ensimmäisten sadan päivän aikana komissio tulee julkaisemaan puhtaan energian ohjelman, jonka parissa työskentelee komissaari, varapuheenjohtaja Teresa Ribera (Espanja). Komissaari Wopke Hoekstra (Alankomaat) luotsaa unionia nettonollatavoitteeseen ja puhtaan kasvun suhteen.
”Myös komissaari, varapuheenjohtaja Stéphane Séjourné (taloudellinen hyvinvointi ja teollisuusstrategia) tulee tekemään töitä sen eteen, jotta teollisuus ja sisämarkkinaulottuvuus saadaan toimimaan hyvin yhteen”.
Energian hinta on liian korkea, ja nyt ensimmäistä kertaa on komissaari, Dan Jörgensen (Tanska, energia- ja asumisasiat), joka paneutuu energiaköyhyyteen. Tavoitteena on saada kotitalouksien energiahinnat laskemaan.
Komissaari Apostolos Tzitzikostas (Kreikka) tulee vastaamaan liikenteestä ja matkailusta.
”Tavoitteena on aloittaa strateginen vuoropuhelu autoteollisuuden tulevaisuudesta. Tuomme kaikki sidosryhmät yhden pöydän ääreen, koska meidän on varmistettava, että autoja tuotetaan myös tulevaisuudessa Euroopassa”, puheenjohtaja sanoi.
Kolmas kompassin pilari on taloudellisen turvallisuuden varmistaminen. Liallinen riippuvuus johtaa haavoittuvaisuuteen.
”Unioni tarvitsee hyvää ja vapaata kauppaa, jotta se voi monipuolistaa lähteitä. Kuka muu ei tähän pysty luomaan kauppasuhteita paremmin kuin komissaari Maroš Šefčovič (Slovakia, kauppapolitiikka ja taloudellinen turvallisuus ja avoimuus ja toimielinten väliset suhteet).
Von der leyen mainitsi myös presidentti Sauli Niinistön raportin, jossa vaaditaan unionia tarkastamaan kaikkia riippuvuuksiaan. Kriisiin varautumiseen ja kriisien hallintaan von der Leyen on pyytänyt komissaariksi Hadja Lahbibiä (Belgia). Von der Leyen painotti, että unioni jatkaa taistelua tasa-arvon puolesta.
”Olemme puuttuneet väkivaltaan, joka kohdistuu naisiin sekä sukupuolten palkkaeroon viime kaudella. Taistelu jatkuu Habibin johdolla, joka myös vastaa yhdenvertaisuusasioita. Hän on nainen, joka itse on rikkonut lasikaton”.
”Habib saa myös tukea komissaari Olivér Várhelyistä (Unkari, terveysasiat ja eläinten hyvinvointi), joka tulee työstämään mm. ensimmäistä kriittisten lääkeaineiden ja lääkkeiden säädöstä unionille”.
Komissaari Jessica Rosvall (Ruotsi, ympäristöasiat, vesiresilienssi ja kilpailukykyinen kiertotalous) työstää kilpailukykyistä kiertotaloutta, jotta unioni voi olla omavaraisempi jatkossa.
Von der Leyen esitti huolensa sotakonfliktien ja ihmisten kärsimysten kasvamisestä lähialueella, Lähi-idässä ja Afrikassa. Ihmisoikeudet ovat entistä merkittävimpiä.
”Nämä ovat myös ulkosuhteidemme keskiössä. Voimme luottaa Kaja Kallakseen (Viro, ulkoasiat ja turvallisuuspolitiikka) korkeana edustajana ja varapuheenjohtajana ajamaan etujamme maailmalla”.
Myös turvallisuuden lisääminen on komission puheenjohtajan mukaan entistä tärkeämpää.
”Globaalisiin yhteyksiin ja strategisen lähestymistavan luomiseen olen valinnut komissaari Jozef Síkelan (Tšekki, kansainväliset kumppanuudet)”.
Dubravka Šuica (Kroatia) on ensimmäinen komission edustaja, joka tulee hoitamaan välejä Välimeren maiden kanssa.
Euroopan rajoilla käydään sotaa, ja se edellyttää tiivistä yhteistyötä Naton kanssa. Von der Leyenin mukaan EU:n on lisättävä puolustusmenojaan, ja sitä varten se tarvitsee yhteisiä puolustushankkeita. Komissaari Andrius Kubilus (Liettua) on ensimmäinen komissaari vastaamaan puolustuksesta komission historiassa.
”Haluamme Ukrainan lähemmäksi EU:ta ja seisomme Ukrainan rinnalla niin kauan kuin tarpeellista. Myös Länsi-Balkan paikka on Euroopassa tulevaisuudessa. Komissari Martha Kos (Slovenia) johtaa laajentumisprosessia”, von der Leyen sanoi.
Kompassi vaatii komission puheenjohtajan mukaan uutta lähestymistapaa, ja myös investointeja.
”Tästä on tultava investointikomissio. Julkisia investointeja tarvitaan edelleen, mutta talousarviomme, on lian monimutkainen. Komissaari Piotr Arkadiusz Serafin (Puola, talousarvio, petostentorjunta ja julkinen hallinto) tulee vastaamaan seuraavan rahoituskehyksen laatimisesta varmistaen, että EU-tasolla siirrytään helpompiin käytäntöihin”.
Komissio ehdottaa investointiunionia. Komissaari Maria Luís Albuquerque (Portugali, rahoituspalvelut sekä säästö- ja investointiunioni) on saanut tehtäväkseen yksityisen pääoman kuilun kuromisen yhteen.
Von der Leyen myös painottaa yritysten liiallisen hallintotaakan vähentämistä alkavalla kaudella. Tähän tehtävään on valittu komissaari Valdis Dombromskin (Latvia, talouspolitiikka ja tuottavuus ja lainsäädännön täytäntöönpano ja yksinkertaistaminen), jonka vastuulle tulle uusi kuluttajasuojaan liittyvä ”Omnibus”-lainsäädännön tekeminen.
Ihmiset keskiössä
”Taloutemme perusta ovat ihmiset, taidot ja kilpailukyky. Unioni tarvitsee osaavia työntekijöitä tulevaisuudessakin. Olen valinnut komissaariksi ja varapuheenpuheenjohtajaksi Roxana Mînxatun (Romania) johtamaan tätä työtä”, von der Leyen sanoi.
Laadukkaat työpaikat ja sosiaaliset asiat lisättiin Mînzatun salkun nimekkeeseen (ihmiset, osaaminen ja varautuminen) vasta kuulemisen ja palautevyöryn jälkeen. Eurooppalainen ay-liike kritisoi vahvasti puutteellista titteliä.
Von der Leyen painotti, että komissio haluaa asettaa ihmiset keskiöön.
”Tulevalla kaudella unionin on vahvistettava sosiaalista pilaria: työmarkkinaosapuolten on varmistettava parempi työmarkkinavuoropuhelu ja työntekijöiden oikeuksia on suojeltava”, hän sanoi.
Koheesio ja uudistukset unionissa ovat komissaari, varapuheenjohtaja Raffaele Fitton (Italia) vastuulla. Maatalous- ja elintarvikeasiat ovat komissaari Christophe Hansenilla (Luxemburg), sekä kalastus- ja valtameriasiat komissaari Costas Kadiksella (Kypros).
Maahanmuutto EU-alueelle edellyttää tiukkoja sääntöjä ja sitä varten on oltava laillisia tuloväyliä. Muuttoliike- ja turvapaikkapaketti on keskiössä. Komissaari Magnus Brunner (Itävalta) edistää unionin sisäistä turvallisuutta.
”Oikeusvaltioperiaatetta sovelletaan yhtenäisesti mukaan lukien unionin perusarviot”, komission puheenjohtaja lisäsi.
Demokratian ja oikeusasioiden eteen työskentelee komissaari Michael McGrath (Irlanti). Myös kuluttaja-asiat ovat lisätty hänen titteliinsä.
Glenn Micallef (Malta) kuuluu komission nuorimpiin edustajiin. 35-vuotias komissaari on syntynyt samana vuonna, kun Berliinin muuri kaatui, ja hänen vastuullaan on nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluasiat.
Koska Team Eurooppa (Ursula von der Leyenin oma käyttämä termi komissiosta) sai vihreää valoa tämän päivän äänestyksessä, komissio odotetaan aloittavan työnsä 1. joulukuuta 2024. Tämä kuitenkin vaatii, että Eurooppa-neuvosto nimittää sen määräenemmistöllä.
Yksityiskohtaiset äänestystulokset julkaistaan parlamentin tulossivustolle päivän aikana.