Siirry sisältöön
In English

Väärinkäytösten ilmoittajien suojeleminen EU:ssa – SuPerin Kaasinen: ”Parempaa suojelua tarvitaan”

Väärinkäytösten ilmoittajien (whistleblowers) suojeleminen saattaa edetä Euroopan unionissa. Komissio aikoo vuoden 2017 aikana arvioida nykytilannetta ja järjestää aiheesta julkisen kuulemisen. 

Tällä hetkellä ei ole tiedossa, suunnitteleeko komissio aiheesta alakohtaista tai laajempaa lainsäädäntöä vai kevyempiä toimia.

Asiantuntija Leena Kaasinen Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerista  pitää komission julkaisemia suunnitelmia mielenkiintoisina: ”Meitä kiinnostaa, mitä EU:n suunnitelmat tarkoittavat superilaisen palkansaajan kannalta. Suomessa on sosiaalialalla eli esimerkiksi vanhustenhuollossa lakisääteinen ilmoitusvelvollisuus vaikkapa hoidon puutteista mutta ilmoittajan suoja ei ole todellisuudessa riittävä. Hoidon puutteissa ei ole välttämättä kyse väärinkäytöksestä. Mutta olisi hyvä, jos saataisiin sellaista EU-lainsäädäntöä, josta olisi jäsenille ja tietenkin ennen kaikkea asiakkaille hyötyä.”

Eurooppalainen ammattiyhdistysliike on vaatinut väärinkäytösten ilmoittajia suojelevaa EU-lainsäädäntöä. 

Ylempien toimihenkilöiden kattojärjestö Eurocadresin vetämä kampanja väärinkäytösten ilmoittajien suojelemiseksi on käynnissä.

Komission etenemissuunnitelma ”Horizontal or further sectorial EU action on whistleblower protection” 26.1.2017