Siirry sisältöön

Yhteistyö avain Euroopassa

Yhteistyön merkityksen Euroopassa ymmärtää, kun katsoo, miten tärkeää se on viime vuosina ollut. Yhteistyötä EU:lta on edellyttänyt maailmanlaajuisiin ongelmiin kuten ilmastokriisiin, maahanmuuttoon ja koronapandemiaan vastaaminen.

Integraation syventämisen arviointi on jälleen ajankohtaista keväällä 2022. Puheenjohtajamaa Ranska haluaa vahvan Euroopan unionin ja on valmis edistämään sitä kaudellaan.

Ranska haluaa edistystä myös työelämäasioissa. Se on ollut eurooppalaisten riittävien vähimmäispalkkojen puolestapuhuja jo pitkään. Eurooppalaista työttömyysturvaa on puolestaan ajanut esimerkiksi aiempi talouskomissaari Pierre Moscovici. Jos tässä asiassa EU-tasolla edetään, on tärkeää kunnioittaa kansallisia työttömyysturvajärjestelmiä.

Monissa eurooppalaisissa maissa purettiin kansallisia keskitettyjä sopimusjärjestelmiä edellisen talouskriisin aikana. Toimiva keskitetty sopimusjärjestelmä on palkansaajan turva. Maailmalla on kyllä esimerkkejä siitä, että työnantajat pyrkivät voimallisesti estämään jopa ammattiliittoon järjestäytymistä. Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan enemmän koskaan. On syntynyt myös aivan uusia työnteon muotoja kuten alustatalouden piirissä, joissa palkansaajan oikeuksien turvaaminen edellyttää yhteisiä toimia.

Ammattiyhdistysliike on aina ollut kansainvälinen. Tästä päästään yhteen lempiaiheeseeni, nimittäin miten suomalaisia saataisiin enemmän EU- ja kansainvälisiin tehtäviin. Järjestömaailman parissa on monia kiinnostavia työtehtäviä.

ETUC:n entisen varapääsihteeri Peter Scherrerin mukaan suomalainen johtamistyyli on paras Euroopassa. Se on ei-hierarkinen ja mutkaton. Hän on viitannut sitä tangoon: siinä ollaan samalla tasolla.

Suomalaisissa ammattiliitoissa on runsaasti osaamista ja asiantuntijuutta, jolle olisi käyttöä eurooppalaisissa ja muissa kansainvälisissä ammattiyhdistysliikkeen tehtävissä. Ulkomaille töihin lähtöön kannattaisi rohkaista asiantuntijoita pitemmälläkin tähtäimellä.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä FinUnionsin kauteni ajalta. Palaan Suomeen ja toivotan tervetulleeksi FinUnionsin uuden johtajan Susanna Salovaara tammikuussa.

Toivotan kaikille iloista joulua ja onnellista uutta vuotta!