Päivi Inberg

Puheenjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

Lähihoitajien sairauspoissaolot ovat olleet usean vuoden ajan kansallisten tilastojen kärjessä. Mielenterveysperustaiset poissaolot ovat monilla muilla ammattiryhmillä laskussa, mutta lähihoitajilla kehitys ei ole näin myönteinen. Kyse ei ole sattumasta, vaan rakenteellisesta ilmiöstä, joka liittyy psykososiaalisen kuormituksen kasvuun. Kun tarkastelemme kansallisia tilastoja ja tuoreimpia tutkimuksia, viesti on selvä: lähihoitajien työn kuormittavuuden kokemus on lisääntynyt. Myös Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin jäsenkentän palaute kertoo samaa viestiä, että työtahti on muuttunut monin paikoin kohtuuttomaksi ja työuupumuksen uhka on kasvanut.

Lähihoitajan eettinen stressi ja työn sisällön kapeutuminen

Lähihoitajien työssä kuormituksesta puhuttaessa viitataan usein nimenomaan psykososiaalisiin tekijöihin. Kyse ei ole pelkästä kiireestä, vaan ongelmista työn sisällössä, organisoinnissa ja työyhteisön sosiaalisissa suhteissa. Näillä tekijöillä on suora vaikutus jokaisen lähihoitajan työhyvinvointiin, työyksikön ilmapiiriin ja lopulta hoidon laatuun.

Lähihoitajien psykososiaalinen kuormitus on kasvanut merkittävästi, mikä näkyy SuPerin keväällä 2026 tekemässä selvityksessä ikääntyneiden palveluista. Henkilöstövaje ja jatkuva kiire ylittävät työntekijöiden voimavarat ja heijastuvat kaikkeen, niin jaksamiseen, eettiseen stressiin, rajoitustoimenpiteiden käyttöön kuin työyksiköiden ilmapiiriin. Kun lähihoitaja ei ehdi kohdata asiakasta arvokkaasti tai toimia omien arvojensa mukaisesti, syntyy kokemus työn sisällön kapeutumisesta. Tämä rapauttaa työn imua ja lisää osaltaan halua vaihtaa alaa.

Yksi selvityksen huolestuttavimmista havainnoista on lähihoitajien kokema arvoristiriitojen yleisyys. Eettistä kuormitusta syntyy, kun työntekijä joutuu jatkuvasti tekemään ratkaisuja, jotka eivät tunnu oikeilta asiakkaan näkökulmasta. Se on yksi tunnetuimmista työuupumuksen riskitekijöistä hoitoalalla. Kyseessä ei ole enää yksittäisten työyksiköiden ongelma, vaan rakenteellinen ongelma, joka vaatii ratkaisuja yhteistyöllä. Tämän vuoksi toimiva yhteistoiminta ja tavoitteellinen työsuojelu ovat ratkaisevassa asemassa epäkohtien korjaamisessa.

Rakenteellisia ratkaisuja yksilön jaksamisen tueksi

Psykososiaalisen kuormituksen hallinta edellyttää järjestelmällistä otetta, jotta epämääräinen kuormittuneisuus muuttuu mitattavaksi ja hallittavaksi osaksi lakisääteistä työsuojelua. Työuupumusta ei vähennetä siirtämällä vastuuta jaksamisesta yksilölle, vaan muuttamalla työn olosuhteita ja puuttumalla rakenteellisiin epäkohtiin. Muutos lähtee liikkeelle siitä, että psykososiaalisten riskien arvioinnista tehdään työnantajia velvoittavaa. Arviointi on suoritettava vähintään kerran vuodessa, eikä se saa jäädä vain muodolliseksi paperityöksi. Sen sijaan havaintojen pohjalta on luotava konkreettisia toimintasuunnitelmia, joilla tunnistetut epäkohdat korjataan todellisessa työarjessa.

Työsuojelun on ulotuttava myös vapaa-ajalle varmistamalla lainsäädännöllisesti työntekijöiden oikeus irrottautua työstä. Käytännössä tämä edellyttää riittäviä resursseja ja selkeää oikeutta olla tavoittamattomissa ilman pelkoa seuraamuksista. Riittävä palautuminen on keskeinen työturvallisuustekijä, joka turvaa työssä jaksamisen pitkällä aikavälillä. Viime vaalikaudella tästä melkein saatiin EU-direktiivi, joka valitettavasti kaatui, kun työnantajapuoli ei hyväksynyt osapuolten neuvottelemaa lopputulosta. Painetta on luotava, että komissio antaa siitä aloitteen pikimmiten.

Lisäksi jotta työ säilyisi kestävänä, työntekijöiden on päästävä itse vaikuttamaan työn tekemisen tapaan. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työarkeen on yksi vaikuttavimmista keinoista edistää työhyvinvointia ja ennaltaehkäistä työuupumusta.

Tavoitteiden toteutuminen vaatii käytännön työkaluja, kuten helppokäyttöisiä ilmoituskanavia. Niiden avulla varmistamme, että työntekijöiden aito kokemus tulee näkyväksi ja sovitut muutokset todella parantavat jokapäiväistä työarkea. Lisäksi työsuojeluviranomaisille on annettava riittävät resurssit ja työkalut puuttua myös johtamisen puutteisiin, jotka ovat usein psykososiaalisen kuormituksen ja työuupumuksen juurisyitä. Vasta kun uskallamme puuttua oireiden sijaan näihin todellisiin syihin, saamme aikaan pysyvän muutoksen.

Työpaikkojen kehittäminen psykososiaalisesti turvalliseksi EU-lainsäädännön voimin 

On muistettava, että Suomen nykyinen työturvallisuuslaki rinnastaa jo nyt psykososiaalisen kuormituksen fyysisiin vaaroihin. Laki velvoittaa työnantajaa tunnistamaan haittatekijät järjestelmällisesti ja ryhtymään toimenpiteisiin heti, jos työntekijän terveys vaarantuu.

Nykyiset yleismääritelmät eivät kuitenkaan enää riitä varsinkaan sote-alan vaativassa arjessa. Psykososiaaliset kuormitustekijät on liitettävä lainsäädäntöön nykyistä vahvemmin ja täsmällisemmin, jotta työnantajilla on selkeät, sitovat kriteerit psykososiaalisten riskien ennaltaehkäisyyn. Uupumusriskit on taklattava ensisijaisesti organisaatiotasolla.

Lähihoitajat eivät kuitenkaan ole ainoa ammattiryhmä, joka kohtaa psykososiaalista kuormitusta työssään. Ilmiö on hyvin vakava EU-tasolla. Yli puolet EU-maiden työntekijöistä ovat ilmoittaneet, että työperäinen stressi on yleistä heidän työpaikallaan. Siksi tarvitsemme EU-direktiivin työhön liittyvien psykososiaalisten riskien, työstä aiheutuvan ylikuormituksen ja mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi. Meillä on tarve luoda yhteiset puitteet, jotka tukevat työpaikkojen kehittämistä psykososiaalisesti turvalliseksi yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Tällä hetkellä Euroopan parlamentti työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunta käsittelee oma-aloitemietintöä aiheesta, mutta pallo on komissiolla lainsäädännön suhteen.

Ennaltaehkäisy on kaikkien etu

Mielenterveysperusteinen oireilu on usein seurausta pitkäkestoisesta altistumisesta hallitsemattomalle kuormitukselle. Panostamalla psykososiaaliseen riskienhallintaan saavutetaan merkittäviä hyötyjä. Ennaltaehkäisy korvaa kalliit korjaavat toimenpiteet ja vähentää tarvetta pitkiin sairauslomiin. Lisäksi eettisen kuormituksen väheneminen palauttaa työn ilon sekä ammatillisen merkityksellisyyden.

Kun työpaikalla on lupa tuoda epäkohdat esiin ilman pelkoa ja työmäärä pidetään inhimillisenä, työkyky paranee tutkitusti. Kyse ei ole vain säästöistä, vaan jokaisen lähihoitajan oikeudesta pysyä terveenä työssään.