Uutiset...muutoksia muun muassa kuljettajien työaikataulujen järjestämiseen. Uusien sääntöjen myötä kansainvälisessä tavaraliikenteessä toimivilla kuljettajilla on oikeus palata kotiin kolmen tai neljän viikon välein riippuen heidän työaikatauluistaan. Säännöllinen viikoittainen lepoaika puolestaan tulisi...Lue koko artikkeli
Uutiset...lisätä omia tulonlähteitään eli talousarvion omien varojen osuutta. Uusia tulonlähteitä EU voisi saada erilaisin mekanismein verojen ja esimerkiksi päästökaupan kautta. Odotetun elvytyspaketin lisäksi komissio julkaisi myös koronapandemian vuoksi päivitetyn työohjelmansa,...Lue koko artikkeli
Blogi...Hallituksen on määrä antaa EU-selonteko eduskunnalle kevään aikana. Suomen palkansaajien näkökulmasta työ on ensiarvoisen tärkeä. EU-komissiolla on tavoite tehdä Euroopasta maailman kilpailukykyisin ja sosiaalisesti ehein ilmastoneutraali talous. Suomen on tärkeää...Lue koko artikkeli
Blogi...Suositukset ja vapaaehtoisuus eivät kuitenkaan harmillisesti riitä varmistamaan ihmisoikeuksien ja luonnonsuojelun toteutumista. Globaalit kytkökset alihankintaketjuissa ovat monimutkaisia ja vastuulliset usein fyysisesti kaukana paikasta, jossa mahdolliset rikkomukset tapahtuvat. Tarvitsemme monelle tasolle...Lue koko artikkeli
Uutiset...että sukupuolten välinen palkkaero on 5 prosenttia tai enemmän, ja jos eroa ei voida perustella objektiivisin ja sukupuolineutraalein syin, työnantajan on ryhdyttävä palkka-arviointiin yhdessä henkilöstöedustajan kanssa. Palkkauksen läpinäkyvyyttä parannettaisiin ehdotuksen...Lue koko artikkeli
Blogi...ruotsalainen TCO-taustainen Veronica Nilsson, joka oli usein nähty vieras pohjoismaisissa kokouksissa ja seminaareissa. Tarja Halonen vieraili ay-talossa Vuosina 2010–2012 FinUnionsin toimistossa vieraili vajaat parikymmentä suomalaista ryhmää. Valtaosa vierailijoista tuli ammattiliitoista,...Lue koko artikkeli
Blogi...rinnalle vahvistuivat hiljalleen myös tavoitteet oikeudenmukaisuudesta ja hyvinvoinnista. Kovaa periaatteellista vääntöä Brysselin-vuosinani käytiin eurooppalaisen sääntelyn tarpeellisuudesta. Barroson komissio oli muutamien jäsenmaiden tuella korostanut sääntelyn purkua, joka usein kohdistui nimenomaan työmarkkinoihin....Lue koko artikkeli
Uutiset...velkarahalla ja juoksevat menot tuloilla suhdannevaihteluiden yli. Alijäämäsääntöjä tulee myös yksinkertaistaa. Rakenteellisen alijäämän määrittely on epävarmaa ja muuttuu usein ajan kuluessa. Tästä syystä rakenteelliseen alijäämään nojaavista säännöistä on syytä luopua....Lue koko artikkeli
Blogi...koronapandemiasta tapahtuu kestävin investoinnein, vahvistamalla yhteiskunnan kestokykyä kriiseissä (resilienssiä) sekä uudistamalla taloutta. Tulevana sunnuntaina 9.5. vietetään myös Eurooppa-päivää, joka käynnistää Euroopan tulevaisuuskonferenssin. Kyseessä on vuoden mittainen EU-keskustelu, jossa kansalaisia kutsutaan...Lue koko artikkeli
Uutiset...painopisteistä. Alustataloustyöntekijän ongelmat liittyvät usein hänen asemaansa ja sosiaaliturvaansa. Tämä on Euroopan laajuinen ongelma, ja koska tähän ei vielä ole keksitty ratkaisua kansallisella tasolla, niin se vaatii EU:lta toimenpiteitä”, sanoo...Lue koko artikkeli