Uutiset...vastuullista. Haluan, että EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin lupaamassa ”Green Dealissa” on mukana biotalous ja metsäpainotus, joissa metsät ovat osa ilmastohaasteiden ratkaisua, mutta metsiä ei museoida. Mainitse kaksi suomalaisille...Lue koko artikkeli
UutisetSyyskuussa 2018 EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti Unionin tila -puheensa, jossa hän kaipasi nykyistä parempaa ja nopeampaa päätöksentekoa EU:n toimielimiin. Juncker ehdotti, että EU:n jäsenmaat, eli neuvosto, hyväksyisivät EU:n perussopimuksiin...Lue koko artikkeli
Uutiset...eräille syöpävaarallisille moottoriöljyille. Pitkien neuvottelujen päätulos on kuitenkin se, että Euroopan parlamentti sai läpi tavoitteensa myös dieselkaasupitoisuuksien rajoittamisesta työpaikoilla. Parlamentin neuvottelijan, keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän ranskalaismeppi Claude Rolinin mukaan tutkimukset vahvistavat, että...Lue koko artikkeli
Uutiset...% BKTL:sta. EU:n budjetin suuruus on kuitenkin vaatimaton verrattuna esimerkiksi jäsenmaiden budjetteihin. Iso-Britannian EU-ero näkyisi aiempaa hieman suuremmassa budjetissa siten, että nettomaksajamaiden maksuosuudet kasvaisivat. Myös Suomen maksuosuus olisi kasvamassa. Myös...Lue koko artikkeli
Uutiset...perustamalla esimerkiksi euromaiden yhteisen investointibudjetin. Tässä se on lähentynyt Ranskan kantoja huomattavasti verrattuna aiempaan ja samalla etääntynyt Suomen ”yhteisvastuun” lisäämistä vastustavasta linjasta. Kuusisto muistuttaa, että eurokriisin aikaan myös Suomessa työttömyys...Lue koko artikkeli
Blogi...fossiilisiin polttoaineisiin, mukaan luettuna luonnonkaasu. Rahaston varoja ei voi käyttää uusiin ydinvoimaloihin tai niiden suunnitteluun. Ammattijärjestöjen eurooppalainen järjestö EAY vaikutti aktiivisesti palkansaajien tavoitteiden puolesta. Kansallisessa valmistelussa palkansaajapuolen rooli alueellisissa suunnitelmissa...Lue koko artikkeli
Blogi...työryhmää elpymispaketin suunnitelmasta. Ministeriö on aloittanut kattavat sidosryhmäkuulemiset, joihin myös SAK on osallistunut EU-tason kuulemisten lisäksi. Hallitus linjasi budjettiriihessään 16. syyskuuta 2020 pääpiirteet elpymisrahastosta saatavien rahojen käytölle: Elvytysrahojen käyttö. Lähde:...Lue koko artikkeli
BlogiYritysvastuu on poliittisessa debatissa tunteita herättävä aihe ja sen merkitys saattaa muuttua puhujasta riippuen. Yritysten vastuu on kuitenkin myös kansainvälinen tavoite, jolla pyritään kehittämään globaalisti ja konkreettisesti alihankintaketjujen sosiaalista ja...Lue koko artikkeli
Blogi...kestävää kehitystä? Komissio julkaisi Green Deal -esityksensä Suomen puheenjohtajuuskaudella joulukuussa 2019 ja sitä täydentävät oikeudenmukaisen siirtymän mekanismia ja rahastoa koskevat esityksensä tammikuussa 2020. Komissio esitti oikeudenmukaisen siirtymän rahaston kasvattamista elpymisrahaston...Lue koko artikkeli
Blogi...ay-liikkeelle edunvalvontamielessä tärkeä ikkuna Eurooppaan ja maailmaan. Suomessa teollisuuden ammattiliittojen piirissä oli saatu käytännön kokemusta ylikansallisten yritysten toiminnasta ja erityisesti 1980-luvulla lisääntyvässä määrin myös suomalaisten yritysten toiminnasta ulkomailla. Tämä kehitys...Lue koko artikkeli