Uutiset
Jäsenmaat ja Euroopan parlamentti eivät ole päässeet yksimielisyyteen sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevista säännöistä. Työ jatkuu Portugalin puheenjohtajuuskaudella 2021. Lue koko artikkeli
Uutiset
Parlamentin mielestä EU:n maaliskuinen teollisuusstrategia ei koronakriisin seurauksena ole enää ajan tasalla. Se ehdottaa teollisuuspolitiikkaan uutta kaksivaiheista suunnitelmaa. Lue koko artikkeli
Uutiset
Työskentelytapojen muuttuessa oikeus irtautua työstä vapaa-ajalla tulee yhä tärkeämmäksi. Euroopan parlamentin mielestä aiheesta tarvittaisiin EU-lainsäädäntöä. … Lue koko artikkeli
Uutiset
FinUnions pitää tärkeänä Euroopan komission aloitetta päivittää EU:n työsuojelustrategia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, työperäisen stressin torjuntaan ja COVID-19-pandemian vaikutuksiin. Lue koko artikkeli
Uutiset
Koronapandemian vaikutukset tuntuvat kaikissa väestöryhmissä, mutta eniten kärsivät työttömät, naiset ja nuoret. Eroja Suomen ja muiden EU-jäsenmaiden välillä on nähtävissä tietyillä mittareilla. Lue koko artikkeli
Uutiset
Työ- ja sosiaalipolitiikkaan liittyviä lainsäädäntöhankkeita olisi ensi vuonna luvassa alustataloudessa ja yritysvastuussa. Palkansaajien eurooppalaisen järjestön mielestä komissio on vihreän kehityksen ohjelmassaan unohtanut työntekijöiden aseman turvaamisen. Lue koko artikkeli
Uutiset
Työstä johtuva psykososiaalinen kuormitus on koronapandemian aikana lisääntynyt. Eurooppalaisten palkansaajien mielestä on entistäkin tärkeämpää helpottaa tilannetta lainsäädännön avulla. Lue koko artikkeli